keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joulu tuli ja meni

Nyt on vatsa täynnä joulupuuroo, rosollii ja loodaa - toivottavasti myös teillä lukijoillakin!

Olen varsin tyytyväinen, että tänä vuonna vältin "jouluähkyn" niin joulujärjestelyissä kuin sen juhlinnassakin. Lahjat oli hankittu ja pakattu ajoissa sekä ruoat olivat myös oikein valmiina etukäteen. Kiitos kuuluu suurelta osin myös ahkeralle joulumuorilleni, eli äipälle. 
   Lahjat tuli jaettua ja itsekin saatua, kiitos siis kaikille minua muistaneita. En sen kummemmin jaksa lahjoja hehkutella, mutta yhden lahjan sisällöstä haluan nostaa esille vihreäteesuklaan. Aivan, kyseessä on Keikon vihreäteesuklaa, joka on vieläpä luomua ja rawfoodia (eli valmistuksessa mitään ainesosaa ei ole kypsennetty yli 42 asteen).
   En tosiaan ole mikään suklaan suurkuluttaja - yhden ohuen 180g tumman 70% suklaan syömiseen minulta meni reilu vuosi... Mutta tämä suklaa oli kyllä mielenkiintoisin ja olenkin jo maistellut sitä. Ja se oli hyvää. Oikeasti! Vaniljan ja vihreän teen maut yhdistyvät kivassa suhteessa ouhuessa suklaalevyssä. Kiitos tästä, tämän herkun syömiseen menee varmasti vähemmän aikaa kuin vuosi (30 gramman pakkauskokokin auttaa asiaan). :P
Tosin ulkonäkönsä puolesta se saattaa monien mielestä olla varsin epäilyttävää. :D

Tänä jouluna tavanomaisten arkiruokieni syönti unohtui kokonaan muden ruokien paljoudesta, joten tapaninpäivän iltana havahduin, kun jääkaapista löytyi miltei täysi purkki piimää. Onneksi huomasin asian ajoissa, ja päätin keksiä entistäkin happamammalle litkulle jotain hyödyllisempää tekemistä kuin seikkailut viemäriverkostossa. Siksipä päätin, että piimä pääsee osaksi arkiruokiin paluuta, joten heivasin sen ohraryynirieskaan.
   Käytin ohjeena Myllynparhaan ohraryynirieskareseptiä. Siinä ei sen tarkemmin spesifioitu, että minkälaatuisista Myllynparhaista ohraryynien käytöstä on kyse, joten itse käytin rikottuja ja esikypsytettyjä ohraryynejä. Liotin niitä 1½ tuntia maidossa, mikä reseptin mukaan olisi iha nriittävä aika. Kuitenkin liotuksesta ja noudatetusta paistoajasta huolimatta ryynit tuntuivat hieman raaoilta valmiissa rieskassa. Suosittelen niille siis vähintään kahden tunnin liotusta.
Maku oli kuitenkin hyvä, sopii suolaisen tai makean lisukkeen kanssa syötäväksi, tai ihan pelkiltään!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Vielä vähän puuhaa ennen joulua...

Johan nyt on, kun taas postailen jouluaiheisesti, vaikkei joulukaan ole vielä alkanut! Noh, kaiketi se johtuu siitä, että olen tänä vuonna suhteellisen aikataulussa ja hyvin valmistautunut rauhoittumaan joululomalle.
Mitenkö sitten olen valmistautunut? No askartelulla ja ruuanlaitolla tietenkin!

Askartelu ja kaikenmaailman näperteylyinto iskee paketteja ja kortteja väsäillessä, oli sitten mikä juhla tahansa kyseessä. Vietin eilisestä päivästä reilut pari tuntia miettien pakettikokonaisuuksia ja tehdessä joulukortteja. Näpit olivatkin sitten ihan liimassa ja kimalteessa, mutta se ei etenemistä estänyt.
   Tänä vuonna olen ihan yllättynyt, kuinka ekologisesti olen tätä askartelua harrastanut, kierrätys on kyllä kova sana. Kortteihin käytin paljolti edellisvuosilta jääneitä lahjapaperin palasia, kortteja väsäilin sukkahousupakettien jätepahvista, sekä lahjapakettien sisältä löytyy myös joitakin kierrätettyjä osasia. Esim. eirilaisia lasi- ja muovipurkkejä sun muita rasioita on ihan hyödyllistä käyttää pitämään paketin koossa. Jotain uutta ja jotain vanhaa. :)


Tein myös valmiiksi lanttulaatikkoa. Tekoprosessi oli yllättävän simppeli, ja mietinkin, miksen ole aiemmin tehnyt sitä itse. Noh, silloin on vaivannut varmaan pahempi ajanpuute ja väsymys...
Pakastin laatikot kolmessa osassa, ettei kaikkea tarvitse kerralla ahtaa sisään pilaantumisen pelossa. Nyt vaan aattoon odottamaan, että niitä saapi maistella. :)


Samalla uuninlämmityksellä sain tehtyä ekan oman mysli-mixin! Ja taas ihmettelen, miksen tätäkään ole tehnyt aiemmin itse. :D Näin saa päättää itse muun muassa makeusasteen, sattumat sekä kuitupitoisuden. Vieläpä valmistus on helppoa ja nopeeta! Tässä myslin peruspohja à la Iridium:

Müsli-Mixi
5 dl kaurahiutaleita
4 dl neljänviljan hiutaleita
1 dl ruishiutaleita
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä

- Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja levitä mixi uunipellille. Paahda 175-200 asteisessa uunissa n. 10-15 min aina välillä sekoittaen. Voilaaaa, it's ready!

- Mysliin saa lisää makua ja väriä, kun lisää sinne kaikenlaista kivaa. Minä sekoitin uunituoreeseen mixiin vielä Punnitse&Säästän Luomu snäksiä (sisältää mm. auringonkukansiemeniä, kookoshiutaleita, banaanisiivuja..), maapähkinöitä, sekä rsuinoita. Lisukkeet siis oman maun ja fiiliksen mukaan!


Näillä taas joulua kohden! Vielä ei ole lähellekään valmista, mutta hyvältä näyttää. Eiköhän sen jälkeen pysty rauhoittumaan. :D

lauantai 11. joulukuuta 2010

Joulu lähestyy...

Tosiaan, jouluun on vajaa kaksi viikkoa, joten monessa taloudessa on varmasti täysi tohina päällä. Ai miksikö? No joulun valmisteluja varten, otaksun.
   Täytyy hankkia lahjat, valmistaa ruuat ja suunnitella kaikki niin valmiiksi, että taas tulisi aivan unohtumaton, ihana ja rauhallinen joulu. Tosin tämä kaikki stressaava joulun esivalmistelu usein aiheuttaa "jouluähkyn" jo ennen varsinaisen joulujuhlan alkua. Siksipä suosittelen kaikkia relaamaan, ja ottamaan oppia esimerkiksi Uuden Mustan Ähkytön joulu -haasteesta.
   Täytyy myöntää, että "suurta juhlaa" alustava aika puskee hikeä pintaan omalta otsaltakin. Onneksi olen tänä vuonna saanut hankittaviin joululahjoihin ajoissa tolkkua, sekä joulupöperöiden tekeminen/hankintakin tuntuu olevan toistaiseksi hallussa. Silti joka aamu, kun otan söpöstä joulusukkakalenterista ylläriteepussin (mullapa onkin teekalenteri, lällällää), havahdun: jouluhan on pian täällä! (Tai me olemme joulussa, miten sen nyt voisi muotoilla...)

Itsenäisyyspäivä oli menneellä viikolla, ja meidän perheessämme on ollut tapana leipoa silloin joulupiparit (kuten vuosi sitten jo asian tiimoilta postailin).  Viime vuoden piparisatsista jäi niin paljon pipareita yli, että jouduin vielä lokakuussa leipomaan niistä runebergintorttuja! Siksipä varauduimme vähentyneeseen piparintarpeeseemme tekemällä vain yksinkertaisen taikinan, perinteisen tuplamäärän sijaan.
Olemme tehneet aina saman reseptin mukaan piparit, ja minusta näistä tulee aivan parhaimman makuiset! Nyt tosin taikinan käyttäytyminen yllätti, kun taikinaa olikin puolet vähemmän aikaisempaan verrattuna. Esimerkiksi piparit eivät kohonneet yhtä paljon kuin silloin ja niiden värikin oli hailakampi... Mutta minusta se on ihan kivaa vaihtelua, sillä maku on yhtä ihana kuin ennenkin. :) Ja hieman ohuempi ja kovempi keksimäisempi rakennekin tuntuu kivalta hampaissa. Täytyy vain toivoa, etteivät nämä ohuemmat jouluherkut sitten kuivu korpuiksi, kun edelliset olivat sen verta muhkeita, että pysyivät melko pitkään sisältä suhteellisen pehmoisina. Noh, se nähdään, ja maistetaan!

Innokasta joulun odotusta! Ja hei, relatkaa. Joulu on kerran vuodessa, ei sen vuoki kannata kuolla stressiin. :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Semisti kemikaaleja päähän

Lokakuussa kerroin hiustenvärjäämisestäni mustaksi indigokasvipohjaisella Sante-luonnonkosmetiikkahiusvärillä. Värjäysprosessi oli pitkäjänteinen, eikä lopputuloskaan meinannut onnistua haluamallani tavalla. Internetistä olin lukenut suhteellisen tyytyväisiä palautteita kasviväreillä värjäämisestä sekä niiden lopputuloksen kestävyydestä, mutta itselleni sävyn pysyvyys omassa päässäni oli värjäämkisen päätteeksi täysi mysteeri. Ottaen huomioon, että hiukseni olivat kokeneet vuosien aikana lukuisia kemikaalikäsittelyjä, sekä faktan, että hiuslaatuni on hyvin ohut, hento ja liukas, en uskonut, että hiukseni pysyisivät mustina kovinkaan pitkään. Ja kuinkas ollakaan, olinkin oikeassa: hiukseni olivat kahden viikon jälkeen taas tummanruskeat.

