keskiviikko 27. lokakuuta 2010

YÖK ja nam!

Kuten lukuisista ruoka-aiheisista postauksistani voi päätellä, olen jonkin sortin kulinaristi. Tykkään laittaa ruokaa ja maistella uusia juttuja. Tänään tuli kokeiltua jotain aivan uutta minulle, sekä monelle muullekin suomalaiselle...

Noin puoli vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa netissä surfailtuani japanilaiseen ruokaan nimeltä natto, joka tarkoittaa  fermentoiutuneita soijapapuja. Juuri niin: käyneitä soijapapuja. Tätä ruokaa syödään yleensä Japanissa aamiaisella, ja sen syömisen suosio on paikkakohtaista: erityisesti itäisen Kanton alueella (johon kuuluu myös super trendikäs Tokio) natto on arkipäivän herkkua.
    Katsoin Youtubesta lukuisia "how to eat natto" -videoita, luin joitakin Internet-sivuja sekä maistajien kommentteja liittyen kyseiseen mönjään. Koska palaute oli hyvin ristiriitaista (mm. karmea haju, mutta hyvä maku ; tosi herkkua ; aivan järkyttävää), halusin muodostaa oman mielipiteeni natosta. Ainut tapa sanoa se luotettavasti on tietysti maistaa nattoa itse.

Pari viikkoa sitten vierailin Tokyokanissa, joka on Helsingissä sijaitseva japanilainen ruoka- ja keittiötarvikeliike. Se on luultavasti ainoita paikkoja Suomessa, josta nattoa edes saa. Paketissa oli 100g fermentoitunutta soijapaputahmaa, pieni pussi maustekastiketta sekä japanilaista sinappia sitä maustamaan. On monia tapoja syödä nattoa, mutta vaitsin niistä perinteisimmän, eli nattoa paketin valmiiden mausteiden sekä riisin kera.
   Kun avasin paketin, ei ruskea paputöhnä haissut niin pahalta kuin olin lukenut. Helpotukseni oli ennen aikainen, sillä sekotettuani mausteet ja pavut keskenään alkoivat aromit tulla esille. Ei haju silti vastenmielinen ollut, lähinnä hieman omituinen ja vieras omaan nenääni. Kun olin sekoittanut tahman tasaiseksi limaksi, sekoitin sen keitettyyn valkoiseen riisiin.

   Ja sitten popsimaan. Maku iski jo ensimmäisellä puikollisella: Huhuh, onpas tavaraa! Se oli kuin vanhentunutta todella vahvaa soijakastikketta; rakenne oli limainen, venyvä ja tahmainen, ja ulkonäöltään se oli lähellä peikon räkää (seen Harry Potter, anyone?) . Mitä enemmän sitä söi, sen ällöttävämmäksi touhu muuttui.
   En ole kauhean nirso makujen suhteen, vaikka muuten ruokavaliossani on paljon rajoituksia. Kuitenkin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tämä ruoka aiheutti yökkäysreaktion ja vahvan vastenmielisyyden. Sitä mukaa kuin ruoka yritti kiipiä ylös ruokatorveani, minä vetelin sitä sisään - mahdollisimman nopeasti ja pureksimatta. Välillä piti pysähtyä huuhtomaan suuta vedellä, ja vetelin silloin tällöin tomaattiviipaleita viemään pois hapanta makua.
  Viimeisen puikkoparillisen jälkeen totesin, etten todellakaan aio kaalia lautastani! Miksikö sitten söin koko liman? No olinhan sen sentään vaivautunut ostamaan, natto on kuulemma super terveellistä ja kyseessä oli vielä päivän ainut kunnon ruokani, joten ei ollut paljoa vaihtoehtoja. Lisäksi olen yhtä ruokakulttuurillista kokemusta rikkaampi, ja voin todellakin nostaa hattua niille urheille japanilaisille, jotka vetelevät nattoa suihinsa joka aamu. Varmasti tästäkin ruoasta joku tykkää ihan pyyteettömästi, mutta minun makuaistillani se ei vain toimi. Mutta oli kiva kokeilla!

                                           ***

Mikäs sitten oli se nam?
No nam kuului ainakin niiltä koemaistajilta, jotka söivät tekemiäni runebergintorttuja.
Joooo tiedetään, runebergin päivästä on jo about 8 kuukautta, mutta jotain oli keksittävä viime joulun pipareille ennen uuden satsin tekemistä parin kuukauden sisällä.

