maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu oli taas

Hyvät jouluvapaat vaan kaikille! Toivottavasti viikonloppunne on ollut tunnelmallinen, onnellinen sekä viihtyisä, ettekä ole nähneet nälkää tai tunteneet huonoa omaatuntoa ansaitusta henghdystauosta pimeyden keskellä.
    Blogini on päivittynyt viime aikoina hitaasti sekä harvasti, mutta siihen on syynsä (mm. kiireinen Internetin ulkopuolinen elämä). Lisäksi yritän juonia itselleni jotain uuden vuoden yllätystä tähän hiljentyneeseen blogimaailmaani. Katsotaan mitä saan kehiteltyä, tai saanko sittenkään kehiteltyä mitään.

Sitä ennen jatkan aivosolujeni virittelyä, sekä ajoittaista rentoutumista muun muassa joulupukin tuoman Emiie Autumin The Asylum for Wayward Victorian Girls- teoksen avulla, sekä hauduttamalla vuorotellen vajaata kymmentä  eri teelaatua (jotka tulivat kasvattamaan juomakokoelmaani). Ja tuolla kuvan kummallisella kepukalla voin nyttemmin mittailla juomani lämpötilaa, jotta teen haudutus tapahtuisi ihanteellisissa lämpötiloissa.


Kiitos kaikille ihanille joulupukeilleni, ja nauttikaa vielä tämän vuodenajan rauhasta (vaikka Tapaninpäivän myrsky olisikin kaatanut puunne ja vienyt kattonne). Tsau!

tiistai 13. joulukuuta 2011

UG-joulumarkkinat

Viime viikonloppuna järjestettiin perinteeksi muodostunut Ofelia Market Helsingin Gloriassa. Kaksipäiväisissä myyjäisissä oli tarjolla rock-, vintage-, pin up-, burlesque-, lolita- gootti- ja muutakin alternative hässäkkää vaatteista ja koruista aina muotinäytöksiin ja työpajoihin asti.

Tapahtumassa hoitui kätevästi tuttavien treffaus, joululahjojen hankinta, itsensä hemmottelu sekä inspiraation kerääminen. Ja kyllä sitä muutakin eye candya tuli saatua - kauniita ihmisiä ja aivan mahtavia käsintehtyjä koruja/koristeita/asusteita/vaatteita ihastellessa siis. :)



Ja siitä itsensi hemmottelemisesta puheenollen, tein mielestäni myös loisto sijoituksen. Hankin siis toisen vanteen. Musta-violetti rinkulani sai musta-punaisen kaverin. Nämä MoodforHoop-vanteet tulevat tarpeeseen, ja entistäkin kovempaan käyttöön, kun ailoitan keväällä hooppauskurssin.


***

Näin joulun alla on vielä monia markkinoita ja myyjäisiä - suosittelen edes piipahtamaan niissä, ja vaikka hankkimaan vähän joulumieltä. Parasta niissä onkin, että aitoja käsitöitä on melkoisen paljon tarjolla ja voi löytää erikoisuuksia, lisäksi voi "tukea" pienyrittäjiä ja kotimaista tuotantoa.
   Esim. Tuomaan Markkinat löytyvät Helsingin Senaatintorilta ja Eat&Joy Maatlatori Kluuvissa myy myöskin kotimaista/luomua jouluteemalla.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Tänä viikonloppuna Helsingin Kappeltitehtaalla järjestettiin Eettiset joulumarkkinat, ja kävin siis pistäytymässä tapahtumassa ensimmäistä kertaa.

Markkinat olivat jäjestetty Eläinoikeus yhdistys Fauna Ry:n, Animalian ja Helsingin maan yhdistyksen toimesta. Näytteilleasettajat olivat kaikki eettisten asioiden ajajia - löytyi luomuherkkuja, kierrätettyjä sekä luomuja askareita, eläintenoikeuksien tukemista sekä vegaaninen kahvila.

Lähinnä tutkailin tarjontaa, ja keräilin itselleni esitteitä eri ständeiltä, mutta jotain tuli kuitenkin hankittua.
Esimerksiksi joululahja kummitytölle löytyi Lastenpuoti Pienstä Ihmisestä. Heillä oli myynnissä ruotsalaisen Rätt Start -merkin lastenlautasia, joista ei irtoa muovia eikä väriä itse astiasta syötävään ruokaan.

Lisäksi en voinut esteetikkona sekä eläintenystävänä vastustaa kiusausta ostaa Vegaaniliiton söpöä pupu-pinssiä, joka sopi aivan mahtavasti reppuni väreihin.

Vaikka tapahtuma onkin kohtuu pieni, oli siellä markkinatunnelmaa. Toivottavasti tämä järjestetään taas ensi vuonna!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Muff in da cup!

Joskus vaan iskee leivontafiilis, ja silloin ei auta muu kuin suunnata kohti keittiötä, kaivella ruokakaappeja sekä selailla erilaisia reseptejä. Tänään takaraivossani jyskyttivät muffinssit. Kiitos siitä kuuluu eiliselle Ravintolapäivälle, jolloin kävin seikkailemassa parissa pop up -sapuskalassa. Jälkiruokaetappini oli My Cakes -kakkula, joka oli pistetty pystyyn Helsingin Lasipalatsissa sijaitsevaan bElles-myymälään. Siellä menetin sydämeni täysin herkulliselle Banaani-pähkinä cupcakelle. Ei siis ihme, että aivoni olivat yhä muffinssitaajuudella, kun kerta sydänkin oli jo viety... :)

My Cake -pop up ravintolan herkku. *Drool*

Edelleenkin minulla menee muffinssit ja cupcakesit sekaisin. Olen kuullut, että niillä olisi eroa, jotka siis kuuluisivat jotakuinkin näin:
-Muffinssi on useimmiten vähemmän makea (joskus suolainenkin) pienehkö leivonnainen ilman kuorrutetta.
-Cupcake puolestaan edustaa makeutta, pieniä leivontavuokia sekä erilaisia kuorrutteita ja koristeita.
   Olen kuitenkin huomannut, että monissa kahviloissa myydään muffinsseina suuria vuokaleivonnaisia, joista ei ainakaan makeutta puutu: löyyy karamellia, suklaata ja ehkä marjoja, sekä joskus jonkinlaista sokeri/suklaakuorrutettakin. Ajoitain sekä muffinsseissa, että cupcakeseista löytyy jokin täyte (filling) sisältä, joka pehmittää makuelämystä entisestään.
   Oli miten oli, en aina ihan tiedä kummasta pitäisi puhua - muffarista vai kuppikakusta.

Enivei, minä tein sitten jonkin sortin vanilja-banaani muffcakesejä, tai muffcuppeja, tai kekareita. Tai whatever!
   Muffinssimaisuus tuli taikinasta, jossa oli ainakin puolet vähemmän sokeria kuin yleensä, sekä lisänä kaurahiutaleita. Käytin apuna siis Myllynparhaan Kaura-ananasmuffinssin ohjetta. Koska aavistin jo etukäteen reseptin vähäsokerisuuden (sekä ananasmurskan puuttumisen), päätin tehdä muffcupseille kuorrutteen Kotigastronomin vanilliinikereemistä, jota meillä näytti leivontahylly olevan pullollaan. Yllärinä piilottelin myös osaan leivonnaisiin chilisuklaasoosia, osaan vadelmahillosydämiä ja osan jätin aivan ilman täytettä.
   Resepti tekeleilleni menee kutakuinkin näin:

BANILLA MUFFCUPS (n. 12 kpl)
2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl öljyä
1 tl aitoa vaniljajauhetta + 1tl sokeria
1 pehmoinen banaani

Kuorrute:
1 dl Kotigastronomi vanilliinikreemijauhetta + 1 dl maitoa + 1½dl vettä
Täyte:
kaikkea kivaa mitä keksii, esim. suklaapaloja, suklaakastiketta, hilloa, lakritsia, pähkinöitä...

- Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään kulhossa
- Yritä vaahdottaa kananmunia ja sokeria, ja sen jälkeen kippaa joukkoon öljy sekä kuivat jutut. Lisää myös pehmeä banaani (voi pehmittää myös mikrossa pienen vesimäärän kera).
-Kaada muffinssivuokien pohjalle vähän taikinaa. Laita täytteitä jos huvittaa, ja kaada sitten loppu taikina täytteiden päälle.
- Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.
- Sillä aikaa kun muffinssit paistuu, valmista kuorrute erillistä ohjetta mukaillen ja tunge se jääkappiin valmistumaan. Odottele ja vahtaa kelloa, mutta älä kaiva nenää pesemättä käsiäsi.
- Ota valmiit muffinssit uunista ulos, keitä vaikka teetä (tai jos juot kahvia niin pistä kahvinkeitin porisemaan). Kuorruta Muffcupit sillä välin, kun tee hautuu/jäähtyy.
Syö.