Lokakuun lopusta lähtien olen miettiny, että mitä ihmettä aikoisin tehdä hiusteni kanssa seuraavaksi. Olin jo silloin niin kypsä ruskeaan sävyyni, että harkitsin jo markettiväreihin siirtymistä epätoivoissani. Kuitenkin se olisi ollut varmaan tyhmin veto sitten... noh, ensimmäisen hiusvärin laittamiseni päähän ylipäätään vuonna nakki ja keppi.
   Ai miksikö? Oletteko koskaan lukeneet markettihiusvärien varoitustekstit? Siellä nimen omaan varoitetaan, ettei värjäystä kyseisellä tuotteella suositella mm. hennauksen jälkeen. Tämä siksi, että henna tavallaan tekee hiuksen ympärille värikalvon, jota edes kemikaalit eivät välttämättä riko tai peitä. Ja siis minullahan oli siinä vaiheessa hiuksissani 1 hennaväri ja 2 hennapohjaista muuta kasviväriä. Eli huono idea.

Syvällisen hiusväriarvuuttelun jälkeen päädyin semipahaan vaihtoehtoon, eli vähäkemikalisen hiusvärin käyttöön. Ostin Ruohonjuuresta Herbatint-sarjan mustan sävyn. Tuote ei sisällä lainkaan ammoniakkia, ja siksi se ei haise yhtä vahvalta ja vastenmieliseltä kuin esim. perus markettivärit. Mutta HUOM! Suurin ongelma Herbatinteissa on, että se sisältää kaikesta huolimatta varmaan haitallisinta hiusväriallergeenia eli PPD:tä.
Eli jos huono tuuri käy, tästäkin voi saada järkyttäviä allergisia reaktioita (paljon hiusväreistä ja PPD:stä mm. Kemikaalikimara-blogissa!)

Siinä maha missä painitaan...

Minulla kävi tuuri, kun kroppani ei vieläkään ole saanut kemikaalien ylikuormitusta, ja selvisin hiustenvärjäyksestä ilman sivuvaikutuksia. ;) Täytyy kyllä sanoa, että jos kemikaaleilla hiuksiaan ja kroppaansa haluaa kuormittaa, niin tämä ei ole kovin tyhmä vaihtoehto. Se  ei todellakaan haissut pistävältä, pyörryttävältä saati oikein miltään muultakaan. Eikä sitä levitettäessä päänahkaa alkanut kihelmöimään, kutiamaan tai polttamaan (O-ou, yleensä perus Garniereilla niin on välillä käynyt. :/ Mikäköhän myrkky sen on aiheuttanut ja miten muuten se on muhun aikoinaan vaikuttanut...). Lisäksi värigeeli oli helppo sekoittaa (mun hiuksillani paketista riittää kahdelle värjäyskerralle) sekä levittää,
   Olin myös peloissani lopputuloksesta. Nyhräsin Ruohonjuuressa väripakettia hyvin tarkkaan käsissäni etsien pientäkin mainintaa siitä, ettei väri sovellu, jos pohjalla olisi hennausta. En kuitenkaan tällaista varoitusta löytänyt, ja se olikin yksi suurimmista syistä miksi juuri tämän tuotteen valitsinkin vähäkemikalisuutensa lisäksi. Pidin suunilleen koko värjäyksen ajan sormia ristissä ja toistin päässäni mantraa tyyliin: "älä tule paha musta, tule hyvä musta..." :D
   Kun viimein huuhdoin värin pois ja näin pääni, olin helpottunut:


Eli se olikin hyvämusta! Ihanaa! Nyt vaan toivon, että väri olisi kestävä (tuote on siis kestoväri), ettei tarvitsisi taas kahden viikon päästä olla miettimässä uutta värjäysoperaatiota.

Värin plussat ja miinukset näin summa summarum:
+Kyseessä on vähäkemikaalinen kestoväri
+Lopputulos oli tahdotunlainen
+Värigeeli oli helppo sekoittaa ja levittää
+Värigeeli ei haissut tai tuntunut ikävältä päänahassa

-Väri on silti allergisoiva! (Merkki ratsastaa luontoystävällisyydellä ja vähäkemikalisuudella, vaikka se sisältää pahinta allergisoijaa PPD:tä) Ei siis hiusväriallergigoille tai raskaanaoleville!
-Värillä voi sotkea ja pilata kylppärin pinnat, jos ei ole huolellinen

Oih, on kyllä ihanaa olla "itsensävärinen".

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Ilmastoasiaa ja kulttuuria

Teatteri ei todellakaan ole se menomesta, josta valtanuoriso olisi innoissaan. Vai oletko kuullut monestakin teinistä, joka hihkuisi "Jeee, teatteriiin!"?
  Onneksi Kansallisteatteri on ottanut jalan alleen, ja levittää nyt erilaisiin laitoksiin (niin kouluihin kuin hoitokoteihin) kiertävää teatteriesitystään. Näytelmässä ei ole kyse kulttuurillisen sivistyksen tyrkyttämisestä, vaan ilmastonmuutosfaktaan perusutuvasta suunpieliä nostattavasta elämyksestä. Lisäksi se on ensimmäinen (ainakin teitoisesti ja tarkoituksellisesti) vähähiilidioksidinen näytös. Mistäkö on siis kyse?
No Globen uupuneista tietenkin!

Kuva: Timo Teräväinen

Globen uupuneet aloitti ilmastonmuutosmanifestinsa Kansallisteatterin pieneltä näyttämöltä, ennen kuin näytös lähetettiin kiertueelle lokakuun jälkeen kohdeyleisönsä luokse. Ehdin näkemään kappaleen teatterisalissa, mutta en epäile, etteikö se toimisi muissakin nurkissa.

Tarina on selkeä ja sanoma on selvä, eikä siitä silti jää saarnauksenmakua. Minä ainakin sain nauraa vedet silmissä mahtaville alluusioille, ja väillä vastapainottavasti ilmastofakta veti ilmeen vakakvaksi. Esitys laittaa miettimään: tähänkö on tultu? miten minä toimin? voinko minä vaikuttaa? 

Jos Globen uupuneet ovat saapumassa luoksesi, älä hyvä ihminen piiloudu tai pakene. Kerrankin kulttuuri tulee luoksesi, eikä sinun tarvitse mennä kulttuurin luokse! Saat samalla aimoannoksen viihdettä, naurua ja tiukkaa faktaa.

Lisää Globen uupuneeista Suomen Kansallisteatterin kotisivuilta.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

YÖK ja nam!

Kuten lukuisista ruoka-aiheisista postauksistani voi päätellä, olen jonkin sortin kulinaristi. Tykkään laittaa ruokaa ja maistella uusia juttuja. Tänään tuli kokeiltua jotain aivan uutta minulle, sekä monelle muullekin suomalaiselle...

Noin puoli vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa netissä surfailtuani japanilaiseen ruokaan nimeltä natto, joka tarkoittaa  fermentoiutuneita soijapapuja. Juuri niin: käyneitä soijapapuja. Tätä ruokaa syödään yleensä Japanissa aamiaisella, ja sen syömisen suosio on paikkakohtaista: erityisesti itäisen Kanton alueella (johon kuuluu myös super trendikäs Tokio) natto on arkipäivän herkkua.
    Katsoin Youtubesta lukuisia "how to eat natto" -videoita, luin joitakin Internet-sivuja sekä maistajien kommentteja liittyen kyseiseen mönjään. Koska palaute oli hyvin ristiriitaista (mm. karmea haju, mutta hyvä maku ; tosi herkkua ; aivan järkyttävää), halusin muodostaa oman mielipiteeni natosta. Ainut tapa sanoa se luotettavasti on tietysti maistaa nattoa itse.

Pari viikkoa sitten vierailin Tokyokanissa, joka on Helsingissä sijaitseva japanilainen ruoka- ja keittiötarvikeliike. Se on luultavasti ainoita paikkoja Suomessa, josta nattoa edes saa. Paketissa oli 100g fermentoitunutta soijapaputahmaa, pieni pussi maustekastiketta sekä japanilaista sinappia sitä maustamaan. On monia tapoja syödä nattoa, mutta vaitsin niistä perinteisimmän, eli nattoa paketin valmiiden mausteiden sekä riisin kera.
   Kun avasin paketin, ei ruskea paputöhnä haissut niin pahalta kuin olin lukenut. Helpotukseni oli ennen aikainen, sillä sekotettuani mausteet ja pavut keskenään alkoivat aromit tulla esille. Ei haju silti vastenmielinen ollut, lähinnä hieman omituinen ja vieras omaan nenääni. Kun olin sekoittanut tahman tasaiseksi limaksi, sekoitin sen keitettyyn valkoiseen riisiin.