Näihin torttuihin siis käytettiin pois vanhat piparit, ja karvasmantelin korvasi itsetehty mantelijauho. Tiesittekö, että karvasmanteliöljyn myyminen on nykyään kielletty sen sisältämän pienen luontaisen myrkkymääränsä vuoksi? Siksipä apteekeista ei karvasmantelia enää saa, ja leivontaan joutuukin käyttämään joko manteliaromia (myydään pienessä pullossa), mantelimassaa tai tavallisia manteleita.

Siispä hyvää myöhäistä Runebergin päivää. :D

lauantai 23. lokakuuta 2010

Luomupula ja viikonloppuleipomus

Helsingin Sanomien ruokatorstaissa oli artikkeli Helsingin luomuravintoloista. Huomion arvoinen asia siinä olikin, että luomua tunnustavia ravintoloita on hyvin vähän verrattuna muihin Euroopan maiden pääakupunkeihin. Ainoastaan kaksi ravintolaa tarjoilevat puhtaista raaka-aineista tehtyä sapuskaa, mutta onneksi löytyi muitakin mestoja, jotka suosivat luomua. Miksei niitä ole sen enempää?

Totuushan on se, että luomu on kallista. No ei nyt mitään ökyä (vaikkakin ekoa), mutta joskus hintaero vastaavaan tehotuotettuun tuotteeseen voi olla tuplat, tai jopa triplat. Luomu mielletäänkin monesti arjen luksukseksi, varsinkin keskiluokkaisissa useamman lapsen perheissä. Kun on monta suuta ruokittavana, arki pyöritettävänä sekä lisäksi työ käytävänä, ei välttämättä jää hirveästi ylimääräistä aikaa oman luomutarhan pitoon, saati sitten rahaa jokaisen massun täyttämiseen 100% luomuruoalla.
   Uskon, että moni ravintolan omistajakin ajattelee säästävänsä kuluissa, kun ostaa ihan tavallisia raaka-aineita. Valitettavasti niiden käyttö on usein miinusta ruoan mausta sekä laadusta.

Toinen asia on luomun saatavuus. Joissakin pikkumarketeissa ei löydy esim. tuoreita luomukasviksia lainkaan (tämä siis kuluttajien ongelmana). Lisäksi Suomen lainsäädäntö ei tee luomuviljelyä helpoksi, ja siksi moni yrittäjä ei siihen riskibisnekseen tahdo ryhtyä. Tämä johtaa kotimaisen luomun tarjonnan puutteeseen.
   Onneksi olen huomannut, että luomutarjonta isommillakin kotimaisilla merkeillä on osoittanut kasvun merkkejä. Esim. Valion luomutuoteperhe on laajentunut ihan vuoden sisällä positiivisesti.

Miksikö itse suosin luomua?
Ilmeisesti vielä ei ole tieteellisesti todistettu, että luomuravinto olisi ravitsemuksellisesti rikkaampaa kuin tehotuetettu, vaikka itse siihen uskonkin. Mutta ainakin maku on usein luomussa parempi, ja tämän allekirjoittaa varmasti moni muukin! Luomussa ei ole torjunta-aineita eikä se ole geneettisesti epäeettistä (eli ns. monsteriruokaa kuten kampelatomaatteja :P).  Lisäksi se on ympäristö- sekä eläinystävällistä. Ihanteellistahan olisi, että sapuska olisi sekä luomua että lähellä tuotettua. Kuitenkaan täällä kylmässä pohjolassa taoitteen toteutuminen on pirun haastellista, ja tähän maailman aikaan lähes mahdotonta.
   Ja luomuhan ei tarkoita pelkästään kasviksia - myös liha voi olla luomua. Eniten minua harmittaa, ettei luomu kalaa ja kanaa saa Suomesta kaupassa, vaan työ olisi niiden eteen tehtävä melkeinpä itse.

Uskon, että luomuravintoloiden määrä, sekä luomutuotteiden markettituotteet lisääntyisi, jos kuluttajat sitä vaatisivat sekä tukisivat. Suosi siis luomua, ja teet palveluksen itsellesi, ympäristöllesi sekä tuottajalle/viljelijälle! :)

Ja hei! Hieman pienemmälläkin budjetilla voi tukea luomua, kun tekee ruokaostoksia vaikkapa k-kaupassa. Pirkan luomutuotteita löytyy niin kasviksista kuin maitotuotteistakin. Lisäksi Pirkalta löytyy kivasti Reilun kaupan tuotteitakin, ja moni niistä on myös luomua.

