sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Lisää ruokaa ja vähän asiaakin

En tiedä miksi, mutta ruoanlaitto on minulle sopiva rentoutumiskeino. En todellakaan ole mikään mestarikokki/leipuri, ja olen hyvin kaukana ammattilaisen tiedoista ja taidoista, mutta se ei minua haittaa. Tykkään lueskella reseptejä, suunnitella aterioita ja valmistaa ruokia, vaikka tiedän, että välillä aiheutan melkoisen kaaoksen keittiössä ja lopputuloskin on välillä... noooh... mitä mielenkiintoisin. Mutta niin kauan kuin mukana on tekemisen ilo ja nautinto, on homma varsin mukavaa!

Mitä tällä kertaa sainkaan aikaan? No, tarjouksesta ostettu tofu-paketti oli jo pari viikkoa kummitellut jääkaapin perukoilla, ja lähestyvän parasta ennen -päiväyksen takia oli viisainta keksiä siitä jotain ravintoa. Päätin laittaa etnisen ruokakokkailuni koetukselle, ja tehdä tofusta jotain intialaistyyppistä muhennosta. Joo, moni intialainen saattaisi nauraa tällekin "intialaiselle ruoalle", mutta mulle siinä oli tarpeeksi Intian eksoottisia vaikutteita. ;) Ja tietysti oli kiva juttu, että tämäkin ruoka oli hyvää, siis ihan oikeasti! Siksi suosittelen teitäkin kokeilemaan.

EXOTIC SATAI-TOFUMUHENNOS

- 1 pkt maustamatonta tofua
- 1 valkosipulinkynsi
- n. 3 dl porkkana-kukkakaalisekoitusta
- pari keitettyä perunaa
- 1 dl Satai-maapähkinäkastiketta (mieto)
- ½ tl chiliuutetta
- pari ruokalusikallista sitruunan mehua

- Paista kuutioitua tofua ja hienonnettua valkosipulia kevyesti öljytetyllä pannulla, kunnes tofu on sopivannäköistä (mä diggaan kullanruskeasta pinnasta). Lisää Satai-kastike, chiliuute ja pari desiä vettä. Laita myös porkkanat ja kukkakaalit mukaan muhimaan, pistä kansi päälle ja hauduttele about 15 minuuttia.

- Kuori ja kuutioi keitetty peruna ja lisää se mukaan muhennokseen. Jos nestettä on liikaa, siirrä kansi sivuun ja haihduta hetken aikaan. Jos puolestaan nestettä on liian vähän ja muhennos näyttää kuivalta, lisää vähäsen vettä. Hauduttele viitisen minuuttia.

- Purista mukaan sitruunan mehu ja hauduta vielä pari minuuttia kannen alla. Tarjoa sellaisenaan tai riisin/naanleivän kanssa.




*****

Ja sitten sitä asiaa:

Olin tässä taannoin kävelyllä sekä luonnon helmassa, välimaastossa kuin lähiöalueellakin. Ja mikä pistikään minun silmääni kävelymatkallani - roskia, joka paikassa!
On monta syytä, miksi en tykkää ROSKISTA ympäristössä ja tässä niistä muutamia:

1. Ne on rumia/ällöjä/tyhmiä/turhia.... Lista voisi jatkua loputtomiin, mutta you got the point. En usko, että kukaan tosissaan pitää roskia eettisesti kauniina, kun ne on noin vain hylätty luontoon. (Roskista tehty ympäristötaide on asia erikseen, josta voidaan olla montaa mieltä. Mutta hei: taiteilijat korjaavat näyttelyn jälkeen jälkensä pois!)
Jos kuitenkin kuulut niihin, jotka sisustavat oman kotinsa roskaamalla, feel free vaan. Mutta älkää sitten levitelkö "visuaalista silmäänne" asuntonne ulkopuolelle, kiitos!

2. Ne on epäympäristöystävällisiä. Tosin roskaajat tuskin ovat kiinnostuneita luoononsuojelusta tai mistään ympäristöasioista ylipäätänsä. Silti, ne sipsipussit ei maannu. Bioroskat ovat ympäristöystävällisiä (vaikkakin rumia väärään paikkaan jätettynä).

3. Kuka ne sieltä siivoaa? Luulevatko roskaajat, että heidän jälkensä katoavat kuin muumien taikapilvet savuna ilmaan? No ei todellakaan katoa! Joko roskat jää sinne luontoon ja vahingoittaa multamönkijäisten elämänmenoa tai joku palkattu siivoustyöntekijä noukkii ne sieltä. Jep, verorahamme menee myös siihen, että maksamme muiden sotkujen siivouksesta.

Eli lyhyesti virsi kaunis: roskaus ei ole kiva juttu, joten heittäkää roskat roskikseen! Mä todellakin arvostan tätä "yksi roska päivässä" -liikettä, jossa jotkut vapaaehtoiset noukkivat vähintään yhden roskan maasta, ja kiikuttavat sen roskikseen, kun joku muu (murrr) ei ollut viitsinyt niin tehdä.