   Ja sitten popsimaan. Maku iski jo ensimmäisellä puikollisella: Huhuh, onpas tavaraa! Se oli kuin vanhentunutta todella vahvaa soijakastikketta; rakenne oli limainen, venyvä ja tahmainen, ja ulkonäöltään se oli lähellä peikon räkää (seen Harry Potter, anyone?) . Mitä enemmän sitä söi, sen ällöttävämmäksi touhu muuttui.
   En ole kauhean nirso makujen suhteen, vaikka muuten ruokavaliossani on paljon rajoituksia. Kuitenkin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tämä ruoka aiheutti yökkäysreaktion ja vahvan vastenmielisyyden. Sitä mukaa kuin ruoka yritti kiipiä ylös ruokatorveani, minä vetelin sitä sisään - mahdollisimman nopeasti ja pureksimatta. Välillä piti pysähtyä huuhtomaan suuta vedellä, ja vetelin silloin tällöin tomaattiviipaleita viemään pois hapanta makua.
  Viimeisen puikkoparillisen jälkeen totesin, etten todellakaan aio kaalia lautastani! Miksikö sitten söin koko liman? No olinhan sen sentään vaivautunut ostamaan, natto on kuulemma super terveellistä ja kyseessä oli vielä päivän ainut kunnon ruokani, joten ei ollut paljoa vaihtoehtoja. Lisäksi olen yhtä ruokakulttuurillista kokemusta rikkaampi, ja voin todellakin nostaa hattua niille urheille japanilaisille, jotka vetelevät nattoa suihinsa joka aamu. Varmasti tästäkin ruoasta joku tykkää ihan pyyteettömästi, mutta minun makuaistillani se ei vain toimi. Mutta oli kiva kokeilla!

                                           ***

Mikäs sitten oli se nam?
No nam kuului ainakin niiltä koemaistajilta, jotka söivät tekemiäni runebergintorttuja.
Joooo tiedetään, runebergin päivästä on jo about 8 kuukautta, mutta jotain oli keksittävä viime joulun pipareille ennen uuden satsin tekemistä parin kuukauden sisällä.

Näihin torttuihin siis käytettiin pois vanhat piparit, ja karvasmantelin korvasi itsetehty mantelijauho. Tiesittekö, että karvasmanteliöljyn myyminen on nykyään kielletty sen sisältämän pienen luontaisen myrkkymääränsä vuoksi? Siksipä apteekeista ei karvasmantelia enää saa, ja leivontaan joutuukin käyttämään joko manteliaromia (myydään pienessä pullossa), mantelimassaa tai tavallisia manteleita.

Siispä hyvää myöhäistä Runebergin päivää. :D

lauantai 23. lokakuuta 2010

Luomupula ja viikonloppuleipomus

Helsingin Sanomien ruokatorstaissa oli artikkeli Helsingin luomuravintoloista. Huomion arvoinen asia siinä olikin, että luomua tunnustavia ravintoloita on hyvin vähän verrattuna muihin Euroopan maiden pääakupunkeihin. Ainoastaan kaksi ravintolaa tarjoilevat puhtaista raaka-aineista tehtyä sapuskaa, mutta onneksi löytyi muitakin mestoja, jotka suosivat luomua. Miksei niitä ole sen enempää?

Totuushan on se, että luomu on kallista. No ei nyt mitään ökyä (vaikkakin ekoa), mutta joskus hintaero vastaavaan tehotuotettuun tuotteeseen voi olla tuplat, tai jopa triplat. Luomu mielletäänkin monesti arjen luksukseksi, varsinkin keskiluokkaisissa useamman lapsen perheissä. Kun on monta suuta ruokittavana, arki pyöritettävänä sekä lisäksi työ käytävänä, ei välttämättä jää hirveästi ylimääräistä aikaa oman luomutarhan pitoon, saati sitten rahaa jokaisen massun täyttämiseen 100% luomuruoalla.
   Uskon, että moni ravintolan omistajakin ajattelee säästävänsä kuluissa, kun ostaa ihan tavallisia raaka-aineita. Valitettavasti niiden käyttö on usein miinusta ruoan mausta sekä laadusta.

Toinen asia on luomun saatavuus. Joissakin pikkumarketeissa ei löydy esim. tuoreita luomukasviksia lainkaan (tämä siis kuluttajien ongelmana). Lisäksi Suomen lainsäädäntö ei tee luomuviljelyä helpoksi, ja siksi moni yrittäjä ei siihen riskibisnekseen tahdo ryhtyä. Tämä johtaa kotimaisen luomun tarjonnan puutteeseen.
   Onneksi olen huomannut, että luomutarjonta isommillakin kotimaisilla merkeillä on osoittanut kasvun merkkejä. Esim. Valion luomutuoteperhe on laajentunut ihan vuoden sisällä positiivisesti.

Miksikö itse suosin luomua?
Ilmeisesti vielä ei ole tieteellisesti todistettu, että luomuravinto olisi ravitsemuksellisesti rikkaampaa kuin tehotuetettu, vaikka itse siihen uskonkin. Mutta ainakin maku on usein luomussa parempi, ja tämän allekirjoittaa varmasti moni muukin! Luomussa ei ole torjunta-aineita eikä se ole geneettisesti epäeettistä (eli ns. monsteriruokaa kuten kampelatomaatteja :P).  Lisäksi se on ympäristö- sekä eläinystävällistä. Ihanteellistahan olisi, että sapuska olisi sekä luomua että lähellä tuotettua. Kuitenkaan täällä kylmässä pohjolassa taoitteen toteutuminen on pirun haastellista, ja tähän maailman aikaan lähes mahdotonta.
   Ja luomuhan ei tarkoita pelkästään kasviksia - myös liha voi olla luomua. Eniten minua harmittaa, ettei luomu kalaa ja kanaa saa Suomesta kaupassa, vaan työ olisi niiden eteen tehtävä melkeinpä itse.

Uskon, että luomuravintoloiden määrä, sekä luomutuotteiden markettituotteet lisääntyisi, jos kuluttajat sitä vaatisivat sekä tukisivat. Suosi siis luomua, ja teet palveluksen itsellesi, ympäristöllesi sekä tuottajalle/viljelijälle! :)

Ja hei! Hieman pienemmälläkin budjetilla voi tukea luomua, kun tekee ruokaostoksia vaikkapa k-kaupassa. Pirkan luomutuotteita löytyy niin kasviksista kuin maitotuotteistakin. Lisäksi Pirkalta löytyy kivasti Reilun kaupan tuotteitakin, ja moni niistä on myös luomua.

                                               ***

Ah, mitä oisikaan ruoka-aiheinen postaus ilman sitä itseään, eli ruokaa! :D

Tein ihanaisia kardemumma-teeleipiä viikonlopun ruokailoksi
(elekää lukeko että kiloiksi).
Ohje on simppeli, valmistus nopeaa ja lopputulos herkullista. Oisko siis yhtään kivempaa leipomusta? No ei oikeen, joten hopi hopi - resepti talteen ja leipomaan:

KARDEMUMMA TEELEIPÄSET, joista saa n. 8 viipaletta

3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoa
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl kardemummaa
1 dl oliiviöljyä
2 dl maustamatonta soijajogurttia
- Sekoita ensin kuivat ainekset keskenään. Lisää sitten öljy sekä jogurtti.
- Laita leivinpaperi pellille, ja taputtele taikina pellille ympyrän muotoon. Voit tehdä joko kaksi pienempää ympyrää tai yhden ison.
- Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
- Nauti uunituoreena oman lempparilisukkeesi kera!

Mulla lisukkeena maistui Valion Polar juusto, sekä jälkkäripaloihin mansikkahillo. Porkkanoita sopivasti välirouskutettavaksi, rousk rousk.
No tuliko ees nälkä?

perjantai 15. lokakuuta 2010

Väri päässä, taas luonnollisesti

Lokakuun alussahan postasin ensimmäisestä hennavärjäyksestäni, jonka lopputulos ei aivan ollut se kaikkein mieleisin. Kerroin lopuksi, että aion hennata uudelleen, ja katsoa josko väri olisi sitten mieleisempi. 
   Noh, en kuitenkaan jaksanut punaisella kokeilla uudelleen, sillä tiedostin, että pohjaväri oli liian tumma, jotta punaisesta tulisi yhtään sen kirkkaampi/vahvempi/intensiivisempi. Siksi päätinkin suoraan siirtyä kertomaani kolmanteen vaihtoehtoon eli mustaan. Siksi kävinkin heti värjäysviikon lopuksi ostamassa Santen mustan kasvihiusvärin, jossa tumma sävy tulee siis indigosta. Olin lukenut netistä, että mustalla kasvivärillä värjäys onnistuu helpommin silloin, kun hiukset ovat hennattu pohjalle. Tämänkään lopputulos ei ensimmäisellä värjäyskerralla ollut niin mukava...

Mustan värin levittäminen oli vielä vaikeampaa kuin punaisen. Jauhe paakkuuntui erittäin herkästi, ja värimassaa levitettäessä päästä putoili värikokkareita niin että ropisi! Jouduin lisäämään möhnän joukkoon mustaa teetä aika ajoin, jotta kokkareet liukenisivat sinne, ja väri päätyisi edes jotenkin hiuksiin asti. Siksi loppu massa oli aika nestemäistä, ja se valui pitkin otsaa ja niskaa, joten värjäysmyssyn reunoille piti asetella talouspaperipaloja estämään värivanojen lirumisen päästäni. Värjääminen oli siis erittäin sotkuista, mutta onneksi (taas kerran) siivoaminen onnistui helposti perus pesuaineella.
   Massa oli päässäni n. 2 ½ tuntia, ja ajattelin sen riittävän, kun pakkauksessa ilmoitetaan vaikutusajaksi 1-2 tuntia. Kuitenkin ylitetyn värjärjäysajan jälkeenkin lopputulos oli ruskea/tummanruskea, ja väri oli tarttunut epätasaisesti (varmasti huonosti levitetyllä väriseoksellakin oli vaikutusta asiaan...)
   Sävy oli taas kerran pettymys, enkä halunnut ottaa siitä edes kuvaa. Päätin, että kolmas kerta toden sanoo, joten pari päivää tämä jälkeen värjäsin taas sillä mustalla. Vihdoin ja viimein väri alkoi olla sitä, mitä halusinkin.