                                               ***

Ah, mitä oisikaan ruoka-aiheinen postaus ilman sitä itseään, eli ruokaa! :D

Tein ihanaisia kardemumma-teeleipiä viikonlopun ruokailoksi
(elekää lukeko että kiloiksi).
Ohje on simppeli, valmistus nopeaa ja lopputulos herkullista. Oisko siis yhtään kivempaa leipomusta? No ei oikeen, joten hopi hopi - resepti talteen ja leipomaan:

KARDEMUMMA TEELEIPÄSET, joista saa n. 8 viipaletta

3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoa
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl kardemummaa
1 dl oliiviöljyä
2 dl maustamatonta soijajogurttia
- Sekoita ensin kuivat ainekset keskenään. Lisää sitten öljy sekä jogurtti.
- Laita leivinpaperi pellille, ja taputtele taikina pellille ympyrän muotoon. Voit tehdä joko kaksi pienempää ympyrää tai yhden ison.
- Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
- Nauti uunituoreena oman lempparilisukkeesi kera!

Mulla lisukkeena maistui Valion Polar juusto, sekä jälkkäripaloihin mansikkahillo. Porkkanoita sopivasti välirouskutettavaksi, rousk rousk.
No tuliko ees nälkä?

perjantai 15. lokakuuta 2010

Väri päässä, taas luonnollisesti

Lokakuun alussahan postasin ensimmäisestä hennavärjäyksestäni, jonka lopputulos ei aivan ollut se kaikkein mieleisin. Kerroin lopuksi, että aion hennata uudelleen, ja katsoa josko väri olisi sitten mieleisempi. 
   Noh, en kuitenkaan jaksanut punaisella kokeilla uudelleen, sillä tiedostin, että pohjaväri oli liian tumma, jotta punaisesta tulisi yhtään sen kirkkaampi/vahvempi/intensiivisempi. Siksi päätinkin suoraan siirtyä kertomaani kolmanteen vaihtoehtoon eli mustaan. Siksi kävinkin heti värjäysviikon lopuksi ostamassa Santen mustan kasvihiusvärin, jossa tumma sävy tulee siis indigosta. Olin lukenut netistä, että mustalla kasvivärillä värjäys onnistuu helpommin silloin, kun hiukset ovat hennattu pohjalle. Tämänkään lopputulos ei ensimmäisellä värjäyskerralla ollut niin mukava...

Mustan värin levittäminen oli vielä vaikeampaa kuin punaisen. Jauhe paakkuuntui erittäin herkästi, ja värimassaa levitettäessä päästä putoili värikokkareita niin että ropisi! Jouduin lisäämään möhnän joukkoon mustaa teetä aika ajoin, jotta kokkareet liukenisivat sinne, ja väri päätyisi edes jotenkin hiuksiin asti. Siksi loppu massa oli aika nestemäistä, ja se valui pitkin otsaa ja niskaa, joten värjäysmyssyn reunoille piti asetella talouspaperipaloja estämään värivanojen lirumisen päästäni. Värjääminen oli siis erittäin sotkuista, mutta onneksi (taas kerran) siivoaminen onnistui helposti perus pesuaineella.
   Massa oli päässäni n. 2 ½ tuntia, ja ajattelin sen riittävän, kun pakkauksessa ilmoitetaan vaikutusajaksi 1-2 tuntia. Kuitenkin ylitetyn värjärjäysajan jälkeenkin lopputulos oli ruskea/tummanruskea, ja väri oli tarttunut epätasaisesti (varmasti huonosti levitetyllä väriseoksellakin oli vaikutusta asiaan...)
   Sävy oli taas kerran pettymys, enkä halunnut ottaa siitä edes kuvaa. Päätin, että kolmas kerta toden sanoo, joten pari päivää tämä jälkeen värjäsin taas sillä mustalla. Vihdoin ja viimein väri alkoi olla sitä, mitä halusinkin.

Siispä väriä päähän luonnollisesti vol. 3. Olin onneksi jo osannut varautua, että värimassan sekoittaminen ja levittäminen tasaisesti olisi tuskan ja työn takana. Siksi varustauduinkin kärsivällisyydellä ja ajalla, tällä kertaa pidinkin värimasan päässä n. 4 tuntia. En halunnut toivoa liikoja lopputulokselta, sillä olin jo kahdesti pettynyt siihen. Olin toki ennen koko värjäysprosessin alkua jo tietoinen siitä, että luonnon värit eivät todellakaan ole yhtä vahvoja kuin tavanomaiset hiusvärit - eivät värjäysprosessissa, eivätkä lopputuloksessa.
   Kuitenkin kaikkien värjäyskertojen, tuskan ja työn jälkeen olin tyytyväinen. Vihdoin väri, joka tuntuu omalta! Lopputulos on siis tummanruskea/musta. Mustaa on eniten päällä ja rusehtavampi enemmän siellä alla, siispä parempi näin kuin päinvastoin.
Tässä ennen ja jälkeen, punainen henna ja musta indigo: 