***

Suklaasoositäytteiset tursuivat suklaata hinostuneesti kuin tulivuoret, ja hilloiset mehevöittivät Muffcupin taikinaa sisältäpäin. Ja täytteettömät yksilötkin oli just jees. Suosittelen banaaninystäviä lisäämään banaanin määrää yhdellä, ja lisämakeuden kaipaajille sokeria lisää maunmukaan, tai vaikkapa vaihteeksi jonkin verran taateleita.

Peitelty banilla-suklaatulivuori.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Käsitöitä tyylillä

Syksy on edennyt jo kovaa vauhtia kylmempiin ilmoihin sekä puuttomiin lehtiin. Tämä on se vuoden aika, jolloin moni kokee pakottavaa tarvetta alkaa neulomaan. Silmät tuijottavat paksuja neulemalleja lehdissä sekä kaupan ikkunoissa, ja jalat suuntaavat kuin vahingosa kohden lankakauppoja tai lankaosatoja, jotta voisi hypistellä erilaisia vyyhtejä ja keriä.

Minulla käsitöiden harrastus ei ehkä ole kausiluonteista, lähinnä inspiraatiolähtöistä. Joskus on pakko asettua ompelukoneen äärelle, toisinaan herää halu askarrella ja joskus on vain pakko tarttua puikkojen varsiin. Tänä vuonna lankakerät ovat pehmittäneet sydämeni ja mieleni on täyttynyt useista neuletyövisioista. Siksi halusin hieman panostaa uusiin puikkoihini...


Ostin itselleni Susanne'sin eebenpuiset puikot. Ja vaikka ne ovatkin pirun tyylikkäät, ovat ne myös varsin miellyttävät neulottaessa. Puiset puikot eivät hiosta käsissä (toisin kuin synteettiset materiaalit) eivätkä ne kilise saati kolise. Puiset puikot saa ottaa myös lentokoneen matkustamoon, joten jos lentää paljon ja pitkiä matkoja, on neulominen mahdollinen harrastus yläilmoissa. Puikot ovat olleet ainakin minulla ihan kestävät - moni kun epäilee puisten tikkujen kestävyyttä (tietysti on mahdollista, että puikko katkeaa - kyseessä on kuitenkin luonnon materiaali, johon vaikuttaa myös puun kasvunaikeiset olosuhteet).

Tämän merkin eebenpuu sekä ruusupuu puikot on tehty puisten musiikkisoittimien ylijäämämateriaaleista. Siispä ei hätää, kokonaisia puita ei ole kaadettu pelkkien neulontatarvikkeiden takia.

Itse olen nyt ihastunut eebenpuun tyylikkääeen ja ihan ekologiseen ilmeeseen. Näiden jälkeen tuskin tulen enää ostamaan ainakaan mitään muovipuikkoja.

tiistai 25. lokakuuta 2011

*Ryyyyyst*

Joo siis otsikon nimi kuvaa ääntä, joka kuuluu mukin pohjasta, kun imee pillillä juomansa viimeisiä tippoja.

Smoothien ollessa super trendikäs jutu, on kiva kun paksuja hedelmäjuomia saa ympäri ämpäri kaupunkia. Kuitenkaan ihan mihin tahansa perusmehu-/maitopirtelöön ei kannata tyytyä - hintalaatusuhde kun tahtoo olla silloin ikävänlainen... Siispä olen mielummin tehnyt smoothiet ihan kotioloissa, saapahan säädettyä juoman sisältöä oman mielen mukaan ja ainakaan hinta ei ole liian karvas.

Kesän lopussa kuitenkin päätin testata Jungle Juice Barin smoothietarjontaa, ja se oli hyvääää. Sen jälkeen olen pistäytynt siellä kerran jos useammankin. 
   En kuitenkaan välitä niin paljoa perusmehupohjajuomista, sillä en ole mehu ihmisiä. Se taas tarkoittaa sitä, että maistan hyvin herkästi smoothien pohjana olevan päänesteen (omena-/appelsiinimehun) koko juoman läpi, mikä ei ole hyvä juttu. Siksi diggaankin erityisesti Jungle Juicen super smootheista - niissä on mukana mm. kookos- ja soijamaitoa valitusta juomasta riippuen.

Kuvassa pieni Vanilla Cowboy sekä iso Strawberry Simon

Pienet juomat ovat kooltaan 0,4 litraa ja iso on sitten 0,6 litraa. Hinnat riippuvat juomakategoriasta sekä koosta ja mahdollisista lisähöysteitä (joita ovat erilaiset superfoodit).  
   Jos sattuu tykkäämään mehuista, Jungle Juice Barin tarjonnasta löytyy myös raikkaat hedelmämehut. 
   Kyseisiä juomabaareja löytyy tällä hetkellä Helsingistä Jumbosta, Itäkeskuksesta sekä lentokentältä. Kämp Galleriaan avautuu uusi baari 11.11.
   Kaiken lisäksi yrityksen arvot ovat kohdillaan - kestäväkehitys ja terveys kunniaan.

Eiku ryystäämään vaan. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Messuilua

Tänä viikonloppuna järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa Kauneus, Terveys, Muoti (yms.) messut. Lähdin tänään äitini kanssa katsastamaan messutarjontaa ihan sunnuntaipäivän huviksi.

Messuilla oli helppo huomata, mitkä ovat tämän päivän terveystrendejä. Vaikka superfoodien on puhuttu olevan jo menneen talven hitti, olivat ne messuilla kuitenkin vahvasti esillä. Itsekin ryystin Cocovin ständillä herkullisen mustikka-smoothien, jota oli höystetty erinäisillä super-jauheilla. Lisäksi Puhdistamolla oli oma tuoteständinsä, josta sai maistella mm. raakasuklaata, raakakaakoapapuja sekä gojimarjoja. Lisäksi Oy Soya Ab:n ständillä sai herkutella hampputofulla, ja puolestaan Arla Ingamn maistatutti Luonto+ jogurttejaan, joiden mauista löytyy mm. mustikka-acai sekä goji-passion-vanilja.
   Suomalaisiakaan supereita ei oltu unohdettu, lähi- ja luomuruoasta puhumattakaan, sillä erilaiset tyrni, mustikka ja muut marjavalmisteet olivat autuaasti esillä. Puuroakin sai maistella kolmelta eri tuottajalta, ja speltti näyttää nousseen jonkinsortin superfood asemaan. Se on nimittäin alkuvehnää, jossa on jäljellä kaikki vehnän hyvät ominausuudet kuten kuidut, proteiinit ja hivenaineet. Spletti kohottaa parjatun vehnän kasvokuvaa - kaikkihan sen tietävät, että valkoiset vehnäjauhot ovat yhteydessä verensokerin heittelyyn ja ummetukseen, joten nyt pyritään muisuttelemaan, että käsittelemätön vehnä on oikeasti terveellinen juttu (jos ei ole keliaakikko).
   Vaikka mediassa on viime aikoina älähdelty siitä, että luomu ei välttämättä olekaan terveydelle edullisempaa kuin tavanomaisesti tuotetut tuotteet, niin mielestäni se ei näkynyt messuilla mitenkään. Monet suuremmatkin brändit esittelivät tuotteitaan luonnonmukaisuuden tai vähintään luontoystävällisyyden nimissä.

Erilaisiin ihmepillereihin tai -kapseleihin suhtaudun hyvin skeptisesti, ja meninkin aika vauhdilla erinäisten lisäravinteiden ohi. Pyrin mielummin syömään sopivasti ja monipuolisesti ruokaa, kuin söisin vain pelkkää pullaa ja pillereitä, jotta pillerit korvaisi pullasta puuttuvat ravinteet. (Taidan olla vanhanaikainen - omena päivässä pitää lääkärin loitolla :P)
Kotiin ostettiin Birkkalan isoja spelttihiutaleita, jotta saan vähän vaihtelua aamuiselle kaurapuurolleni. Puolestaan mukavia messunäytteitä saatiin mm. Alpro Soyalta ruoanvalmistukseen sopivan kasvirasvavalmisteen ja A. Vogelin lisäaineettoman yrttiruolan muodossa.

Kaiken kukkuraksi kaikkien niiden liikunta- ja kuntoklubitarjonnan keskeltä löysin Yoga Nordicin Hot Jooga-ständin. Harrastin hot joogaa koko viime talven, ja nyt sain taas hankittua itselleni uutta kautta. Kaupan päälle sain luomu-kosmetiikkaa. Kyllä taas kelpaa joogata. :)

***

Ai niin... Mun hiukset, joista viime postauksessa jo ehdinkin valitella.