Siispä väriä päähän luonnollisesti vol. 3. Olin onneksi jo osannut varautua, että värimassan sekoittaminen ja levittäminen tasaisesti olisi tuskan ja työn takana. Siksi varustauduinkin kärsivällisyydellä ja ajalla, tällä kertaa pidinkin värimasan päässä n. 4 tuntia. En halunnut toivoa liikoja lopputulokselta, sillä olin jo kahdesti pettynyt siihen. Olin toki ennen koko värjäysprosessin alkua jo tietoinen siitä, että luonnon värit eivät todellakaan ole yhtä vahvoja kuin tavanomaiset hiusvärit - eivät värjäysprosessissa, eivätkä lopputuloksessa.
   Kuitenkin kaikkien värjäyskertojen, tuskan ja työn jälkeen olin tyytyväinen. Vihdoin väri, joka tuntuu omalta! Lopputulos on siis tummanruskea/musta. Mustaa on eniten päällä ja rusehtavampi enemmän siellä alla, siispä parempi näin kuin päinvastoin.
Tässä ennen ja jälkeen, punainen henna ja musta indigo: 

Vaikka värjääminen onkin ollut minulle työlästä, olen silti iloinen siitä, että tein sen. Lisäksi hiukseni tuntuvat silti varsin pehmeiltä ja kiiltäviltä kaiken tämän jälkeenkin. Värjäys on siis todellakin ollut hiuksilleni hellä!
   Nyt mietin, että mitä teen jatksosa. Jaksanko pitää mustaa väriä yllä juuri tämän tuotemerkin mustalla sävyllä? Onko helpompia mustia kasvihiusvärejä saatavilla? Vai vaihdanko taas väriä? Nyt olen sen verran väsynyt hiuskriiseilyyn, etten mieti asiaa ennen kuin väri alkaa haalistumaan liikaa. 
(Niin, mitenköhän tämä nyt sitten pysyy hiukissani? Se jääkin nähtäväksi...)

***

By the way, perhetuttumme toivat vieraillessaan mukana aivan ihanaa itsetehtyä omppumehua (se jos mikä on luomua!). Itse en mehuja oikeastaan juo, mutta olen keittänyt aamupuuroni tuohon herkkuun. Aivan ihanaa! Veljenikin rakastui mehuun niin, että säikähdin, saanko enää omppupuuroa. Onneksi ollaan osattu jakaa se kristillisen sopivasti keskenämme. :P 
Kiitos siis mehusta!

Rispektit siis kaikille, jotka jaksavat/osaavat/viitsivät tehdä itse mm. hillonsa ja mehunsa oman sadon herkuista. Ja koska mulla ei ole mahdollisuutta omaan satoon, oon kade niille, jotka saavat puutarhastaan omat antimet. ;) Nauttikaa omaluomustanne!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Iloa ikkunoille ja ravintoa hiuksille

Olen ottanut tavaksi vaihtaa ikkunaverhoja vuodenaijan mukaan. Minulla on talviverhot (joita pidän yleensä syksystä aina loppukevääseen asti) sekä kesäverhot. Talvoverhoni ovat ihanaa tummansinistä velouria (kutsun värisävyä Nightwishin siniseksi), jotka olen aikoinaan tehnyt itse. Äitini on jo vuosia ihastellut samettiverhojani ja tahtonut itselleen samanlaiset talveki, mutta tietysti omaan väriskaalaansa sopivat. Viime keväänä hän löysi upean viininpunaisen velourin lehtikuviolla, josta tein hänelle talviverhot.
   Nyt kun syksy alkaa olla jo puolessavälissä, siirryimme talvehtimaan, ainakin verhojen puolesta. Nätit on, varsinkin kun ne on itse tehty. ;)

                                                       ***

Olen viimeaikoina ollut erityisen huolissani hiusteni kunnosta, kuten ehkä lukuisista hiusaiheisista postauksistani on voinut päätellä. Lueskeltuani netistä ja joistakin lehdistä hiusaiheisia artikkeleita päätin, että hiusteni kunnon kohentamiseksi on tehtävä muutakin kuin vaihdettava hiuskemikaalit hellempiin vaihtoehtoihin. Siksipä päätin kiinnittää huomiota siihen, mikä vaikuttaa myös erittäin paljon hiusten kuntoon, eli ravintoon.
   Olet mitä syöt -sanonta pätee myös hiuksiin: jos syöt huonosti, voivat hiuksesikin huonosti. Tiedän, että ruokavaliossani on ajoittain hyvin ikäviä puutoksia, niin kehoni kuin hiusteni kannalta. Tärkeimpänä täytyykin pitää huolta riittävästä proteiinien ja rasvojen saannista, onhan proteiini hiusten rakennusaine, ja öljyt, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, ovat balsamia kuiville hiuksille.
   Siksi kananmunat ja pähkinät ovat ystäviä! Pähkinöitä olenkin syönyt jo päivittäin, mutta kananmunan syönti on ollut lähes olematonta. Siksipä tavoitteena olisi syödä ainakin kolme kananmunaa viikossa, onhan siitä hirmuisesti hyötyä muillekin kuin hiuksille! (Psst, luomukananmunat on just jees ja niitä jopa saakin hyvin ympäri Suomea.)

Ah, ja ruoasta vielä hieman!
   Olen ihastunut vaihtoehtoisiin leivänpäällisiin, kun perinteiset juusto-margariinit eivät minua niin nappaa eikä leipä aina maistu ihan pelkilitään tai tomaatti-kurkku päällisillä. Hummus, tahini, avocadotahna sekä makea maapähkinävoi ovat tuoneet leipien kautta aivan uutta makua elämään, varsinkin jos vaivautuu ne itse tekemään.
   Tänään valmistin tapenadea eli oliivitahnaa. Tein sen hyvin yksinkertaisesti ja varmasti gurmeempiakin ohjeita löytyy, mutta kyllä tämä ainakin minun leipein päällä on herkkua.

SIMPPELI TAPENADE
1 purkki mustia oliiveja
2 rkl oliivien lientä
2 rkl oliiviöljyä
Hitusen valkosipulimurskaa
Yrttejä oman maun mukaan

- Sauvasekoita oliivit (ilman kiviä!) niiden liemi sekä öliiviöljy. Lisää mursakttua valkosipulia ja hienonnettuja yrtteä ja sekoita tasaiseksi lusikalla.
(Valkosipulia ei kannata sauvasekoittaa, koska siitä saattaa jäädä sekoittimeen omanlaisensa aromi pesunkin jälkeen).
-Nauti leivänpäällä, lisukkeena tai ruokaan sekoitettuna.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Älyttömät päivät

Taas on syksyn Hullujen Päivien aika. Otin osaa tuohon kulutusjuhlaan viime keväänä, mutta tänä syksynä Galna Dagar -katalogin tipahdettua postiluukusta tuhahdin lähinnä turhautuneisuudesta.
   Koko ideahan on ihan... hullu! Puolen viikon ajan jengi raahautuu keskelle shoppailukaaosta keltainen raamattu käsissään, joista tosi uskovaiset ovat punakynällä ympyröineet elämänsä (tai ainakin sen päivän) tarkoituksensa.
   Vaikka tuo katalogi herättikin minussa närää, päätin selata sen läpi. Tottakai päiviltä saa ihan tarpeellisia hyödykkeitä kohtuu hintaan, mutta suurin osa on suoraan sanottuna turhakkeita - "pakko saada" - houkutuksia. Lisäksi minua ahdistaa, kuinka fanaattisesti ihmiset niitä tarjouksia metsästävät. Pakokauhuhan siellä väenpaljoudessa iskee...

Aika ajoin eri kauppakeskuksetkin pitävät omia "hulluja päiviään": on kampitusta, hintasirkusta sekä hintoja kuutamolla. Kaikkien niiden tarkoituksena on saada ihmiset kuluttamaan: ostamaan lisää kun kerta halvalla saa. Varsinkin naisilla on ongelmana ostaa halpoja, ja täysin tarpeettomia, vaatteita, asusteita, koristeita... Kun turhake on seissyt kaapissa käyttämättömänä pari vuotta (hintalappu edelleen roikkuen siitä todeisteena), tulee usein havahduttua oman toimintansa järjettömyyteen.

Siksi olen ottanut viime kevään jälkeen kovan linjan, ja aion ostaa vain niitä asioita, joita oikeasti tarvitsen ja koen hyödylliseksi. Panostan myös kierrätettyyn tavaraan, joten kirppikset ja divarit ovat ihan loistomestoja "eettiesten löytöjen" tekemiselle (lisäksi halavalla saa :P).
   Tietenkään kaikkea ei saa kerrätettynä, ja kyllä minäkin seuraan alennusmyyntejä, varsinkin jos etsin jotain tiettyä puuttuvaa asiaa. Löytöjen tekeminen ei suinkaan tulisi olla täysin kiellettyä, mutta järki olisi silti hyvä pitää päässä.

Viime viikonloppuna Helsingin Sanomien sunnuntaisessa koti-osassa oli mielenkiintoinen artikkeli "Jäljelle jäi vain kestävin - ja kaunein". Artikkeli on luettavissa HS:n nettisivuilla. Siinä toimittaja Olli Sirén kertoo havahtumisestaan tavarapaljouteen ja siitä alkunsa saaneeseen tavaroiden karsimiseen: vain tarpeellisin ja tärkein sai jäädä.
   Idea globaalista tavarapaljouden rajoittamisesta syttyi netissä leviävästä liikkeestä, jonka "oppi-isä" on amerikkalainen Dave Bruno. Hän keksi vuonna 2008 haastaa ihmiset karsimaan tavaransa enintään sataan. Moni onkin ottanut Ollin lisäksi haasteen vastaan, ja luopunut omista kodin turhakkeistaan. Myös MeNaiset-lehdessä oli syyskuun alussa juttua samasta aiheesta, trendikkäästi sanottuna downsiftauksesta.