Vaikka värjääminen onkin ollut minulle työlästä, olen silti iloinen siitä, että tein sen. Lisäksi hiukseni tuntuvat silti varsin pehmeiltä ja kiiltäviltä kaiken tämän jälkeenkin. Värjäys on siis todellakin ollut hiuksilleni hellä!
   Nyt mietin, että mitä teen jatksosa. Jaksanko pitää mustaa väriä yllä juuri tämän tuotemerkin mustalla sävyllä? Onko helpompia mustia kasvihiusvärejä saatavilla? Vai vaihdanko taas väriä? Nyt olen sen verran väsynyt hiuskriiseilyyn, etten mieti asiaa ennen kuin väri alkaa haalistumaan liikaa. 
(Niin, mitenköhän tämä nyt sitten pysyy hiukissani? Se jääkin nähtäväksi...)

***

By the way, perhetuttumme toivat vieraillessaan mukana aivan ihanaa itsetehtyä omppumehua (se jos mikä on luomua!). Itse en mehuja oikeastaan juo, mutta olen keittänyt aamupuuroni tuohon herkkuun. Aivan ihanaa! Veljenikin rakastui mehuun niin, että säikähdin, saanko enää omppupuuroa. Onneksi ollaan osattu jakaa se kristillisen sopivasti keskenämme. :P 
Kiitos siis mehusta!

Rispektit siis kaikille, jotka jaksavat/osaavat/viitsivät tehdä itse mm. hillonsa ja mehunsa oman sadon herkuista. Ja koska mulla ei ole mahdollisuutta omaan satoon, oon kade niille, jotka saavat puutarhastaan omat antimet. ;) Nauttikaa omaluomustanne!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Iloa ikkunoille ja ravintoa hiuksille

Olen ottanut tavaksi vaihtaa ikkunaverhoja vuodenaijan mukaan. Minulla on talviverhot (joita pidän yleensä syksystä aina loppukevääseen asti) sekä kesäverhot. Talvoverhoni ovat ihanaa tummansinistä velouria (kutsun värisävyä Nightwishin siniseksi), jotka olen aikoinaan tehnyt itse. Äitini on jo vuosia ihastellut samettiverhojani ja tahtonut itselleen samanlaiset talveki, mutta tietysti omaan väriskaalaansa sopivat. Viime keväänä hän löysi upean viininpunaisen velourin lehtikuviolla, josta tein hänelle talviverhot.
   Nyt kun syksy alkaa olla jo puolessavälissä, siirryimme talvehtimaan, ainakin verhojen puolesta. Nätit on, varsinkin kun ne on itse tehty. ;)

                                                       ***

Olen viimeaikoina ollut erityisen huolissani hiusteni kunnosta, kuten ehkä lukuisista hiusaiheisista postauksistani on voinut päätellä. Lueskeltuani netistä ja joistakin lehdistä hiusaiheisia artikkeleita päätin, että hiusteni kunnon kohentamiseksi on tehtävä muutakin kuin vaihdettava hiuskemikaalit hellempiin vaihtoehtoihin. Siksipä päätin kiinnittää huomiota siihen, mikä vaikuttaa myös erittäin paljon hiusten kuntoon, eli ravintoon.
   Olet mitä syöt -sanonta pätee myös hiuksiin: jos syöt huonosti, voivat hiuksesikin huonosti. Tiedän, että ruokavaliossani on ajoittain hyvin ikäviä puutoksia, niin kehoni kuin hiusteni kannalta. Tärkeimpänä täytyykin pitää huolta riittävästä proteiinien ja rasvojen saannista, onhan proteiini hiusten rakennusaine, ja öljyt, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, ovat balsamia kuiville hiuksille.
   Siksi kananmunat ja pähkinät ovat ystäviä! Pähkinöitä olenkin syönyt jo päivittäin, mutta kananmunan syönti on ollut lähes olematonta. Siksipä tavoitteena olisi syödä ainakin kolme kananmunaa viikossa, onhan siitä hirmuisesti hyötyä muillekin kuin hiuksille! (Psst, luomukananmunat on just jees ja niitä jopa saakin hyvin ympäri Suomea.)