Kävin messujen kauneuspuolella hiuspohjan pikakatsauksessa, ja järkytyin. Hiuspohjani on kuiva ja rasvainen samaan aikaan. Tiedän, että päänahkani hilseilee, mutta ällöttävintä oli nähdä hiusjuureni televisioruudulta, jossa karvatuppeni oli täynnä kelta-vihreää talia. YÄK! Tuo vanha rasva tukkii hiustupen, jolloin hiukseni eivät pääse kasvamaan rauhassa, vaan joutuu puskemaan vanhan rasvakerroksen läpi ohuena ja hauraana. Luulen, että se myös estää ravinteiden pääsyn hiusjuureen...
   Siispä seuraavaksi kokeilen ammattimaita hiuspohjan syväpudistajaa. Toivon, että hiusjuureni ei ärsyynny puhdistuskäsittelystä liikaa ja puskisi lisää likaa päänahkaani - siis vähän tyyliin bensaa liekille. Katsotaan, siis mihin tämä hiuspuhdistus johtaa.
 Hyi. Näen varmaan koko viikon vielä painajaisia siitä ällöttävästä hiuspohjastani! : //

lauantai 22. lokakuuta 2011

Hiukset hiukset...

Hiukseeeet! Ja varsinkin mun hiukset, huoh...
Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen kuontalostani päivityksiä tehtnyt. Otetaanpas siis pienoinen tilannekatsaus.

Viimeksi toukokuussa siis kertoilin, kuinka Naturiginin musta sävy oli kestänyt hiuksissani. Sen jälkeen värjäsin vielä pari kertaa Herbatintin mustalla kestovärillä, ja viimeisestä mustailustani onkin sitten aikaa reilummin, päälle 4 kuukautta. Sen jälkeen olen miettinyt pääni (ja hiukseni) puhki, mitä oikein tekisin tämän palaneen heinäpellon kanssa...
   Turvallisin ja minulle ominaisin ratkaisu oli jatkaa kuiturastojen käyttöä. Niillä sai kätevästi oman huonokuntoisen tukan peitettyä, ja entistäkin pidemän juurikasvun jotenkin häivytettyä. Valitettavasti juurikasvuni muttui entistäkin näkyvämmäksi ja musta hiusväri aina vain haaleammaksi ja jouduin tekemään ratkaisun dilemmaan "värjätäkö vai eikö värjätä, siinäpä vasta armottoman suloton kysymys".

Ja minä päätin, että ei värjätä ja sitten päätin että värjätään vain. Mitä ihmettä siis?
   Eli aion kasvattaa omaa väriäni takaisin. (Shocked? No? I'am!) En kuitenkaan kestänyt sitä suurta rajaa, joka tuli omalle pellavanvaalealle ja sille kuluneelle (silti) mustalle...
Ylhäällä siis kriisi akuutissa vaiheessa. 

Lisäksi väriongelmailun kanssa oli hiusten kunto-ongelma: latvat olivat kuivat ja harvat. Eli hiuksistani näkyi ihan reippaasti läpi ja päänahaka paistoi entistä kirkkaammin, kiitos myös asiaa edistäneen juurikasvun.

Mutta siis se oma väri - ja kohtalokas väriraja! Päätin, että vaalennan, teen pari vaaleaa raitaa blondausmöhnällä, jota jäisi äidiltäni hänen hiustensa värjäyksestä yli. Ja se oli turha ratkaisu. Hiusteni sävy ei muuttunut mitenkään. Ei mitenkään! Vaikka pidin vaalentavaa kestovärigeelimönjää päässäni 35 minuuttia, sävy ei muuttunut mitenkään. Oli siis otettava järeämmät aseet käyttöön...
   Eli värinpoisto. Kyllä, tein värinpoistolla raitoja hiuksiini. Kuinka häpeällistä. Olen viimeisen vuoden, ja ylikin, vouhottanut vaarallisista kemikaaleista hiusväreissä ja varsinkin markettien hiusväreissä, ja mitä minä teen? Ostan marketista värinpoistopaketin, ja käytän sitä. Great.
   Noh, värinpoistolla sain sentään punertavia raitoja hiuksini. Sinällään vähän ilmettä karmean reuhkani sekaan, vaikkei se sitä vaaleaa rajaa poistanutkaan. Liian monet värjäyskerrat ja liian tumma pohjasävy todellakin estivät lopputulosta olemasta yhtään vaaleampi, mutta ei auta itku ei.

Voi vain kuvitella, kuinka hienossa kunnossa osa hiuksistani oli värinpoistoraitojen jälkeen. Joten päätin mennä kampaajalle.
   Tähän väliin tunnustus: Olen ikuinen hiustenkasvattaja. Päätän aina kasvattaa pitkät hiukset, mutta kohtalokkaassa "hiukset olkapäillä" -vaiheessa herään todellisuuteen: hiukseni ovat liian harvat. En ikinä saisi Pochahontashiuksia, en vaikka laittaisin hiustenpidennykset - sinetit kun kiiltäisivät ohuen heinäverhon läpi aina Italiaan asti. Jouduin siis taas kerran heräämään karmeaan todellisuuteen, ja toteamaan, että vähintään -10 cm pituutta pois.


Ja tässä sitä siis ollaan. Niskavillat poissa ja hiusten väri jossain kummallisessa välivaiheessa. Yritän pitää nyt niistä kuiturastoista lomaa, etten tuhoaisi juuri saavutettuja hieman parempikuntoisia latvojani. Siispä bad hair dayn koittaessa pipo päähän! Tosin välillä on semmoinen fiilis, että bad hair day - everyday. :<

Ja mitä siis seuraavaksi? En vaan voi tietää. Siedänkö juurikasvun pitenemistä? Kestänkö omaa väriäni? Houkuttelevatko kuiturastat sittenkin liian voimakkaasti? Onko hiusvärit liian helposti saatavilla? Tuleeko toinen kampaajareissu? Putoavatko hiukset päästäni kaiken tämän stressin johdosta?

Siispä seuraavaa jännitysmomenttia odotellessa...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Luille kyytiä!

Alentunut luuntiheys ei ole vain senioreiden ongelma - yhä usemapi alle parikymppinen sairastaa osteopeniaa tai osteoporoosia teitämättään.
   Helsingin Sanomat uutisoi 13. lokakuuta, että luukato vaivaa entistä useammin jo lapsia sekä nuoriakin. Myös tummempi-ihoiset kärsivät D-vitamiinin puutteen lisäksi alentuneesta luustontiheydestä, sillä heidän ihonsa ei kykene pohjoisen pimeissä oloissa yhtä tehokkaaseen D-vitamiininmuodostukseen kuin vaaleaihoisilla. Yksipuolinen ruokavalio on suurimmista syistä osteoporoosin syntyyn, sillä silloin ei saada riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia, jotka ovat välttämättömiä luuston kehitykselle.

 


Luuston kunntoon vaikuttaa myös liikunta. Liikunnan määrää tärkeämpi taitaakin tässä tapauksessa olla liikunnan laatu.

   Niin sanottu luuliikunta auttaa kehittämään luita vahvemmiksi sekä kestävämmäksi. Mitä se sitten on?

   Luuliikunta rasittaa sopivasti luustoa iskuilla ja tärähtelyllä. Hyviä luustonkohentajia ovat esimerkiksi trampoliinihyppely ja lenkkeily.
Uinti ei siis luuston kannalta ole niin suojaavaa liikkumista, vaikka nivelille se onkin hyväksi, siinä ei nimittäin tule tärähtelyä laisinkaan.
Pyrin kiinnittämään erityishuomiota luustoni kunnon kohentamiseen. Olen esimerkiksi aloittanut maltillisen lenkkeilyn. Olen myös taantunut lapsellisiin urheilulajeihin: koukuttuaduin hypin hyppynaruun ja hulavanteeseen (kiitos vanlteiluun sysäytyksestä sekä lainavanteesta Sallalle). Vaikka hyppynaruhyppely onkin se tärähdyttävämpi liikuntamuoto, on vanteilu, eli siis nykyään monelle tutumpi hoopailu, saanut myös kroppani koville.
Hauskaa se on, vaikka mustelmat ovatkin kipeitä. Täytyy varmaan vähän parannella niitä, ja sen aikaan rasittaa pelkkää luurankoa naruhyppelyllä.

Tarkempia ohjeita luiden hoivaamisesta voi lukea esimerkiksi Juhana Harjun Luusto lujaksi elämäntavoilla -teoksesta.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hyvää luomuilua!


Tiesittekö, että tämä viikko on ollut (ja on yhä viikonlopun ajan) luomuviikko? Jos ette tienneet niin nytpähän tiedätte, joten hyvää luomuviikkoa!

En tiedä johtuuko se luomuviikosta, vai muuten vain luomuilun nousemisesta taas pinnalle, mutta ainakin S-market antoi vihdoin ja viimein luomullisia ruokatarjouksia. Myös K-kaupat ovat tainneet juhlistaa asiaa, sillä huomasin K-Citymarketin vihannesosastolla oikein erillisen nätisti sommitellun luomupöydän tuoreine rehuineen.

Lisäksi televisiosta on tällä viikolla tullut mielenkiintoista ohjelmaa:

-Ylen Prisma dokumentit perhetyvät nyt jaksoissaan lisäaineiden saloihin - herättäkäämme taas keskustelua hyvä/paha lisäaine. Tämän viikon Prismassa käytiin läpi väriaineita ja arominvahventeita.