Itse myönnän olevani materialisti, lisäksi minulla on vahva tunneside moniin tavaroihini. Olen jo pienestä pitäen säästänyt vanhoja koulujen kokeita sekä pieneksi jääneitä vaatteita, koska "ne tuovat muistoja mieleen". Vasta viime vuosina olen oppinut pikku hiljaa luopumaan niistä asioista, joita en oikeasti enää tarvitse. Olen kierrättänyt ja lajitellut, opetellut luopumaan sekä erottamaan oikeasti tärkeän ja merkityksellisen tarpeettomasta.
   Turhamaisuuteni ja tuneeni ovat joutuneet kovaan käsittelyyn, mutta olen oppinut, ettei onni ole materiassa. Kuitenkaan en pystyisi ryhtyä "100 tavaran" -dieetille ihan tuosta vaan, sillä olen yhä vahvasti sidoksissa tavaroihini. Sen sijaan Uuden Mustan syyskuinen Kuuden vaatteen - haaste olisi ollut minulle sopivampi vaihtoehto, vieläpä varsin realistinen! Kuitenkaan en ehtinyt siihen osallistumaan (saati keskittymään) koulukiireiden vuoksi, mutta odotan innolla uusia ajattelun käynnistäviä ekologisia haasteita. Tai voisihan niitä kehitellä itsekin. ;)

Toivotan kaikille ajatuksellista - mieluusti mahdollisimman ekologista - kuluttamista!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Väri päässä, luonnollisesti

Viime postaukseni lupaili hennavärjäystä ja nyt on värjäykset hoidettu. Lopputulos ei kyllä ollut aivan sitä, mitä olisin toivonut...

Värjäsin Santen hennavärillä, ja sävy oli mahongin punainen:

Käytin vain puolet paketin hennajauheesta, sillä hiukseni ovat todella ohuet ja lisäksi lyhyet. Ohjeissa neuvotiin sävyn intensiivisyyden tehostamiseksi sekoittamaan värijauhe punaviiniin tai mustaan teehen (helpottaa värin vapautumista). Päätin sekoittaa sen mustaan teehen, jota minulla oli helpoiten saatavissa. Värimönjä muistutti ulkonäöltään mämmiä ja haisi todella vahvalta mustalta teeltä - tietysti.
Värimassa oli varsin thickiä tavaraa, ja kuumaa vettä piti aika ajoin lisäillä, jotta edes värin sekoittaminen tasaiseksi onnistuisi.

   Mönjän levitys päähän oli myös hankalaa, varsinkin kuin sen itse tekee. Olin tottunut hyvin helposti leviäviin, melkeinpä geeli- tai voidemaisiin kemiallisiin hiusväreihin, joten tämän massan levitys tuntui varsin raskaalta. Aivan kuin olisi savella valanut päänsä!
   Ohjeet kertoivat, että massa olisi pidettävänä lämpimänä, jotta väri vapautusisi tehokkaimmin. Asia oli helpommin sanottu kuin tehty. Yksin väriä levitettäessä homma vie aikaa, ja viileässä kämpässä ei ainakaan huoneilma ole ystävä. Lisäilinkin aika ajoin vielä kuumaa vettä massan levittymisen helpottamiseksi sekä lämpimänä pitämiseksi.
   Lopuksi väripaketin mukana tullut suojamyssy sekä oma pyyhe kääräistiin päähän, jotta "mämmi" saisi muhia lämpimänä ihan rauhassa ympäristöä sotkematta.

Olin aika rebel, ja ylitin suositellun värjäysajan ihan reippaasti. Pakkauksen 2 tunnin sijaan haudutin hiuksiani about pari tuntia yliaikaa.
   Olisin uskonut, että värin huuhtominen (niin savimaiselta kuin se päässä tuntuikin) olisi ollut erittäin vaikeaa sekä sotkuista. Sen sijaan huuhtominen sujuikin ihan helposti (tosin menihän siinä aikaa mutten kuitenkaan sotkenut paikkoja!)
   Värjäyksen jälkeen hiukset tuntuivat superkuivilta, ja ohje neuvoikin tekemään hoitavan käsittelyn hiuksille operaation lopuksi. Positiivista oli, että hiukset eivät todellakaan vahingoittuneet käsittelystä kuivumista kummemmin. Esimerkiksi yleensä tavallisen hiustenvärjäyksen jälkeen minulta putoaa noin puolet hiuksista jo huuhteluvaiheessa, loput sitten kuivuessa. Nyt hiuksia ei putoillut sen enempää kuin suihkussakäynnin jälkeenkään. Tosin kuivumisen vuoksi ne uhkailivat katkeilla, mutta hoitokäsittely pelasti tuholta.

Niin, ja se lopputulos. Tässäpä kuvaa, before and after:
Mikäkö sitten ei miellyttänyt? No tuo ruskea! Kesän lopussa tein megamokan, ja värjäsin hiukseni hetken mielenjohteesta ruskeaksi. Värjäys oli "korjaava" liike peittämään sekavärisen, erittäin huonokuntoisen heinikkopääni. Olin ajatellut, että ruskean jälkeen olisi helpompi siirtyä hennaukseen ja miellyttävämpiin sävyihin.
   Kuitenkin värjäyksen lopputulos oli aivan liian ruskea. Punainen tulee parhaiten esille valossa, mutta hämärässä ei huomaa eroa entiseen. Tiesin toki, ettei hennavärillä saa vaalennettua, enkä sitä odottanutkaan. Olisin toivonut intensiivisempää tummempaa punaista, joka olisi peittänyt rukean alleen. Nyt lopputulos jäi punertavan ruskeaksi, vain blondi juurikasvuni punastui täysin.
   Mietin, että rusehtavuus saattaa johtua värisävystä, eli mahonginpunaisesta. Ehkä siis sävy oli liian ruskea jo valmiiksi vaaleanruskean pohjasävyn päälle, ja olisi ihan suosiolla pitänyt ottaa real rediä. Tai sitten sekoitusnesteeksi olisi pitänyt laittaa punaista mansikkateetä tai sitä punaviiniä. Dunno...
   
Kaiken kaikkiaan värjäys oli työläs ja pitkäkestoinen, mutta varsin hellä. Lopputulos jäi laimeaksi, mikä harmittaa eniten. Aion kuitenkin kokeilla vielä seuraavalla kerralla hennaväriä, ehkäpä punaisemmalla sävyllä. Jos en silloinkaan punastu tarpeeksi, annan kolmannen mahdollisuuden mahdollisesti indigolle, eli mustalle luonnonvärille.
   Jos sittenkään ei luonnon tukkataiat tepsi, joudun luultavasti palaamaan kemiallisiin hiusväreihin - sen verran väritarkka hiusfriikki olen.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Väriä päähän, luonnollisesti!

Ties vaikka kuinka monesti olen muitutellut hiusfriikeydestäni. Jo vuosien ajan olen värjäillyt hiuksiani, koska en ole sopeutunut omaan perinteiseen suomalaiseen maantienvaaleaan tukkaani. Olen sinä aikana ehtinyt kokeilla aika laajaa värien kirjoa: mustaa, blondia, violettia, pinkkiä, punaista ja mm. monia eri niiden sävyjä.
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin havahtunut hiusteni huonoon kuntoon - säännöllinen kemiallinen rääkki ei ole tehnyt niille hyvää, saati sitten ympäristölle! Myös ystäväni on pitänyt hiuksillensa pitkää värjäystaukoa, jotta niiden kunto paranisi. Kuitenkaan emme haluaisi täysin luopua värjäilystä, ylimääräisestä kulutuksesta kylläkin. Vaihtoehtona kokeilemme hennavärjäykseen siirtymistä, mistä lupasinkin ottaa kesän alussa tarkemmin selvää.

Miksi juuri hennaa?
Ka miksikä ei! Normaalien hiusvärien incilistat ovat törkeän pitkiä, ja niiden sisältö vaikuttaa sangen... vaaralliselta . Vai kuulostaako turvalliselta tunkea päähän ainetta, jonka haju pistää nenään, saa silmät vuotamaan sekä ihon aristamaan? Lisäksi ne kissankokoiset varoitustekstit välittävät käyttäjilleen tiedon, ettei kyseessä ole ihan mikään neutraalein tuote. Minulle tulee mieleen lähinnä aikamoinen kemikaalipommi allergeeneineen sekä karsinogeeneineen.
   Mutta tietysti hennallekin voi olla allerginen, kuten koivun siitepölylle, pähkinälle tai porkkanallekin. Kuitenkin allergisen reaktion saaminen on harvinaista, ja lisäksi hennavärjäystä ennen (kuten tavallista kemiallista värjäystäkin) suositellaan tehtäväksi allergiatesti iholle. Jotkut ovat olleet myös skeptisiä hennan yleisestä turvallisuudesta, esim. syövän suhteen. En ole kuitenkaan löytänyt tutkimuksia, jotka osoittaisivat hennavärin yhteyden syöpätapauksiin ihmisillä. Sen sijaan tavallisissa hiusväreissä olevia kemikaaleja ja niiden käyttöä koskevia säädöksiä on muuteltu vuosien aikoina haittavaikutuksiensa vuoksi.
   Ympäristön kannalta henna on just jees, luonnon tuotteena sillä värjäys ei saastuta vesistöä.