Ah, ja ruoasta vielä hieman!
   Olen ihastunut vaihtoehtoisiin leivänpäällisiin, kun perinteiset juusto-margariinit eivät minua niin nappaa eikä leipä aina maistu ihan pelkilitään tai tomaatti-kurkku päällisillä. Hummus, tahini, avocadotahna sekä makea maapähkinävoi ovat tuoneet leipien kautta aivan uutta makua elämään, varsinkin jos vaivautuu ne itse tekemään.
   Tänään valmistin tapenadea eli oliivitahnaa. Tein sen hyvin yksinkertaisesti ja varmasti gurmeempiakin ohjeita löytyy, mutta kyllä tämä ainakin minun leipein päällä on herkkua.

SIMPPELI TAPENADE
1 purkki mustia oliiveja
2 rkl oliivien lientä
2 rkl oliiviöljyä
Hitusen valkosipulimurskaa
Yrttejä oman maun mukaan

- Sauvasekoita oliivit (ilman kiviä!) niiden liemi sekä öliiviöljy. Lisää mursakttua valkosipulia ja hienonnettuja yrtteä ja sekoita tasaiseksi lusikalla.
(Valkosipulia ei kannata sauvasekoittaa, koska siitä saattaa jäädä sekoittimeen omanlaisensa aromi pesunkin jälkeen).
-Nauti leivänpäällä, lisukkeena tai ruokaan sekoitettuna.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Älyttömät päivät

Taas on syksyn Hullujen Päivien aika. Otin osaa tuohon kulutusjuhlaan viime keväänä, mutta tänä syksynä Galna Dagar -katalogin tipahdettua postiluukusta tuhahdin lähinnä turhautuneisuudesta.
   Koko ideahan on ihan... hullu! Puolen viikon ajan jengi raahautuu keskelle shoppailukaaosta keltainen raamattu käsissään, joista tosi uskovaiset ovat punakynällä ympyröineet elämänsä (tai ainakin sen päivän) tarkoituksensa.
   Vaikka tuo katalogi herättikin minussa närää, päätin selata sen läpi. Tottakai päiviltä saa ihan tarpeellisia hyödykkeitä kohtuu hintaan, mutta suurin osa on suoraan sanottuna turhakkeita - "pakko saada" - houkutuksia. Lisäksi minua ahdistaa, kuinka fanaattisesti ihmiset niitä tarjouksia metsästävät. Pakokauhuhan siellä väenpaljoudessa iskee...

Aika ajoin eri kauppakeskuksetkin pitävät omia "hulluja päiviään": on kampitusta, hintasirkusta sekä hintoja kuutamolla. Kaikkien niiden tarkoituksena on saada ihmiset kuluttamaan: ostamaan lisää kun kerta halvalla saa. Varsinkin naisilla on ongelmana ostaa halpoja, ja täysin tarpeettomia, vaatteita, asusteita, koristeita... Kun turhake on seissyt kaapissa käyttämättömänä pari vuotta (hintalappu edelleen roikkuen siitä todeisteena), tulee usein havahduttua oman toimintansa järjettömyyteen.

Siksi olen ottanut viime kevään jälkeen kovan linjan, ja aion ostaa vain niitä asioita, joita oikeasti tarvitsen ja koen hyödylliseksi. Panostan myös kierrätettyyn tavaraan, joten kirppikset ja divarit ovat ihan loistomestoja "eettiesten löytöjen" tekemiselle (lisäksi halavalla saa :P).
   Tietenkään kaikkea ei saa kerrätettynä, ja kyllä minäkin seuraan alennusmyyntejä, varsinkin jos etsin jotain tiettyä puuttuvaa asiaa. Löytöjen tekeminen ei suinkaan tulisi olla täysin kiellettyä, mutta järki olisi silti hyvä pitää päässä.

Viime viikonloppuna Helsingin Sanomien sunnuntaisessa koti-osassa oli mielenkiintoinen artikkeli "Jäljelle jäi vain kestävin - ja kaunein". Artikkeli on luettavissa HS:n nettisivuilla. Siinä toimittaja Olli Sirén kertoo havahtumisestaan tavarapaljouteen ja siitä alkunsa saaneeseen tavaroiden karsimiseen: vain tarpeellisin ja tärkein sai jäädä.
   Idea globaalista tavarapaljouden rajoittamisesta syttyi netissä leviävästä liikkeestä, jonka "oppi-isä" on amerikkalainen Dave Bruno. Hän keksi vuonna 2008 haastaa ihmiset karsimaan tavaransa enintään sataan. Moni onkin ottanut Ollin lisäksi haasteen vastaan, ja luopunut omista kodin turhakkeistaan. Myös MeNaiset-lehdessä oli syyskuun alussa juttua samasta aiheesta, trendikkäästi sanottuna downsiftauksesta.