- Eilen Yle1 esitti a-talk ohjelman, jossa keskustelun aiheena oli luomu.

Kumpaisetkin Ylen ohjelmat ovat nähtävissä Yle Areenassa.

Lisää luomua linkeistä:
luomu.fi
luomuliitto.fi

perjantai 30. syyskuuta 2011

Slow food à la Iridium...

Kuten ehkä ruoanlaittopostauksistani sattaa jotenkin huomata, olen harrastellut lähinnä aika pikakokkausta/-leivontaa. Ideat saattavat tulla nopeasti ja toteutuskin on yleensä suhteellisen nopeaa: esimerkiksi piirakan paistoaikana saatan hyvinkin vain siivota keittiön ja tiskata likaiset astiat - ja sitten, ei kun uunituoreen herkun kimppuun.

Tänään tein jotain pitkän kaavan kautta: sämpylöitä. Sämpylöitä voi tehdä myös pikaversiona (niissä kohottajana toimii usein leivinjauhe tai sooda), mutta minä tartuin kaupassa hiivamötikkään, eikä sen jälkeen ollut tähän leipälajiin oikoreittejä.
   Okei, joku leipäartesaani varmaan nauraa minulle tietokoneruutunsa takaa - heillä kun leivän juuri voi vaatia viikon, tai jopa viikkojen, odottelun tullakseen juuri toivotunlaiseksi. Valitettavasti olen vielä nuori ja kärsimätön (ja joskus vieläpä sen verran nälkäinen), että tahdon päästä pöperöni kimppuun syömisaikeissa mahdollisimman pian.
   Onneksi olin nyt fiksu, ja keksin jotain tekemistä erilaisten kohottelu- ja turvotusvaiheiden ajaksi, joten ei tarvinnut nälissään tuijotella leivinliinan alla paisuvaa taikinaa. :D

Yllä siis Puolukkainen omena-mallassämpylä halkaistuna. Resepti löytyy Pirkan nettisivuilta.
   Sen lisäksi, että tein vain puolikkaan taikinan, korvasin vajaan puolet jauhoista pikakaurahiutaleilla ja hasselpähkinärouheen n. reilulla ruokalusikallisella luomu maapähkinävoita. Muuten noudatin ohjetta, sillä hiivalla leipominen ei tosiaan ole minulle aivan sitä tutuinta puuhaa, joten turvallista vaan mennä sen mukaan.
   Tämä resepti on herkullinen (ainakin omalla väännöksellä)! Lisäksi meidän ruokakaappimme olivat kuin luotuja tälle respetille: viime vuoden vahinko-ostos eli kaljamaltaat pääsivät käyttöön, Sallyn puutarhan omenakin upposi tänne, sekä Herkkujen Suomi- tapahtumasta hankittu puolukkahillokin sopi taikinan joukkoon kuin... kuin... hillo sämpylään. :D


  Hyvää, kuohkeaa, maukasta... Ja ihan terveellistäkin - kuidukasta ja kolesterolitonta. Lisäksi mun suolanmittaustaidoilla vähäsuolaistakin. :D Niin, ja onhan nämä lisäaineettomiakin tietty. Ja puolukkahillon sokerinkin taitaa hiiva ehtiä syödä kypsennysvaiheessa. Mutta vähähiilarinen tämä ei ole, eikä sämpylöiden kuulukkaan olla.
   Siispä: kuolatkaa nyt vaan näppäimistölle siellä!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Omenapiirakka testing

Viime viikonloppuna pääsin ystäväni Sallyn puutarhaan poimimaan sadonkorjuuherkkuja. Sain mukaani kassillisen porkkanoita ja toisen mokoman omenoita, kiitos herkuista!
Omenat ovat sen verran kirpeitä ja hapahkoja, että taas ryhdyin omenapiirakka hommiin. Edellinen omenapiiraani oli aika peruspiiras, ja siksi päätin kokeilla eri reseptiä.
   Mulla on menossa joku henkilökohtainen "täydellisen omenapiirakan metsäsyts", vaikken ole sen tarkemmin edes miettinyt, mitä siltä vaatisin. :D Jos näin äkkiseltään luettelisi täydelliseen omenapiiraaseen kuuluvia ominaisuuksia, täytyisi sen olla ainakin omenainen sekä mehevä, suorastaan kostea, ei mikään liian imelä, muttei mautonkaan... Lisäksi se saisi mielellään olla runsaskuituinen, vähäsokerinen ja pehmeärasvainen. Leivo siitä sitten täydellinen piiras, njoh!

Halutut ominaisuudet helpottavat reseptien selausta, sillä skippaan ohi kuivat, ohuet tai sokerista kiiltävät omenalättänät. Tämän kertaisen omenapiiraan alkuperäinen ohje on julkaistu (taas) MeNaiset-lehdessä 2.9.2010 nimellä Omenaruudut. Minä en tehnyt omenaruutuja, ja taas karkasi tämä meikäläisen reseptisovellus lapasesta (ei tälläkertaa ihan niin radikaalisti), että julkaisen jälleen oman ohjeversioni.

OMENAKUUTIOPIIRAKKA





100 g margariinia
3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita 
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
n. 5 dl omenakuutioita
hunajaa






- Vuoraa sopivanlainen uunivuoka leivinpaperilla. Sen jälkeen sulata margariinia.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita sitten kuivat ainet erikseen.
- Yhdistä kuivat aineet, sulatettu rasva ja vaahto. Lisää mukaan vielä puolet omenakuutioista.
- Kaada taikina vuokaan ja ripottele loput omput siihen päälle vaan.
- Paistele uunissa 175 asteessa n. 30 min (on kypsää kun pinta on ruskettunut ja tökkäystikkuun ei tartu taikinaa)
- Jäähdytä piirakkaa ja valuttele sitten ympäri ämpäri hunajaa (saa laittaa niin paljon kun itse tykkää).
- Syö, nomnom!

Tähän piiraaseen ei tullut kanelia! :D Omena ja kaneli on viimein erotettu, hurjaa. Mutta olen sitä mieltä, että kanelia saa laittaa taikinaan jos siltä tuntuu. Teelusikallinen voi olla kiva määrä.

***
Ja niistä porkkanoista vielä. 

Meidän marsuille porkkana on sellainen perusruoka, jota rouskutellaan aina silloin, kun siltä tuntuu (tai ei ole muuta jyrsittävää).
   Mutta mutta! Ensimmäistä kertaa jokainen höpöläisemme otti tuoreen porkkanan suihinsa suoraan kädestä tarjottuna kuin minkäkin tuoreherkun! Kertoo jotain ruoan hyvästä laadusta ja tuoreudesta (Marsut - meidän kasvisten laadunvalvojat).

Loppuun vielä kuva: höpöset in action! Taistelu herkkuporkkanasta. Buon appetito!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Arvot lautasella (ja asenteet myös)

Me länsimaalaiset elämme jo monesti mainitussa kulutusyhteiskunnassa, jossa on varaa valita maan ja taivaan välistä lähes kaikkea. Ja vaikka eläisimmekin täällä köyhyysrajan alapuolella, voimme silti vaikuttaa oloihimme enemmän kuin kehitysmaissa asuvat.
   Meillä hyvinvointi näkyy myöskin lautasella. Voimme valita varsin helposti ja laajasti, mitä syömme, milloin syömme ja miksi syömme. Niin itsestään selvää kuin se meille onkin, se ei todellakaan ole itsestään selvää kaikkialla ja kaikille.

   Tässä siis pieni pohjustus sille, että välillä vaan tuntuu, että monet täkäläiset melkeinpä leikkivän ruoalla - meillähän on varaa nirsoilla, hamstrata ja heittää  roskiin (ja samalla Suomessakin nälkäisiä jonottaa leipäjonossa jokapäiväistä leipäänsä). Mutta syyllistämättä sen enempää ketään millään luurankolapsien kuvilla, pyydän sen sijaan tutustumaan Punaisen Ristin Nälkäpäivä keräyksen virallisille nettisivuille, jotta apetta ja apua saisi hieman jaettua tasapuolisemmin (kuva myös sieltä).

Sen sijaan siirryn siis soppaan, johon aion tyrkätä oman lusikkani
- eli arvot lautasella.

Monet ovat varmasti kuulleet, että tänä päivänä arvomme heijastuvat lautaseltamme. Kaikki eivät allekirjoita arvosapuskaa, mutta sanoisinko, että myös mielipiteen "Ei kiinnosta" voi hyvin nähdä lautasen täytteistä.
  Voimme tehdä eettisiä valintoja (mm. olemalla kasvisyöjiä/vegaaneja, valitsemalla luomua/Reilua kauppaa/kotimaista), terveydellisiä valintoja (mm. vähäsuolaiset tuotteet/Sydänmerkityt tuotteet/funktionaaliset elintarvikkeet), mielihyvävalintoja (mm. makeiset, virvoitusjuomat, pikaruoka), erityisruokavalion edellyttäviä valintoja (mm. laktoosittomat ja vähälaktoosiset tuotteet/ gluteiinittomat tuotteet) näin paria esimerkkiä esiin nostaakseni. Lisäksi voimme tukea ostamalla ja ostamatta jättämisellä arvoillemme tärkeitä asioita ruoan kautta (mm. lempimerkin suosiminen, boikotit).