Huom! Hennan huono maine johtuu useimmiten "feikki hennasta", jota on käytetty ulkomailla turistien hennatatuointien tekoon. Nuo turistihennatatuoinnit ovat aiheuttaneet allergisia reaktioita, sillä niissä on käytetty ns. mustaa hennaa. Oikeasti ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin musta henna, vaan näissä tatuoinneissa on käytetty tummentavana väriaineena PPD:tä eli parafenyleenidiamiinia. Kyseistä ainetta käytetään mm. tavallisissa markettien hiusväreissä, ja siksi feikkihennatatskan ottanut henkilö saattaa saada pysyvän hiusväriallergian. 
   Joten muistakaapas, että luonnonväreillä värjätessä hiuksia mustaksi vaikuttava tummentaja on yleensä INDIGO-kasvi. Henna on aina punertavaa/rusehtavaa, ei koskaan mustaa. Kannattaa siis olla tarkkana, mistä musta sävy on peräisin.
Lisää "mustasta hennasta" ja turistitatuoinneista Kemikaalikimara-blogista.

Miten se henna oikeen toimii?

Koska henna on edelleenkin puhdas luonnontuote, kestää sillä värjääminen kauemmin kuin tavanomaisella hiusvärillä. Olen kuullut, että hennavärjäys samalla hellisi hiuksia, kun taas tavanomainen hiusväri kuluttaa niitä. Tiedä sitten, pitääkö tämä väite varmasti paikkansa, mutta ehdottomasti hellempi värjäys luvassa!
   Luonnon väreillä ei voi myöskään vaalentaa, sillä väri tartttuu vain hiuksen pintaan, eikä syövy sisälle. Tummemmaksi niillä hiuksensa saa, ja värjäyslopputulos riippuu aika paljon oman hiuksen laadusta sekä pohjaväristä. Lisäksi hennalla saa hiuksiin intensiivisempää sävyä. Luonnonvärien kestävyys riippuu hiusten laadusta, värsjäysajasta sekä hiusten hoidosta.
   Hennaväri myydään usein jauheena. Käyttöohje löytyy paketista ja usein myyjä neuvoo värin sekoittamisesta sekä sen käytöstä. Sävyn intensiivisyyttä parantaa kuulemma mm. viini, musta tee sekä nokkonen, joten kannattaa kokeilla. :)

Mistä hennaa saa?

Muun muassa Ruohonjuuresta ja Ekolosta saa kasvipohjaisia hiusvärejä. Kaikki heillä myytävät hiusvärit eivät ole täysin luonnontuotteita, joten kannattaa kysyä myyjältäneuvoa esim.  jos ei ole täysin varma, minkä merkin tai sävyn valitsee. Tiedän ainakin, että Santen hiusvärit ovat täysin luonnonmukaisia, ja itse aion kokeilla yhtä heidän punaisista sävyistään. 
Kuva: Sante

Jos ei ole kauhean allergista sorttia oleva immeinen, suosittelen kokeilemaan luonnonvärejä. Tietenkin jokainen  on yksilö, ja toiset reagoivat eri tavalla eri aisoihin kuin toiset. Olen kuitenkin kuullut, että jotkut kemiallisille hiusväreille allergisoituneet ihmiset ovat voineet kuitenkin värjätä luonnonväreillä.

Itse kokeilen hennaa vaihtoehtona kemikaaleille. Toivon, että se voisi auttaa hiuksiani toipumaan vuosien rasituksesta ja toisi uudenlaista sävyä päähän. Myös ympärisöystävällisyys on plussaa!
Odotan myös innolla hennalla päänsä värjäävän ystäväni mielipidettä tästä luomutukkavaihtoehdosta.  

Mutta täytyy kyllä sanoa, että hatun nosto heille, jotka ovat sinut oman luonnollisen hiustenvärinsä kanssa. Olkaa ylpeitä hiuksistanne ja pitäkää niistä hyvää huolta. :)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Lisää ruokaa ja vähän asiaakin

En tiedä miksi, mutta ruoanlaitto on minulle sopiva rentoutumiskeino. En todellakaan ole mikään mestarikokki/leipuri, ja olen hyvin kaukana ammattilaisen tiedoista ja taidoista, mutta se ei minua haittaa. Tykkään lueskella reseptejä, suunnitella aterioita ja valmistaa ruokia, vaikka tiedän, että välillä aiheutan melkoisen kaaoksen keittiössä ja lopputuloskin on välillä... noooh... mitä mielenkiintoisin. Mutta niin kauan kuin mukana on tekemisen ilo ja nautinto, on homma varsin mukavaa!

Mitä tällä kertaa sainkaan aikaan? No, tarjouksesta ostettu tofu-paketti oli jo pari viikkoa kummitellut jääkaapin perukoilla, ja lähestyvän parasta ennen -päiväyksen takia oli viisainta keksiä siitä jotain ravintoa. Päätin laittaa etnisen ruokakokkailuni koetukselle, ja tehdä tofusta jotain intialaistyyppistä muhennosta. Joo, moni intialainen saattaisi nauraa tällekin "intialaiselle ruoalle", mutta mulle siinä oli tarpeeksi Intian eksoottisia vaikutteita. ;) Ja tietysti oli kiva juttu, että tämäkin ruoka oli hyvää, siis ihan oikeasti! Siksi suosittelen teitäkin kokeilemaan.

EXOTIC SATAI-TOFUMUHENNOS

- 1 pkt maustamatonta tofua
- 1 valkosipulinkynsi
- n. 3 dl porkkana-kukkakaalisekoitusta
- pari keitettyä perunaa
- 1 dl Satai-maapähkinäkastiketta (mieto)
- ½ tl chiliuutetta
- pari ruokalusikallista sitruunan mehua

- Paista kuutioitua tofua ja hienonnettua valkosipulia kevyesti öljytetyllä pannulla, kunnes tofu on sopivannäköistä (mä diggaan kullanruskeasta pinnasta). Lisää Satai-kastike, chiliuute ja pari desiä vettä. Laita myös porkkanat ja kukkakaalit mukaan muhimaan, pistä kansi päälle ja hauduttele about 15 minuuttia.

- Kuori ja kuutioi keitetty peruna ja lisää se mukaan muhennokseen. Jos nestettä on liikaa, siirrä kansi sivuun ja haihduta hetken aikaan. Jos puolestaan nestettä on liian vähän ja muhennos näyttää kuivalta, lisää vähäsen vettä. Hauduttele viitisen minuuttia.

- Purista mukaan sitruunan mehu ja hauduta vielä pari minuuttia kannen alla. Tarjoa sellaisenaan tai riisin/naanleivän kanssa.




*****

Ja sitten sitä asiaa:

Olin tässä taannoin kävelyllä sekä luonnon helmassa, välimaastossa kuin lähiöalueellakin. Ja mikä pistikään minun silmääni kävelymatkallani - roskia, joka paikassa!
On monta syytä, miksi en tykkää ROSKISTA ympäristössä ja tässä niistä muutamia:

1. Ne on rumia/ällöjä/tyhmiä/turhia.... Lista voisi jatkua loputtomiin, mutta you got the point. En usko, että kukaan tosissaan pitää roskia eettisesti kauniina, kun ne on noin vain hylätty luontoon. (Roskista tehty ympäristötaide on asia erikseen, josta voidaan olla montaa mieltä. Mutta hei: taiteilijat korjaavat näyttelyn jälkeen jälkensä pois!)
Jos kuitenkin kuulut niihin, jotka sisustavat oman kotinsa roskaamalla, feel free vaan. Mutta älkää sitten levitelkö "visuaalista silmäänne" asuntonne ulkopuolelle, kiitos!

2. Ne on epäympäristöystävällisiä. Tosin roskaajat tuskin ovat kiinnostuneita luoononsuojelusta tai mistään ympäristöasioista ylipäätänsä. Silti, ne sipsipussit ei maannu. Bioroskat ovat ympäristöystävällisiä (vaikkakin rumia väärään paikkaan jätettynä).

3. Kuka ne sieltä siivoaa? Luulevatko roskaajat, että heidän jälkensä katoavat kuin muumien taikapilvet savuna ilmaan? No ei todellakaan katoa! Joko roskat jää sinne luontoon ja vahingoittaa multamönkijäisten elämänmenoa tai joku palkattu siivoustyöntekijä noukkii ne sieltä. Jep, verorahamme menee myös siihen, että maksamme muiden sotkujen siivouksesta.

Eli lyhyesti virsi kaunis: roskaus ei ole kiva juttu, joten heittäkää roskat roskikseen! Mä todellakin arvostan tätä "yksi roska päivässä" -liikettä, jossa jotkut vapaaehtoiset noukkivat vähintään yhden roskan maasta, ja kiikuttavat sen roskikseen, kun joku muu (murrr) ei ollut viitsinyt niin tehdä.

Pidetään siis ympäristö nättinä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Rentoutumisyrityksiä

Tämä viikko on sujahtanut ohi niin että huh huh! Koulussa pitää kiirettä, ja huomaan hermojeni olevan raunioina ja ajatukseni poukkoilevan kuin päätön kana ennen kupsahtamista. Olen jo monesti ehtinyt kauhistella, kuinka tulen jaksamaan tämän tiiviin ja työntäytteisin lukuvuoden, kun olen jo sen alkutaipaleella näin rikki. Yritän nyt elää päivä ja projekti kerrallaan, ettei tule haukattua liian isoa palaa yhdellä kertaa.

Kaiken kiireen keskellä on hankalaa ja lähes mahdotonta rentoutua. Jos yritän levähtää, huomaan ajatuksieni jo olevan takaisin työn parissa.
Tänään kokeilin pitkästä aikaa leipoa rentoutuakseni, ja taisi se toimiakin. Leivontavaiheessa ajatukset pysyivät ainoastaan reseptin seuraamisessa ja lopputulos miellytti minua sekä muita maistelijoita.