Itse myönnän olevani materialisti, lisäksi minulla on vahva tunneside moniin tavaroihini. Olen jo pienestä pitäen säästänyt vanhoja koulujen kokeita sekä pieneksi jääneitä vaatteita, koska "ne tuovat muistoja mieleen". Vasta viime vuosina olen oppinut pikku hiljaa luopumaan niistä asioista, joita en oikeasti enää tarvitse. Olen kierrättänyt ja lajitellut, opetellut luopumaan sekä erottamaan oikeasti tärkeän ja merkityksellisen tarpeettomasta.
   Turhamaisuuteni ja tuneeni ovat joutuneet kovaan käsittelyyn, mutta olen oppinut, ettei onni ole materiassa. Kuitenkaan en pystyisi ryhtyä "100 tavaran" -dieetille ihan tuosta vaan, sillä olen yhä vahvasti sidoksissa tavaroihini. Sen sijaan Uuden Mustan syyskuinen Kuuden vaatteen - haaste olisi ollut minulle sopivampi vaihtoehto, vieläpä varsin realistinen! Kuitenkaan en ehtinyt siihen osallistumaan (saati keskittymään) koulukiireiden vuoksi, mutta odotan innolla uusia ajattelun käynnistäviä ekologisia haasteita. Tai voisihan niitä kehitellä itsekin. ;)

Toivotan kaikille ajatuksellista - mieluusti mahdollisimman ekologista - kuluttamista!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Väri päässä, luonnollisesti

Viime postaukseni lupaili hennavärjäystä ja nyt on värjäykset hoidettu. Lopputulos ei kyllä ollut aivan sitä, mitä olisin toivonut...

Värjäsin Santen hennavärillä, ja sävy oli mahongin punainen:

Käytin vain puolet paketin hennajauheesta, sillä hiukseni ovat todella ohuet ja lisäksi lyhyet. Ohjeissa neuvotiin sävyn intensiivisyyden tehostamiseksi sekoittamaan värijauhe punaviiniin tai mustaan teehen (helpottaa värin vapautumista). Päätin sekoittaa sen mustaan teehen, jota minulla oli helpoiten saatavissa. Värimönjä muistutti ulkonäöltään mämmiä ja haisi todella vahvalta mustalta teeltä - tietysti.
Värimassa oli varsin thickiä tavaraa, ja kuumaa vettä piti aika ajoin lisäillä, jotta edes värin sekoittaminen tasaiseksi onnistuisi.

   Mönjän levitys päähän oli myös hankalaa, varsinkin kuin sen itse tekee. Olin tottunut hyvin helposti leviäviin, melkeinpä geeli- tai voidemaisiin kemiallisiin hiusväreihin, joten tämän massan levitys tuntui varsin raskaalta. Aivan kuin olisi savella valanut päänsä!
   Ohjeet kertoivat, että massa olisi pidettävänä lämpimänä, jotta väri vapautusisi tehokkaimmin. Asia oli helpommin sanottu kuin tehty. Yksin väriä levitettäessä homma vie aikaa, ja viileässä kämpässä ei ainakaan huoneilma ole ystävä. Lisäilinkin aika ajoin vielä kuumaa vettä massan levittymisen helpottamiseksi sekä lämpimänä pitämiseksi.
   Lopuksi väripaketin mukana tullut suojamyssy sekä oma pyyhe kääräistiin päähän, jotta "mämmi" saisi muhia lämpimänä ihan rauhassa ympäristöä sotkematta.

Olin aika rebel, ja ylitin suositellun värjäysajan ihan reippaasti. Pakkauksen 2 tunnin sijaan haudutin hiuksiani about pari tuntia yliaikaa.
   Olisin uskonut, että värin huuhtominen (niin savimaiselta kuin se päässä tuntuikin) olisi ollut erittäin vaikeaa sekä sotkuista. Sen sijaan huuhtominen sujuikin ihan helposti (tosin menihän siinä aikaa mutten kuitenkaan sotkenut paikkoja!)
   Värjäyksen jälkeen hiukset tuntuivat superkuivilta, ja ohje neuvoikin tekemään hoitavan käsittelyn hiuksille operaation lopuksi. Positiivista oli, että hiukset eivät todellakaan vahingoittuneet käsittelystä kuivumista kummemmin. Esimerkiksi yleensä tavallisen hiustenvärjäyksen jälkeen minulta putoaa noin puolet hiuksista jo huuhteluvaiheessa, loput sitten kuivuessa. Nyt hiuksia ei putoillut sen enempää kuin suihkussakäynnin jälkeenkään. Tosin kuivumisen vuoksi ne uhkailivat katkeilla, mutta hoitokäsittely pelasti tuholta.