Kaikille suomalaisillekaan tällainen elämäntyyli ei ole aina ollut ihan itsestäänselvää. Yhä tänä päivänäkin, joidenkin isovanhemmat saattavat päivitellä maailmamme yltäkylläisyyttä, ja muistella sota-ajan pula-aikoja, elintarvikelipukkeita sekä erilaisia korvikeruokia. Ei siis ihme, että meitä (jotka eivät välttämättä tiedä, mistä ketsuppi tulee tai mitä lehmälle tehdään saadakeen maitoa) kutsutaan pullamössösukupolveksi.
   Onneksi sukupolvemme ei vielä ole ihan menetettyjä tapauksia, kiitos siitä luonnonmukaisuusvillitykselle, fiksuille vanhemmille ja varmaan myös osaksi koululaitokselle. Lisäksi Martat tekevät yhä loistavaa työtä kotitalouden arvostuksen eteen, ja nykyään on saataville erilaisia hyödyllisiä uusia teoksia neuvomaan, milloin on esimerkiksi ekologisesti järkevintä syödä tiettyjä ruokia (esim. Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville, Teos 2011, Kaskinen, Kuittinen, Talasniemi, Sadeoja). Itselleni tuo opus on varsin hyödyllinen, sillä kaupunkilaisena ruoka on oikeastaan tullut lautaselleni kaupan hyllyltä, kun taas mummuni saattaisi nauraa, ettenkö tosiaan osaa valita oikeita vihanneksia oikeaan aikaan vuodesta. 

Ruoka voi olla myös kulinarsitinen seikkailu, joka voi viedä meidät jännittävälle makumatkalle tai vaikkapa retkelle kohti "parempaa elämää". Jotkut saattavat etsiä koko elämänsä sitä kaikkein terveellisinä ruokavaliota, ja silti kuolla keuhkosyöpään, vaikkei olisi koskaan yhtäkään henkäystä tupakkirullasta vetäissyt. 
   Länsimaalaiset ruokaprofessorit tykkäävät myös kinastella hyvinvointisairauksiemme syypäistä. Rasva tuntuu olevan se asia, mistä ei ihan vielä olla päästy yksimielisyyteen: voi on pahasta, margariinia kehiin, ei kun ei rasvaa laisinkaan, mutta siis sittenkin paljon kasiöljyjä ja kalaa, ei kun ehkä sittenkin myös voita mutta margariinia kuitenkin mielummin, sittenkin kova kookosrasva onkin ihan hyvä juttu jos on muuta pehmeää mukana... 
   Nyt vähähiilihydraattisen ruokavalion ollessa taas IN, on kiinnitetty huomiota muihinkin ravintoaineisiin kuin rasvoihin, siispä "Hyi hiilarit, jee protskut ja laardi" - kaikuvat lähes jokaisessa työpaikkaruokalassa ja ruokaan liittyvissä terveysartikkelissa.

Tämän järkyttävän paasauksen jälkeen valotan hieman omia kantojani lautaseltani.
   Myönnän, että arvoni näkyvät ruokavalinnoissani. Jätän lihat ruokavalioni ulkopuolelle, suosin luomua, ja kaupassa ostan usein eräpäivääntyviä tuotteita mukamas vähentääkseni kaupan poisheitettävää ruokahävikkiä. Yritän kuitenkin olla tuputtamatta arvojani kanssaruokailijoilleni - vastaan, jos ruokavalinnoistani kysytään, mutten ole hyökkäävä "Pihvisi on murha!"-tyyppinen keskustelija, muuten syön sanattomat sanani suoraan lautaseltani. 
   Olen myös jonkin asteinen terveysintoilija, joka suhtautuu kriittisesti tutkimustietoon ja terveyskeskusteluun, eikä hurahda suinpäin uuteen ruokavillitykseen. En esimerkiksi usko karppaukseen loppuelämän ruokavaliona, tai raakaravinnon ravitsevuuteen asiaan perehtymättömälle suomalaiselle, saati mehupaastojen ihmeelliseen voimaan. En myöskään jaksa kriminalisoida tiettyjä ruoka-aineita, vaan näen terveyden laajempana käsitteena kuin yhden ravintoaineen vaikutuksena.

Loppujen lopuksi ruoka on se, mikä ravitsee meitä ja pitää hengissä. Jokainen ihminen tarvitsee ruokaa. Joten ihan suositeltavaa olisi syödä sitä rauhassa nauttien, hyvällä omalla tunnolla, riittävästi sekä monipuolisesi (vaikken mikään professoriasteen pöperöitsijä olekaan).

Ja vielä loppukevennykset. Tai eihän nämä, ehkä niin "kevyttä" ole...

Tässä erään tuttuni lautanen antaa esimerkkiä "Ei kiinnosta"-asenteesta karppausta kohtaan. Elikäs lautasellinen perus vaaleaa makraonia ja kasa juustoraastetta.
Huom. Annoksen syöjä on lisäksi elämästään nauttiva normaalipainoinen, normaali ihminen, jos on joihinkin yleisiin normeihin katsominen.

Ja jos et ole vielä lukenut Maallikkosaaranja Maasolan kolumnia Ylen nettisivuilta, ole hyvä ja teeppä se nyt. Kauheita nuo isoäidit! :P 

torstai 15. syyskuuta 2011

Syksyllä piiraassa on omena

Mistä tietää, että on syksy? Yksi varma merkki on, että omenapuun omistavat valittelevat, että mitä tehdä kaikilla niillä omenoilla, mitä on tänä vuonna puihin ilmestynyt. Tai sitten päivitellään, että madot ehtivät ruokailemaan ensin. Minä kuulun niihin huokailijoihin, jotka vain haaveilevat omasta omenasadosta ja nyrpistelevät nenää kaupan liian kaalliille kotimaisille ompuille...
   Mutta ei hätää! Aina voi säälittävästi kinuta tuttujen ylijäämistöä tai kierrellä toreilla sitä maukkainta lajiketta etsien.

Ostin pari viikonloppua sitten Marjaniemen siirtolapuutarhan perinteiseltä Omenatorilta suuren pussillisen omppuja. Sen verran hapahkoja ovat, että paljaltaan syötynä ne vaativat jotain hampaita suojaavaa seurakseen. Siksi ne siis ovat oivallisia ruoanlaittoon - ja leivontaan!

Siispä tällä kertaa tein piiraan. Omenapiiraan nimittäin (ja otsikko ei varmaan paljastanut asiaa etukäteen...) Resepti siihen löytyi MeNaisista parin viikon takaa, ja jos kyseistä lehteä ei ole nähnytkään, niin sitten netti auttaa.
   Muuntelin ohjetta taas sinne sun tänne, joten laitan tähän oman leivonnaiseni koostumuksen. Muunnoksena alkuperäiseen on muun muassa pienempi sokerin ja öljyn määrä sekä jauhojen laatu. Jos siis tekee mieli tätä omppupiirasta, niin saa valita, tekeekö alkuperäisen vai jälkikäteisen reseptin mukaan. :)


Paratiisikakusta Omppupiiras
3 dl vehnäjauhoa
½ dl ruisjauhoa
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2 dl jogurttia
2 munaa
1 dl rypsiöljyä
3 omenaa 
2 rkl ruokosokeria
kourallinen manteleita rouhittuna

- Aseta leivinpaperi kakkuvuoalle ja pistä uuni lämpenemään 175 asteelle.

- Sekoita kuivat ja kosteat ainekset eri kulhoissa, jonka jälkeen kaada nestemäiset kuivien joukkoon. Älä vatkaa taikinaa liikaa, ettei tule liian sitkeää - eli siis ihan vain ainekset hellästi sekaisin.

- Omenat siisteiksi! Siispä siemenkodat pois ja omput ohkaisiksi siivuiksi. Kuoret sopii jättää paikoilleen jos omenat ovat kotimaisia, saa enempi kuituja. Sekoita puoliin omenalohkoista ruokosokeri.

-Kaada puolet taikinasta leivinpaperillielle vuoalle. Lado sokerilliset omput tasaisesti taikinan päälle. Sen jälkeen kaada ja levitä loput taikinasta siihen vaan, ja laita vielä jäljelle jääneet omppusiivut päälle. Jos huvittaa, niin saa sitä ruokosokeria vielä vähän ripotella päälle antamaan väriä ja makua. Älä unohda rouhia siihen vielä mantelia!

- Uuniin vaan, ja paistoa 40-5 minuuttia. Parasta uunituoreena, mutta hyvää myös myöhemmin, kun yksi omppukerros on muhinut ja kosteuttanut siellä välissä.