Ja mitäs minä leivoinkaan...? Suomalaisista superfoodeista (alias mustikoista) mustikkakukkoa! Ohjenuorana käytin MeNaiset-lehdessä ilmestynyttä reseptiä (jutussa oli myös muita suomalaisia sadonkorjuu-/perinneruokia, jotka herättivät mielenkiinnon). Muutin hieman rasvakoostumusta, kun laitoin taikinaan puolet margariinia ja puolet oliiviöljyä. Taisin tehdä kukon liian laakeaan vuokaan, sillä en saanut päällitaikinaa peittämään täytettä täydellisesti. Se ei kuitenkaan makua haitannut ja tämän ulkomuotokömmähdyksen vuoksi nimeän tämän komeuden MUSTIKKAKANAKSI.

Mustikkakananen maistui koko pöytäseurueelle. On ilo tehdä nälkäiset ihmiset tyytyväisiksi (ja kylläisiksi). :)

Eilen illalla yritin jo renoutua television äärellä katsomalla dokumentteja. Ensin katsoin Jim-kanavalta 9/11 -Miten kaikki tapahtui? -dokumentin  ja sen jälkeen YLE Teemalta Onkalo-säteilevä hauta (Into Eternity, Tanska 2010).
Ensimmäinen dokumentti liittyi yhdeksän vuotta sitten tapahtuneeseen WTC-tornien terrori-iskuun ja sieltä selvinneiden selviytymistarinoihin. Ohjelmassa oli uudelleenlavastettuja näyteltyjä tapahtumia, mikä lisäsi dramaattista tunnelmaa. Täytyy sanoa, että jännittynyt ja kauhistunut tunnelma välittyi (mahdollisista yliampuviksi mennneistä kohtauksista huolimatta) kotisohvalle asti.

Toinen dokumentti, Onkalo-säteilevä hauta, kertoi Suomeen rakennettavasta ydinjätteiden mahdollisesta loppusijoituspaikasta. Ydinvoimaan ja -jätteeseen liittyy suuria riskejä, varsinkin kun ydinjäte on vahingollista kaikelle elämälle n. 100 000 vuotta. Ydinvoiman vastustajan tämäkin (hieman ylidramatisoitu) dokumenttielokuva sai selkäni kananlihalle.



Näiden kahden (erittäin ahdistavan) dokumentin jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin rentoutunut. Olin kyllä väsynyt, mutta ajatukseni pyörivät yhä aiheiden parissa. Lähinnä sitä ihmetteli, miten kauhean paha tämä maailma onkaan ja kuinka paha ihminen ylipäätänsä on. Pitääkö sitä vahingoittaa sekä kanssaeläjiä että elinympäristöä?
Ei aina tahdo tätä eloa ymmärtää. :<

Onneksi tämän päiväinen mustikkakana lepytti mieltä.

Linkit:
Onkalo-säteilevä hauta -dokumentin kotisivut

Beautiful Blogger -palkinto

Kiitos Sally Slanderille, joka on palkinnut minut Beautiful Blogger Awardilla.  Palkinnon saaja saa luvan kertoa 7 asiaa itsestään ja palkita 7 muuta kaunista blokkaajaa tällä kiertopalkinnolla.







Tässä 7 jännittävää asiaa itsestäni...
1. Pyrin olemaan ekoihminen, mutta minulla on vielä paljon parantamisen varaa.
2. Lempibändini on ollut Nightwish jo esiteini-iästä lähtien, ja tämä fanius taitaa olla pesunkestävää sorttia.
3. Mulla on maailman ihanimpia ystäviä, joita arvostan ja ihailen hirmuisesti.
4. Olen aika mustavalkoinen ihminen joissakin asioissa. Siksi onkin hankala kiikkua perfektionismi ja hälläväliä -asenteen rajamailla.
5. Saatan joskus näyttää true evililtä, vaikka oikeasti olen "kiltti tyttö".
6. Olen terveysintoilija.
7. Olen esteetikko ja rakastan kauniita asioita (ihmisiä, kuvia, maisemia...)

Palkitsen Beautiful Blogger Awardilla ainakin seuraavan henkilön. Muut saavat vaikka palkita itsensä, jos tuntevat olonsa kauniiksi. ;)

1. Ansku-bansku Tyttönen, joka on hirmu ihana, nätti, fiksu, mukava ja tärkeä. Blogista löytyy syvällisempää sekä kevyempää luettavaa.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Onks turkki hyvin?

Tänään pienimmän karvakaverimme turkkilla oli trimmauksen paikka, sillä rotunsa vuoksi Viuhka-marsumme karvat kasvavat hyvinkin pitkiksi, ellei asiaan puututa. Koska emme ole innostuneita näyttelymarsuharrastuksesta, ei turkin lyhennyksessä tarvinnut sen kummemmin kampauksia miettiä. Pikemminkin neidin omaa mukavuutta ajatellen leikkasimme pahimmat liehukkeet pois, ettei sen turkki likaannu liikaa häkin pohjaa laahatessaan.

Ei se trimmauksen lopputulos tosiaankaan marsunäyttelyihin meitä johda, mutta tosi suloinen peikko sieltä paljastui:
Ja ylimääräiseksi jäi pikkuinen nukkamytty, josta oisi saanut vaikka pienen turkissomisteen tai untuvaisen tyynyntäytteen. ;D



Viikonloppuisin on ihan kiva herkutella, varsinkin jos löhöää rennosti vain kotona. Koska elokuu on minulle vielä ihan kesään kuuluva kuukausi, tein itselleni kesäisen herkullisen banaani-mustikkasorbetin. Se on superhelppo ja üüberhyvää!

BANAANI-MUSTIKKASORBETTI

-1 kypsä/ylikypsä banaani
-kourallinen mustikoita 

-Kuori banaani ja laita se pakkaseen joko rasiassa tai muovipussissa. Itse laitoin banaanin pieneen muovipussiin, jonka jälkeen tungin sen kylmäpakkauksen ja pakastimen seinän väliin, jotta se jäätyisi nopeammin. Annan banaanin olla pakastimessa n. 2-6 tuntia, riippuen pakastusmenetelmästä (mun pussitustekniikalla meni 2h).

-Kun banaani on kohmettunut, ota se pois pakkasesta ja pilko kulhoon. Lisää sinne vielä kourallinen tuoreita tai pakastettuja mustikoita ja survo koko komeus violetiksi pehmeäksi massaksi sauvasekoittimella. 

-Nauti heti. Omnom!


maanantai 16. elokuuta 2010

Kesähaaremi

Olen koko kesän haaveillut haaremihousuista, noista löysistä vaippapöksyistä, joiden rinnalla hoppareiden lökäpöksyt eivät ole lökäreitä nähneetkään. Vaikka  ne ovatkin olleet muotia maailmalla jo reilun vuoden ajan, eivät lörppälahkeet ole saaneet minua syttymään ennen viime kevättä. Kuitenkaan en ole raaskinut mennä ja ostaa niitä tiukan opiskelijabudjettini kaatumisen pelossa. Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa tehdä haaremihousuni itse, mutta idea ei ottanut tuulta alleen aivan toteutusasteelle asti. Aina kiire ja väsymys veivät minua yhä kauemmaksi kaavapaperirullasta ja ompelukonekin pääsi kesän aikana pölyttymään suojusmyssytään huolimatta.

Pari viikkoa sitten sain piirreltyä erittäin yksinkertaisen housunpuolikkaan kaavan. Koska päätin tehdä pöksyt vaippamallilla (eli ei etu- eikä takasaumaa, ainoastaan sivusaumat), hoitui housujen väsäys yhdellä ainoalla kaavalla. Olisipa kaikki vaatteet näin yksinkertaisia. :D Tietenkin lahkeiden ja vyötärön resorit voidaan piirtää myös kaavalle, mutta minä tein ne epäammattimaisesti mittaa&leikkaa-menetelmällä.

Tällä kaavalla saadaan siis etu- ja takakappale, kun asettaa pystysuoran linjan kankaan taitosreunalle. Tosin se täytyy leikata kahteen kertaan, yhdeltä taitteelta tulee vain yksi etu- tai takakappale.

Surrrurrrurrr ja klipklipklip. Niin valmistuivat haaremihousut! Haara olisi voinut olla hieman matalampi ja lahkeet vielä hieman leveämmät, mutta tiedänpähän nyt mitä kaavasta muuttelen, kun seuraavia roikkupöksyjä teen. Kuvassa paidan helma on hieman edessä, mutta eipä sen alla ole mitään erikoista, vain lisää roikkuvaa mustaa trikookangasta.

Näin siis kannattaa käyttää hyödyksi viimeinen kesälomapäivä, jotta kouluvuosi voi alkaa uusissa kesäisissä vaatteissa!

ps. joskus vannoin etten ikinä pue päälleni haaremihousuja, varsinkaan tämän musiikkivideon (xD) nähtyäni:
pps. ja sitä ennen taisin vannoa samaa pillifarkkujen käytöstä...
ppps. ilmeisesti vannomatta paras!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kausiruokaa

Nykyään ihmiset ovat tottuneet, että ympäri vuoden lähimarketista löytyy kesät talvet tuoreita kasviksia aina paprikoista mansikoihin. Sitä ei usein ajattele (tai sitten ei kiinnosta ajatella), että talvella mansikoiden mussuttaminen ei ole se kaikista fiksuin vaihtoehto, mansikat saattavat olla kotoisin toiselta puolelta maapalloa tai sitten ne ovat kasvaneet kasvihuoneessa välittämättä sen ulkopuolisesta ilmastosta. Lisäksi "väärään" aikaan vuodesta syödyt kasvikset eivät kovin usein edes maistu yhtä meheviltä ja herkullisilta, miltä ne maistuisivat niiden satokautenaan, sillä niiden optimaaliset kasvuolot ovat olleet vääränlaiset.