Niin, ja se lopputulos. Tässäpä kuvaa, before and after:
Mikäkö sitten ei miellyttänyt? No tuo ruskea! Kesän lopussa tein megamokan, ja värjäsin hiukseni hetken mielenjohteesta ruskeaksi. Värjäys oli "korjaava" liike peittämään sekavärisen, erittäin huonokuntoisen heinikkopääni. Olin ajatellut, että ruskean jälkeen olisi helpompi siirtyä hennaukseen ja miellyttävämpiin sävyihin.
   Kuitenkin värjäyksen lopputulos oli aivan liian ruskea. Punainen tulee parhaiten esille valossa, mutta hämärässä ei huomaa eroa entiseen. Tiesin toki, ettei hennavärillä saa vaalennettua, enkä sitä odottanutkaan. Olisin toivonut intensiivisempää tummempaa punaista, joka olisi peittänyt rukean alleen. Nyt lopputulos jäi punertavan ruskeaksi, vain blondi juurikasvuni punastui täysin.
   Mietin, että rusehtavuus saattaa johtua värisävystä, eli mahonginpunaisesta. Ehkä siis sävy oli liian ruskea jo valmiiksi vaaleanruskean pohjasävyn päälle, ja olisi ihan suosiolla pitänyt ottaa real rediä. Tai sitten sekoitusnesteeksi olisi pitänyt laittaa punaista mansikkateetä tai sitä punaviiniä. Dunno...
   
Kaiken kaikkiaan värjäys oli työläs ja pitkäkestoinen, mutta varsin hellä. Lopputulos jäi laimeaksi, mikä harmittaa eniten. Aion kuitenkin kokeilla vielä seuraavalla kerralla hennaväriä, ehkäpä punaisemmalla sävyllä. Jos en silloinkaan punastu tarpeeksi, annan kolmannen mahdollisuuden mahdollisesti indigolle, eli mustalle luonnonvärille.
   Jos sittenkään ei luonnon tukkataiat tepsi, joudun luultavasti palaamaan kemiallisiin hiusväreihin - sen verran väritarkka hiusfriikki olen.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Väriä päähän, luonnollisesti!

Ties vaikka kuinka monesti olen muitutellut hiusfriikeydestäni. Jo vuosien ajan olen värjäillyt hiuksiani, koska en ole sopeutunut omaan perinteiseen suomalaiseen maantienvaaleaan tukkaani. Olen sinä aikana ehtinyt kokeilla aika laajaa värien kirjoa: mustaa, blondia, violettia, pinkkiä, punaista ja mm. monia eri niiden sävyjä.
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin havahtunut hiusteni huonoon kuntoon - säännöllinen kemiallinen rääkki ei ole tehnyt niille hyvää, saati sitten ympäristölle! Myös ystäväni on pitänyt hiuksillensa pitkää värjäystaukoa, jotta niiden kunto paranisi. Kuitenkaan emme haluaisi täysin luopua värjäilystä, ylimääräisestä kulutuksesta kylläkin. Vaihtoehtona kokeilemme hennavärjäykseen siirtymistä, mistä lupasinkin ottaa kesän alussa tarkemmin selvää.

Miksi juuri hennaa?
Ka miksikä ei! Normaalien hiusvärien incilistat ovat törkeän pitkiä, ja niiden sisältö vaikuttaa sangen... vaaralliselta . Vai kuulostaako turvalliselta tunkea päähän ainetta, jonka haju pistää nenään, saa silmät vuotamaan sekä ihon aristamaan? Lisäksi ne kissankokoiset varoitustekstit välittävät käyttäjilleen tiedon, ettei kyseessä ole ihan mikään neutraalein tuote. Minulle tulee mieleen lähinnä aikamoinen kemikaalipommi allergeeneineen sekä karsinogeeneineen.
   Mutta tietysti hennallekin voi olla allerginen, kuten koivun siitepölylle, pähkinälle tai porkkanallekin. Kuitenkin allergisen reaktion saaminen on harvinaista, ja lisäksi hennavärjäystä ennen (kuten tavallista kemiallista värjäystäkin) suositellaan tehtäväksi allergiatesti iholle. Jotkut ovat olleet myös skeptisiä hennan yleisestä turvallisuudesta, esim. syövän suhteen. En ole kuitenkaan löytänyt tutkimuksia, jotka osoittaisivat hennavärin yhteyden syöpätapauksiin ihmisillä. Sen sijaan tavallisissa hiusväreissä olevia kemikaaleja ja niiden käyttöä koskevia säädöksiä on muuteltu vuosien aikoina haittavaikutuksiensa vuoksi.
   Ympäristön kannalta henna on just jees, luonnon tuotteena sillä värjäys ei saastuta vesistöä.