***
On ilmeisesti lähemmäs sääntö kuin poikkeus, että omenajälkkäreissä on aina mukana jonkin sortin omenan ja kanelin pyhä liitto. Ei siinä mitääm, pirun hyviähän ne ovat ja toimivat hyvin yhdessä! :D

lauantai 10. syyskuuta 2011

Tee niin kuin tee

En tarkalleen muista milloin join ensimmäistä kertaa teetä. Tapahtuiko se lapsena kurkkukipuisena? Vai sittenkin sukuloidessa syntymäpäiväjuhlilla? Kuitenkin muistan, että kahvi ei ole koskaan ollut minun juttuni missään muodossa. Oli kyse sitten maitokahvista, makukahvista, capuccinosta, espressosta, pannukahvista, mustasta kahvista, kermakahvista tai kahvin makuisista karkeista, niin ei - ei kiitos kahvia minulle.

Sen sijaan kyllä kiitos teetä. Ja ihan sellaisenaan. Lapsena minulla oli tapana juoda teeni reilun hunajalusikallisen kera. Muistan vieläkin kuinka koulun jälkeen joimme ystäväni luona Nordqvistin Tiikerin Päiväuni teetä mahtavan makuhunajavalikoiman kanssa. Samaista teetä join aina serkkujeni luona kyläillessä, ja juon edelleenkin - miinus se hunaja. :)

Nykypäivänä yhä edelleen yksi yhdistävistä tekijä ystäväpiirissäni on tee. Kuppi kuumaa ja hetki rauhassa - silloin tulee juteltua niin säästä kuin synnyistä syvistä. Nautimme maistella uusia teemakuja ja juoda niitä jo hyviksi todettuja. Tuliaisiksi sekä lahjaksi toisillemme yleensä tarttuu vähintään yksi paketti jotain uutta makua, vaikka kaapit pullistelisivat jo täynnä teetä. Mutta siihen ei voi kuin todeta, että "Teetä ei voi koskaan olla liikaa". (Mutta ollaan valitettavasti jouduttu toteamaan, että teetä voi juoda liikaa. :D) Lisäksi olemme yhdessä todenneet, että Liptonin teet eivät meille maistu, erityisesti Yellow label tea on jotain kamalinta - yäk!


Oma teearsenaalini näyttää tällä hetkellä tältä. Ja se siis pitää sisällään:

Vihreät
Sicilian oringe (Théhuone)
Cactus green (Théhuone)
Sencha jungle (Théhuone)
Milky (Tea Town)
Vilukissa Sen Cha (Forsman)
Vadelma vihreä tee (Kotigastronomi)
Jasmiininkukat - China Exclusive (Forsman)

Musta
Black Rhubarb (Théhuone)
2x Villikirsikka (Théhuone, Kotigastronomi)
Thé des Amants (Mariage Fères)
Joulutee (Mokkamestarit)
Vanilja
Spicy
Reilun luomuinen (Nordqvist)
Viisasten tee (Nordqvist)
Uskollinen ystävä (Nordqvist)

Valkoinen
Valkoinen inkivääri (Forsman)

Sitten on vielä teenkaltaiset juomat, eli

Rooibos
Province (Théhuone)
Vadelma (Kotigastronomi)
Vanilja (Lord Nelson)
Karamelli (Lord Nelson)

Haudukkeet
Organic Ginger Harmony (YogiTea)
Yrttitee: Inkivääri - Sitruuna (King's Crown)
Thé des Fakirs (Mariage Fères)
Omena-kaneli (Tea Town)
Metsämarja (Tea Town)

Varsinainen TeaShowOffBlingBling. :D Nääh, kyseessä ei ole mitään rehvastelua, vaan lista teestä joita juon, koska ne on hyvää, ja niitä nyt vaan sattuu olemaan tuon verran. 
Jos joku maku tai merkki herätti innostuksen tahi kiinnostuksen niin näistä saiteista saattaa olla apua:

lauantai 27. elokuuta 2011

Herkkuja Suomesta

Herkkujen Suomi -tapahtuma valtasi yhdessä Syystoberin kanssa Helsingin Rautatientorin 26. ja 27. päivä elokuuta. Siwllä maakuntien ruokatuottajat esittäytyivät, myivät sekä mainostivat tuotteitaan, ja nälkäiset vierailijat tekivät ruokaostoksia maistiaisten lomassa. Tarjolla siis oli lähiruokaa sekä jonkin verran luomua suoraan Suomesta. Tosin välillä mietin, että voiko Helsingissä kutsua Lapista tuotua muonaa lähiruoaksi. Virokin on nimittäin lähempänä...
    Mutta sanamerkityksistä huolimatta tein suomalaisia ruokaostoksia. Ostoskassiini päätyi Rikkilän leivän aarniaruisleipää, Meritalon puolukkahilloa sekä Lakumestan lisäaineetonta lakritsia.
Ruisleipä oli hyvää ja mehevää! Ja tuoreena kun sitä syö runsain määrin niin vatsa kiittää (juu nou vat ai miin...) :D

Lisäksi tapahtuma-alueen nurkasta löytyi mm. Marttojen, Helsingin yliopiston ja MTK:n piste sekä muuta puuhaa. MTK piti tietokilpailua, että löytyykö lihajalostepakkauksista tieto lihan alkuperämaasta. Ja alkuperämaata ei siis tosiaankaan aina löydy, sitä kun ei ole pakko ilmoittaa. Monille voi tulla yllätyksenä, että leivänpäälliskinkku, jonka merkki suorastaan huutaa kotimaisuutta, onkin Brasiliasta. Kuinka ekologista...

Vietettyäni monta ruoantäytteistä tuntia, kävin kotimatkalla vielä Ruohonjuuren kautta. Konsulentti oli liikkeessä esittelemässä Cocos vesiä ja sorruin tarjoukseen - äitini on nimittäin hurahtanut kookostuottesiin. :D Nykyään neitsyt kookosöljyä nautitaan meillä sekä suoraan lusikasta suuhun, että hipiälle. Joten varmaan hänelle maistuu kookosvesikin janonsammuttajaksi. 
Minä puolestani tahdoin kaakaopapuja. Aiemmin viikolla bongatulle tarjouskupongille tuli hyötyä, kun tartuin Puhdistamon kaakaopapupussiin. Ystävällinen myyjä vinkkasi, että ne ovat herkullisia hunajaan dipattuina. Pitää kokeilla!

Taas tuli ruoantäytteinen postaus. Pitää varmaan kohta laittaa varoitus blogiini, että älä lue nälkäisenä. :D

tiistai 23. elokuuta 2011

Ruokaa muttei roskaa

Edellisessä blogitekstissäni mainitsin Ylen Ykkösdokumentin Arvokas ja herkullinen jäte. Jos missasit sen, se on yhä katsottavissa Yle Areenassa (tästä päivästä alkaen 30 päivää katsomisaikaa).

Olin kyllä tietoinen, mitä asiaa dokumentti käsittelee, mutta silti se jätti hyvin tyhjentyneen fiiliksen. Tämä fiilis on minulle tuttu jo lapsuudesta, ja koin sen usein "maailmanloppudokkarien" jälkeen (eli siis ne Prisma-dokumentit joissa kerrottiin, milloin ja miten maailmanloppu tulee). 
   Vaikka dokumentti kertoi yleisesti länsimaista, emme voi tällä kertaa puolustautua käsitellyistä teemoista sanomalla "ei täällä Suomessa kyllä tuommoista". Voi kyllä täällä SuomessaKIN tuommoista tapahtuu, eli siis ihan yhtä painavaa ja ajankohtaista asiaa meille kuin muullekin Euroopalle ja Jenkeille.


Dokumentin aloituskohtaus valaisi heti mahdollisia pimennossa eläviä kuluttajia: ruokaa heitetään kauppojen hyllyiltä roksiin jopa pari viikkoa ennen parasta ennen -päiväystä, sillä kauppias ei voi mennä takuuseen, että kuluttajat ostaisivat tuotteita joiden eräpäivä on "niin lähellä". Suomessa monissa ruokakaupoissa eräpäivätuotteet merkitään erillisin alennuksin ja niitäkin on vain hieman, kyseessä on vain pisara meressä.
   Eniten minua raivostuttaa tämä kauppojen, markettien ja tukkujen jätevartiointi. Tuntuu jotenkin niin naurettavalta, että kaupat heittävät päivittäin pois täysin syöntikelpoista ruokaa ja lukitsevat sen tarkoin vartioituihin roskakatoksiinsa, ettei kukaan vain estäisi niiden kulkeutumista jätelaitoksiin. Eikä kyse ole vain lukituista roska-astioista vaan, ihan oikeasti, ihminen joka vie kaupan roskiksesta syöntikelpoista ruokaa on rikollinen, sillä silloin varastaa kaupan poisheittämää omaisuutta. 
   Siinä mielessä ymmärrän kauppojen vartioidut roskakatokset, sillä ne saattaisivat olla päivittäin tungoksenkin asti väkeä täyttämässä ilmaiseksi ruokavarantojaan. Toisaalta sehän juuri on naurettavaa, että Suomessakin on paljon köyhiä sekä työttömiä, joilla ei ole rahaa ostaa ihan mitä tahansa ruokaa, vaan he muun muassa joutuvat seisomaan leipäjonoissa pöperöidensä eteen. Ja samaan aikaan kaupat heittävät ruokaa menemään, ja varmistavat, että se varmasti menee roskiin eikä esimerkiksi ihan oikeasti syötäväksi.