Mutta eipäs pohidta talvea sen enempää, sillä nyt on kesä. Ja kesästä puheen olleen, sen yksi ihanimmista asioista on, kun Suomessakin saa satokauden vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Ei tarvitse tyytyä espanjalaisiin mansikoihin, kun voi saada kotimaisiakin. Kesätorien värit avaavat aistit tuijottamaan ja tuoksuttelemaan tuoreita kasviksia ja hyvin usein sitä päätyy niitä maistelemaankin. :P

Viime viikkoina kesäkurpitsat ja munakoisot ovat oleet saatavissa sopivaan hintaan satokausiensa vuoksi ja monet ruokalehdet ovat suorastaan tulvineet erilaisia ohjeita ja vinkkejä niiden valmistamisesta herkullisin tavoin. Innostuin taas Pirkka-lehden reseptistä, ratatuillepiirakkaohjeesta, ja lähdin sovelluttamaan sitä omien makumieltymysten ja kaapista löytyneiden raaka-aineiden mukaiseksi. Jaan tässä oman versioni tuosta ratatuillepiirakasta, sillä se erosi raaka-aineiltaan melko paljon alkuperäisreseptistä, lisäksi perheeni piti hirmuisesti minun sovelluksestani (jopa a-luokan lihansyöjäveljeni). Päätin nimetä reseptinkin uudelleen, joten tässä tulee:

RANSKALAISEN JÄTTILÄISEN KARJALANPIIRAKKA

Pohja:
2½ dl hienoa täysjyväruisjauhoa
3/4 dl oliiviöljyä
½ tl pizzamaustetta
3/4 dl vettä

Täyte:
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 sipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
nippu basilikaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl kaurahiutaleita
vihreitä oliiveja maunmukaan

- Sekoita jauhot, mausteet ja öljy keskenään. Lisää vesi ja vaivaa tasaiseksi taikinamöykyksi. Kääri muovikelmun sisään ja laita jääkaappiin muhimaan.

- Kuutioi vihannekset ja sipulit (valkosipuli hienoksi).

- Paista ensin munakoisoja öljyssä pannulla, kunnes ne ovat sopivan rusehtavia ja siirrä ne kulhoon odottamaan. Kuullota loput vihannekset ja sipulit öljyssä viitisen minuuttia ja lisää sitten joukkoon munakoisot ja tomaattimurska. Hienonna basilika ja tunge mukaan sekä mausta mössö. Anna hautua kymmenen minuuttia.

- Jäähdytä.

- Sivele oliiviöljyllä pyöreä piirasvuoka. Ota muovitettu taikinamöntti jääkaapista (heitä muovi roskiin) ja painele taikinaa vuokaan kämmenillä. Taikinan pitää tulla pari senttiä vuoan reunojen yli. Ripottele pohjalle kaurahiutaleet. Kaada jäähtynyt  tatatuillemössö piiraaseen ja rypytä piiraan reunat kuten karjalanpiirakoita tehdessä.

- Paista 225 asteisessa uunissa alatasolla 20 minuuttia. Laita sitten pinnalle oliiveja niin paljon kun haluaa ja paista vielä 10 minuuttia. Vehreytä valmis piirakka tuoreella basilikalla.





Vaikka kesälomat alkavat olla monilla jo lopuillaan, niin kesäherkuista ehtii vielä nauttia. Hopi hopi siis kausiruokaa valmistamaan (tai edes syömään :P).

maanantai 9. elokuuta 2010

Splice splice baby


Kävin tänään katsomassa Vincenzo Natalin ohjaaman uutuus scifikauhuelokuvan Splicen. Elokuvan juonena on, että geenitutkijapariskunta pistää todenteolla geenimuunteluun pökköä pesään yhdsitämällä eri eläinten geenejä toisiinsa luodakseen "täydellisen olennon" lääketieteen nimissä. Lopulta pariskunta yhditää olion ja ihmisen dna:n, joten lopun voitte arvatakin, siitä ei hyvää seuraa.

Elokuvassa eettiset arvot sekä moraalikäyttäytyminen joutuvat koville. Kunnianhimo, uteliaisuus ja lopulta kiintymys voittavat etiikan mennen tullen. Jenkkileffan opetus loppuen lopuksi on selvä: ihminen ei saisi leikkiä jumalaa.

Tykkään perinteisistä kauhuelokuvista, joten scifikauhun tuijottelu on jäänyt hieman vähemmälle. Perinteiset alienit ja predatorit eivät ihan iske, mutta tässä elokuvassa pelottava olio oli ihmisen oma luomus, hirviömäinen ihmiseläin, vieläpä geenimanipulaation lopputulos.
Itse vastustan geenimanipulaatiota jo pelkässä ruoassakin, joten voitte vain kuvitella, kuinka tämän elokuvan idea sai niskavillani pystyyn ja inhotusakselin kiepahtamaan ympäri. :D

Elokuvan teema laittaa ajatukset liikkeelle, mutta juonikulku on melkoisen ennalta-arvattava. Leffan voi käydä katsomassa Finnkinon teattereissa.

Splicen kotisivut
Splice Finnkino

tiistai 3. elokuuta 2010

Pyörykkäpöperöä

Kokkausintoilu iski ja jaksoin panostaa päivän pöperöön vähän enemmän kuin pelkkien purkkipapujen lämmittämisen verran. :P

Aina lehtiä selatessani tsekkaan lupaavannäköiset/nimiset reseptit ja pistän ne talteen odottamaan sopivanlaista kokkailukertaa. Uusimman Pirkka-lehden välistä löytynyt falafelpyörykkäohje sai minut innostumaan raaka-aineidensa osalta, sillä kaikki tarvittava löytyi valmiiksi kaapeista. Lisäksi olen onnistunut missaamaan falafelpyöryköiden syönnin, joten tulipahan nyt nekin maistettua.


En osaa käyttää meidän monitoimikonettamme sen kummempaan kuin leivontaan, joten päätin sekoittaa raaka-aineet taas käsivoimin. Kasvispyöryköissä sattumat eivät ole ällöttäviä, joten esimerksiksi sipulien pieniminenkin hoitui silmäämiellyttävän hienojakoiseksi (ja voitte uskoa, että silmiä itketti,
kun on tuoreet kesäsipulit käytössä T___T).

Ohjeessa neuvottiin kastelemaan alusta, jolla pyöryköitä pyörittelee ja se on tosiaan hyvä vinkki. Näin massa tiivistyy, eikä käsiin jää niin paljon taikinaa. Ohjeen mukaan pyöryköitä tulisi 30 kpl(!) ja ihmettelenkin, mitä üüberminipyöryköitä reseptin testaaja on oikein tehnyt, itse sain valmiita suhteellisen pieniä pyöryköitä vain 18. Täytyy kyllä sanoa, että jos 30 falafelia meinaa tällä ohjeella saada, ovat valmiit pullat vielä pienempiä kuin pariisin perunat. :D
Ennen paistamista pilkoin ainekset omaa lisuketta varten. Kesäkurpitsat ovat nyt parhaimmillaan, joten kesäinen kesäkurpitsalisuke sopii pyöryköiden seuraksi, ohjeen sävelsin itse (voiko ruokaa säveltää? no nyt voi).

KESÄKURPITSALISUKE

1 kesäkurpitsa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl tomaattipohjaista chilikastiketta
1 rkl seesaminsiemeniä
nippu basilikaa

-Paista kesäkurpitsaa ja valkosipulia pannulla miedolla lämmöllä, kunnes kesäkurpitsan neste hieman haihtuu ja massa tiivistyy. Lisää sitten siemenet ja vähän sen jälkeen chilisoosi. Nosta nyt lämpötilaa ja kypsennä pikaisesti loppuun kuumalla liedellä. Ripottele joukkoon basilika, siirrä lisuke tarjoiluastiaan ja anna makujen hieman muhia. Päälle voi vielä ripotella lisää seesaminsiemeniä ja basilikaa, jos tahtoo.

En tehnyt falafelohjeen mukana ollutta minttukastiketta, vaan tyydyin äidin valmiiksi tekemään kermaviilipohjaiseen pippurikastikkeeseen, joka sopi pyöryköiden lisukkeeksi vallan mainiosti. Valmiit pyörykät olivat mielestäni melko valkosipulisia, mutta minua se ei haittaa, valkosipuli on hyvää ja lisäksi terveellistä. Tosin se jättää suuhun jälkimaun sekä -hajun. Mutta se on ihan OK, sillä erään ystäväni äidillä on tapana sanoa: "Niin kauan kuin mailmassa on tupakoitsijoita, on hyväksyttävää, että muilla hengitys voi haista valkosipulilta."

***

Maailman ihanimpia naposteltavia ovat mielestäni pähkinät. Muutenkin kasvisyöjälle ne ovat muunmuassa vallan mainio proteiinien ja pehmeiden rasvojen, välttämättömien rasvahappojen sekä rasvaliukoisten vitamiinien lähde.

Punnitse ja säästä -kauppa on loistomesta pähkinöiden ja kuivahedelmien ystäville. Lisäksi valikoimista löytyy jauhoja, myslejä, siemeniä, teetä, snäksejä ja paljon muuta. Monia tuetteita saa myös luomuna. Niille, jotka eivät ole vielä tässä "kasvissyöjien karkkikaupassa" käyneet, kipin kapin ihmettelemään, ostamaan ja maistamaan. :)


http://www.pirkka.fi/
http://www.punnitse.fi/