Huom! Hennan huono maine johtuu useimmiten "feikki hennasta", jota on käytetty ulkomailla turistien hennatatuointien tekoon. Nuo turistihennatatuoinnit ovat aiheuttaneet allergisia reaktioita, sillä niissä on käytetty ns. mustaa hennaa. Oikeasti ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin musta henna, vaan näissä tatuoinneissa on käytetty tummentavana väriaineena PPD:tä eli parafenyleenidiamiinia. Kyseistä ainetta käytetään mm. tavallisissa markettien hiusväreissä, ja siksi feikkihennatatskan ottanut henkilö saattaa saada pysyvän hiusväriallergian. 
   Joten muistakaapas, että luonnonväreillä värjätessä hiuksia mustaksi vaikuttava tummentaja on yleensä INDIGO-kasvi. Henna on aina punertavaa/rusehtavaa, ei koskaan mustaa. Kannattaa siis olla tarkkana, mistä musta sävy on peräisin.
Lisää "mustasta hennasta" ja turistitatuoinneista Kemikaalikimara-blogista.

Miten se henna oikeen toimii?

Koska henna on edelleenkin puhdas luonnontuote, kestää sillä värjääminen kauemmin kuin tavanomaisella hiusvärillä. Olen kuullut, että hennavärjäys samalla hellisi hiuksia, kun taas tavanomainen hiusväri kuluttaa niitä. Tiedä sitten, pitääkö tämä väite varmasti paikkansa, mutta ehdottomasti hellempi värjäys luvassa!
   Luonnon väreillä ei voi myöskään vaalentaa, sillä väri tartttuu vain hiuksen pintaan, eikä syövy sisälle. Tummemmaksi niillä hiuksensa saa, ja värjäyslopputulos riippuu aika paljon oman hiuksen laadusta sekä pohjaväristä. Lisäksi hennalla saa hiuksiin intensiivisempää sävyä. Luonnonvärien kestävyys riippuu hiusten laadusta, värsjäysajasta sekä hiusten hoidosta.
   Hennaväri myydään usein jauheena. Käyttöohje löytyy paketista ja usein myyjä neuvoo värin sekoittamisesta sekä sen käytöstä. Sävyn intensiivisyyttä parantaa kuulemma mm. viini, musta tee sekä nokkonen, joten kannattaa kokeilla. :)

Mistä hennaa saa?

Muun muassa Ruohonjuuresta ja Ekolosta saa kasvipohjaisia hiusvärejä. Kaikki heillä myytävät hiusvärit eivät ole täysin luonnontuotteita, joten kannattaa kysyä myyjältäneuvoa esim.  jos ei ole täysin varma, minkä merkin tai sävyn valitsee. Tiedän ainakin, että Santen hiusvärit ovat täysin luonnonmukaisia, ja itse aion kokeilla yhtä heidän punaisista sävyistään. 
Kuva: Sante

Jos ei ole kauhean allergista sorttia oleva immeinen, suosittelen kokeilemaan luonnonvärejä. Tietenkin jokainen  on yksilö, ja toiset reagoivat eri tavalla eri aisoihin kuin toiset. Olen kuitenkin kuullut, että jotkut kemiallisille hiusväreille allergisoituneet ihmiset ovat voineet kuitenkin värjätä luonnonväreillä.

Itse kokeilen hennaa vaihtoehtona kemikaaleille. Toivon, että se voisi auttaa hiuksiani toipumaan vuosien rasituksesta ja toisi uudenlaista sävyä päähän. Myös ympärisöystävällisyys on plussaa!
Odotan myös innolla hennalla päänsä värjäävän ystäväni mielipidettä tästä luomutukkavaihtoehdosta.  

Mutta täytyy kyllä sanoa, että hatun nosto heille, jotka ovat sinut oman luonnollisen hiustenvärinsä kanssa. Olkaa ylpeitä hiuksistanne ja pitäkää niistä hyvää huolta. :)