Elintarviketeollisuus ei ole ainoita ruoantuhlaaja, joka vauhdittavat kulutusta ja ruoan hinnan nousua. Kotitalousjäte on myös osa kokonaisuutta. Monissa huusholleissa ostetaan ruokaa yli tarpeen, ja jos tarvetta syömiselle ei olekaan, käyttämättä jäänyt (jopa syöntikelpoinen ruoka) heitetään pois, jotta saisi ostettua uutta tilalle. Eikö äiti opettanut, että otetaan vain sen verran kuin jaksaa syödä? Taitaa olla niin, että nykyäitien opetus on enemmänkin mielummin liikaa kuin liian vähän.

Kuten alussa mainitsin, tämän kaltaisten dokumenttien jälkeen on tunteet pinnassa. On pelkoa (apua, ihan kamalaa), syyllisyyttä (voi ei, noinhan minä ajoittain toimin...), raivoa (miksei kukaan tee mitään!?), huolta (mihin tämä maailma on menossa?) toivoa (ehkä joku päivä on paremmin) ja jopa intoa (huomenna minä aloitan maailmanparannuksen!).
   Todellisuushan on, että eivät asiat muutu, jos niitä ei muuteta. Valitettavasti joskus muutosta ei tapahdu vaikka jotain muutettaisiin. (Esimerkkinä dokumentissakin mainittu EU:n surullisen kuuluisa kurrkudirektiivi. Vaikka direktiivi sittemmin kumottiin, eivät vähittäiskauppiaat silti tahdo ottaa valikoimiin mukaan käyriä kurkkuja -  eihän niitä kuitenkaan kukaan ostaisi.) 
   Yksin on vähän hankala vaikuttaa, mutta lyömällä hynttyyt yhteen samanmielisten kanssa voi ehkä jotain tapahtua. Ongelma taitaa ollakin, miten pienen piirin tieto-taito saataisiin yleiseen piiriin? Lisäksi se, kuka uskaltaa lähteä muutokseen? Maailmaa ohjaa vahvasti valta ja mammona, eikä länsimaiden turvallinen ja vakaa elintaso sinällään auta asiaa. Moni nimittäin ajattelee, että miksi vaivautua, kun asiat on ihan hyvin näin. Moni jopa kokee rasittavaksi muuttaa elintapojaan (oli kyse sitten ympäristön, ihmisten, eläinten tai yhteiskunnan auttamisen vuoksi) sillä, ei haluta loikata pois omalta mukavuusalueelta.

maanantai 22. elokuuta 2011

Superisti hedelmiä

Ei, en aio kirjoittaa superfoodeista (vaikka ehkä tämä voisi kuulua siihenkin aiheeseen), vaan K-supermarketin Superpäivien saaliistani.

Vaikka kesän loppuminen on harmillista, olen viimeiset kolmisen vuotta odottanut syksyn alkua kuin kuuta nousevaa Superpäivien hedelmätarjouksien vuoksi. Tällä viikolla se on taas, maanantaista keskiviikkoon, erä hedelmiä 1e/kg! Olen kuin lapsi karkkikaupassa: lastan korin niin täyteen hedelmiä kuin vain jaksan kantaa ja otan erityisesti hieman harvinaisempia herkkuja, ja mahdollisesti jos löytyy jotain, mitä en ennen ole maistanut.


Tänään ostoskoriini päätyi:

Banaaneja
Omppuja
Luumuja
Nektariineja
Piel de sapo -meloni
Papaija
Pensasmustikoita
Mango
Päärynöitä
Kookospähkinä

Yhteensä reilu 7 kiloa. :D
Vitamiinia, voimaa ja piristystä syksyyn!



Valitettavasti luomu ja Reilunkaupan hedelmät eivät kuulu mukaan tähän hedelmätarjoukseen. Eli kannattaa pestä ja kuoria hedelmät, vaikka se tarkoittaakin vähäistä kuitu- ja vitamiinikatoa (useat ravintoaineet nimittäin piilevät juuri kuorikerroksen alapuolella).

Hedelmien runsaus sattui juuri sopivaan saumaan, sillä olin juuri lukemassa Kerstin Hulténin Suojaa ruoasta -teosta. Olin inspiroitunut kirjan lopusta löytyneistä resepteistä, ja erityisesti ihanan hedelmäisistä salaattiohjeista. Teinkin sitten hieman varioiden herkullisen mustikka-banaanisalaatin, jonka alkuperäinen resepti löytyy myös netistä. Oheessa siis oma versioni, joka määräytyi keittiön tarjonnan mukaan.
MUSTIKKA-BANAANISALAATTINEN (1 annos)
lautasen täydeltä lehtisalaattia
1 banaani
kourallinen mustikoita
kourallinen cashew-pähkinöitä
n. rkl auringonkukansiemeniä
kastike:
1 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa
½ tkl currya
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

- Revi salaatinlehdet lautaselle mukavaksi vihreäksi peitteeksi. Pilko banaanit ja asettele siivut nätisti salaattipedin päälle.
- Huuhdo mustikat jos niiden alkuperä epäilyttää tai muuten vain haluat olla hygieninen. Pudottele mustikat ympäri ämpäri salaatia. Ripottele myös siemenet ja pähkinät joukkoon.
- Tee kastike, eli sekoita kaikki ainesosat vaikkapa listan ohjeen mukaisessa järjestyksessä. (Voit jättää mustapippurin pois kastikkeesta ja rouhia sen vasta viimeistelynä koko annoksen päälle.)
- Lopuksi roiski kastike tasaisesti salaattiin. Ja ei kun syömään!

***

ps. Vinkkinä vaan, että tänään YLE 1 esittää Ykkösdokumentin Arvokas jäte, joka käsittelee käyttökelpoisen ruokajätteen poisheittämistä. (Saattaapi olla, että palaan aiheeseen ohjelma-arvion muodossa...)

pps. Luultavasti keltään bloggaajalta ei jäänyt huomaamatta, että eilen vietettiin Suomessa taas Ravintolapäivää. Osallistuin tempaukseen asiakkaana ystäväni kanssa, mutta valitettavasti kamerani oli jäänyt kotiin, joten herkulliset kuvasaaliit jäivät saamatta. Katsotaan, josko kuitenkin saisin jälkeen päin sopivan mielenkiintoista aineistoa kasaan, jotta ruokaisia postaus voisi syntyä...

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Matkamuistoja4: Lajittelua italialaisittain

Kuinka moni on tietoinen Napolin jäteongelmasta, joka aika ajoin on aivan kammottavassa jamassa?
Kuva yle.fi
Onneksi tilanne ei ole ihan tällainen koko Italiassa...

Siispä kyseisessä maassa ollessani kiinnitin huomiota erityisesti kotitalousjätteiden lajitteluun. Muun muassa biojäte ei kuulu yleisen lajittelun piiriin. Tämän uomasin esimerksiksi Rooman lähialueen pikkukaupungeissa, siellä ei noin yleisesti erillistä biojätettä kerätty, tai en ainakaan nähnyt että sitä olisi missään erikseen lajiteltu. Sen sijaan muovit, metallit, paperit, kartongit, lasit ja sekajätteet kerättiin ihan tavallisilta asuinalueilta, ja usein julkisilla paikoilla (kuten juna-asemat) löytyi näille omat roska-asitansa (katso kuva alla).
Tosiaan, muovi- ja metallijäte kerättiin samaan astiaan, ja sitten vähän loogisemmin paperi ja kartonki samaan. Ilmeisesti maatuvan jätteen kompostointi oli lähinnä omalla vastuulla - jos siis haluaa nähdä vaivaa ja hankkia oman pihakompostin. En kuitenkaan tavannut ketään, joka olisi teinnyt kertoa tarkemmin minne biojäte päätyy.

Matkustaessani junalla italian läpi näin paljon erilaisia jätteenkeruu ja -kierrätyslaitoksia. Esimerkiksi teollisuusalue, jonka pihalla on korkeita vuoria täynnä muoviryttyjä odottamassa jatkojalostusta, oli aika yleinen näky.