Pidetään siis ympäristö nättinä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Rentoutumisyrityksiä

Tämä viikko on sujahtanut ohi niin että huh huh! Koulussa pitää kiirettä, ja huomaan hermojeni olevan raunioina ja ajatukseni poukkoilevan kuin päätön kana ennen kupsahtamista. Olen jo monesti ehtinyt kauhistella, kuinka tulen jaksamaan tämän tiiviin ja työntäytteisin lukuvuoden, kun olen jo sen alkutaipaleella näin rikki. Yritän nyt elää päivä ja projekti kerrallaan, ettei tule haukattua liian isoa palaa yhdellä kertaa.

Kaiken kiireen keskellä on hankalaa ja lähes mahdotonta rentoutua. Jos yritän levähtää, huomaan ajatuksieni jo olevan takaisin työn parissa.
Tänään kokeilin pitkästä aikaa leipoa rentoutuakseni, ja taisi se toimiakin. Leivontavaiheessa ajatukset pysyivät ainoastaan reseptin seuraamisessa ja lopputulos miellytti minua sekä muita maistelijoita.

Ja mitäs minä leivoinkaan...? Suomalaisista superfoodeista (alias mustikoista) mustikkakukkoa! Ohjenuorana käytin MeNaiset-lehdessä ilmestynyttä reseptiä (jutussa oli myös muita suomalaisia sadonkorjuu-/perinneruokia, jotka herättivät mielenkiinnon). Muutin hieman rasvakoostumusta, kun laitoin taikinaan puolet margariinia ja puolet oliiviöljyä. Taisin tehdä kukon liian laakeaan vuokaan, sillä en saanut päällitaikinaa peittämään täytettä täydellisesti. Se ei kuitenkaan makua haitannut ja tämän ulkomuotokömmähdyksen vuoksi nimeän tämän komeuden MUSTIKKAKANAKSI.

Mustikkakananen maistui koko pöytäseurueelle. On ilo tehdä nälkäiset ihmiset tyytyväisiksi (ja kylläisiksi). :)

Eilen illalla yritin jo renoutua television äärellä katsomalla dokumentteja. Ensin katsoin Jim-kanavalta 9/11 -Miten kaikki tapahtui? -dokumentin  ja sen jälkeen YLE Teemalta Onkalo-säteilevä hauta (Into Eternity, Tanska 2010).
Ensimmäinen dokumentti liittyi yhdeksän vuotta sitten tapahtuneeseen WTC-tornien terrori-iskuun ja sieltä selvinneiden selviytymistarinoihin. Ohjelmassa oli uudelleenlavastettuja näyteltyjä tapahtumia, mikä lisäsi dramaattista tunnelmaa. Täytyy sanoa, että jännittynyt ja kauhistunut tunnelma välittyi (mahdollisista yliampuviksi mennneistä kohtauksista huolimatta) kotisohvalle asti.

Toinen dokumentti, Onkalo-säteilevä hauta, kertoi Suomeen rakennettavasta ydinjätteiden mahdollisesta loppusijoituspaikasta. Ydinvoimaan ja -jätteeseen liittyy suuria riskejä, varsinkin kun ydinjäte on vahingollista kaikelle elämälle n. 100 000 vuotta. Ydinvoiman vastustajan tämäkin (hieman ylidramatisoitu) dokumenttielokuva sai selkäni kananlihalle.



Näiden kahden (erittäin ahdistavan) dokumentin jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin rentoutunut. Olin kyllä väsynyt, mutta ajatukseni pyörivät yhä aiheiden parissa. Lähinnä sitä ihmetteli, miten kauhean paha tämä maailma onkaan ja kuinka paha ihminen ylipäätänsä on. Pitääkö sitä vahingoittaa sekä kanssaeläjiä että elinympäristöä?
Ei aina tahdo tätä eloa ymmärtää. :<

Onneksi tämän päiväinen mustikkakana lepytti mieltä.

Linkit:
Onkalo-säteilevä hauta -dokumentin kotisivut

Beautiful Blogger -palkinto

Kiitos Sally Slanderille, joka on palkinnut minut Beautiful Blogger Awardilla.  Palkinnon saaja saa luvan kertoa 7 asiaa itsestään ja palkita 7 muuta kaunista blokkaajaa tällä kiertopalkinnolla.







Tässä 7 jännittävää asiaa itsestäni...
1. Pyrin olemaan ekoihminen, mutta minulla on vielä paljon parantamisen varaa.
2. Lempibändini on ollut Nightwish jo esiteini-iästä lähtien, ja tämä fanius taitaa olla pesunkestävää sorttia.
3. Mulla on maailman ihanimpia ystäviä, joita arvostan ja ihailen hirmuisesti.
4. Olen aika mustavalkoinen ihminen joissakin asioissa. Siksi onkin hankala kiikkua perfektionismi ja hälläväliä -asenteen rajamailla.
5. Saatan joskus näyttää true evililtä, vaikka oikeasti olen "kiltti tyttö".
6. Olen terveysintoilija.
7. Olen esteetikko ja rakastan kauniita asioita (ihmisiä, kuvia, maisemia...)

Palkitsen Beautiful Blogger Awardilla ainakin seuraavan henkilön. Muut saavat vaikka palkita itsensä, jos tuntevat olonsa kauniiksi. ;)

1. Ansku-bansku Tyttönen, joka on hirmu ihana, nätti, fiksu, mukava ja tärkeä. Blogista löytyy syvällisempää sekä kevyempää luettavaa.