Myös autoromuttamoita oli ihan kiitettävä määrä. Italiassa kun sattuu asumaan reilu 60 miljoonaa ihmistä, on siellä autojenkin määrä hieman eri luokkaa Suomeen verrattuna. Onneksi kolariautoista ja vanhoista hylätyistä autoista kierrätetään käyttökelpoiset osat - näin eräänkin romuttamon pihalla rivin kauniita kiiltäviä autonovia odottamssa, josko joku tulisi ostamaan autoonsa yhden puuttuvan oven. :D

Välillä kiinnitin huomiota siihen, että kadut ja tien pientareet olivat melkoisen roskaisia. Paperi- ja muoviroskaa löytyi niin junaratojen kuin autoteidenkin varsilta. Hankala sanoa, onko Italia roskaisempi kuin Suomi, sillä näkeehän täälläkin, niin puskissa kuin kaduilla, merkkejä luontoonkuulumattomista jalostekappaleista. Mutta ottaen taas huomioon italialsiten valtavan määrän Suomea pienmmällä pinta-alalla, voisin väittää, että heidän ympäristönsä olevan roskaisempi kuin meidän.

Vaikka Italiassa ei ole panttipulloja, on muovienkeräys kotitalousjätteiden mukana onneksi aivan yleinen juttu. Lisäksi biohajoavia kauppakasseja sai usein ihan ilman lisämaksuja, joskus jopa ihan ainoana kassivaihoehtona, toisin kuin Suomessa.
   Valitettavasti kerättyjen jätteiden jatkokäsittelystä minulla ei ole tarkempaa tietoa. Voin kuitenkin päätellä, että muovijäte varmaankin sulatetaan muovimassaksi ja uudelleenmuokataan erilaisiksi muovituotteiksi.

Huom: Kaikki kertomani perustuu siihen mitä itse näin, koin ja kuulin Italiassa, en siis ole esimerkiksi haastatellut ketään asiantuntijaa.


***
Tässä siis neliosaisen juhlapostausmatkakertomukseni viimeinen osa. Toivottavasti maisemanvaihdokseni ja sen kautta tulleet uudet kuulumiset ovat kiinnostaneet. :) 

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Matkamuostoja3: Makuja muualla

Matkustaminen on myös mahdollisuus kulinaristisiin kokemuksiin - pöydän antimet kun ovat useimmiten ihan toista toisaalla. Vaikkakin otetaan huomiooon, että globalisoituminen on yhdenmukaistanut ravitsemustamme ympäri maailmaa länsimaalaisiin tottumuksiin. Pizzaa, hampurilaisia ja ranskalaisia saa lähes mistä maasta tahansa, ja ne uhkaavat perinteisiä ruokakulttuureita sekä ihmisten terveyttä. Itse suosin mielummin paikallisia erikoisuuksia - useimmiten syön silloin sitä, mitä en kotimaastani löydä, saati saa.
    Jos on sattunut katsomaan Madventures-ohjelmasarjaa, on moni saattanut traumatisoitua vieraiden maiden ruoista niin pahasti, että syö mieluusti tuttua ja turvallista roiskeläppää, minne ikinä meneekin. Tietysti aina löytyy jokin ällöruoka (onhan meilläkin läskisoosit ja mämmit, jotka ei maistu jokaiselle), mutta kannattaisi silti ihan rohkeasti maistella jotain vierasta. Mitä siis voi kokeillessa tapahtua? Voi yllättyä positiivisesti, pettyä karvaasti tai mussuttaa sapuskansa ihan tavallisesti.

Oman matkani ruoista löytyi positiivisia yllättäjiä sekä karvaita pettymyksiä. Ensin matkani epämiellyttävimmät makuelämykset. Jätetään parhaimmisto sokerina pohjalle... ;)

Venezialainen leivoksen irvikuva
Venezialainen "pistaasi"leivos. En kyllä ymmärrä, mikä tässä leivoksessa oli sitä pistaasia? Keinotekoinen pistaasia imitoiva värikö? Päällä oli karamellisoituja manteleita, ja itse leivos oli rakenteeltaan minulle aivan uusi. Vähän kuin sekoitus murukeksiä, pullaa ja muffinssia : kuivaa, murustavaa, kiinteää, pehmeää... Maku oli miltein olematon. Väriainetta oli käytetty niin paljon, että se tuntui suussta. Kieli tuntui aina vain kuivemmalta ja turtuneemmalta jokaisen haukun jälkeen. Söin ehkä noin puolet, kunnes päätin, että nyt saa riittää.

Luulen, että leivos yritti imitoida jotain vanhaa perinteistä Venezialaista pistaasileivosta, mutta nykypäivän teollinen halpa ja nopea valmistus on tehnyt siitä alkuperäisen esikuvansa irvikuvan. Älkää syökö tätä, jos tahdotte makuelämyksiä. Syökää, jos tahdotte turtuneen suun ja vihreän kielen.

Huonointa sushia
Tiedetään, juuri kun olen touhottanut, että "syökää paikallista" niin tämä kuulostaa todella tekopyhältä. Kyllä, söin matkallani sushia, kahdesti, vaikka en edes ollut Japanissa. Shame on me! ... ja suuren katumusriitin jälkeen asiaan. Ensimmäisen matka-sushini söin tällä Pariisissa, ja se oli hyvää. Ravintola oli sijainnut samoilla sijoilla ja 80-luvun lopulta asti ja sushi-mestari hoiti hommansta, ei siis valittamista. Vaan, mitä sitten tapahtui Rooman Parco Leaonardon ostoskeskuksessa? Söin sushia, taas. Olimme suurehkolla tyttöporukalla shoppailemassa, joista suurin osa koostui jokin asteisista japanifaneista. Japanilaisen ravintolan nähtyämme ei ollut vaihtoehtoja - fisua siis naamaan.
Tilasin 10 eurolla bento-lounaan, joka näytti näin aneemiselta, ihan kuin vankila-ateria. No, en antanut ensivaikutelman hämätä, vaan rohkeasti silmäilin tarkemmin myös lautasen täytteitä. Yleensä ruoan ulkonäkö ei ole suurin kysymys siinä, maistanko ruokaa vai en, mutta nyt vain en näkemäni jälkeen kyennyt maistamaan. Vasemman yläkulman jälkiruoka oli aivan liian pelottavaa ulkonäöltään, että ällöttävät mielikuvat estivät jopa sen syömisen harkitsemisen: aivan kuin koktailhedelmiä olisi killunut mätimaitokiisselissä. Huh! 
   Sushi tosin vaikutti olevan ihan jees, se ei haissut miltään ja näytti ihan siistiltä, vaikka makit ja nigirit olivat pienimmät, mitä olin ikinä nähnyt. Valitettavasti sushi oli mautonta, ja rakenne oli kumimaista. Kalat olivat sitkeitä ja riisi oli kuivanoloista. Aivan kun olisi pureskellut kumipalasia. Ainut hyvä maku tässä annoksessa oli tuo kaaliraastesalaatti.
   Jos siis joskus eksyy Parco Leonardon ostoskeskukseen Roomassa, älkää syökä siellä sijaitsevassa sushi-bento-baarissa. Ja jos kuitenkin eksytte sinne, ja syötte siellä, kokeilkaa jotain muuta kuin lounassushibentoa.

Ruma soosi
Kuten joistakin blogiteksteistäni on voinut päätellä, olen jonkin asteinen jäätelöjogurtin ystävä. Italiassa söin ylläryksekseni enemmän frozen yoghurttia kuin gelatoa, vaikka kyseinen maa on jäätelön luvattu maa. Joka kerta otin joguttini eri toppingeilla, jotta ehtisin maistella kaikkea mahdollisesti hyvää. Ja niin kaikki olikin hyvää, siihen asti kunnes maistoin erästä pistaasikastiketta...
   Kastike oli vihreää kuin peikon räkä, no pistaasi on vihreä pähkinä, mutta eihän pistaasi nyt sellaista vihreää ole! Maku oli todella amarettomainen - karvas ja pistävä. Eikä taaskaan maistunut yhtään pistaasilta! Ensimmäistä kertaa jäi kyllä jäätävä jogurttini syömättä...
Kuva: yogurino.it


(Taas pistaasi moka! Makukokeilujeni perusteella joku voi luulla, etten tiedä miltä pistaasi maistuu, kun koko ajan siitä nillitän. Vaan voinpas kertoa, että kyllä tiedän. Olen tottunut pistaasipähkinöihin, tai suolattuihin pistaasipähkinöihin. Olen aiemminkin syönyt ruokia ja leivonnaisia, joissa on läytetty pistaasipähkinöitä. Valitettavasti tällä retkellä sattuneet pistaasiruokamokani ovat liittyneet pistaasista jalostettuihin ruokiin. Voi olla että niissä ei oikeasti ole ollut grammaakaan oikeaa pistaasia, vain väri ja makuaineita. Mutta oli miten oli, maistamani pistaasinkaltaisetsapuskat olivat mielestäni pahanmakuisia.)

Ja sitten viimein niitä herkkuja. Älkää kuolatko näppäimistölle!

Pinaattista pikaruokaa
Yhtenä päivänä tein Veneziasta ekstemporee visiitin lähijunalla Veronaan. Ennen lähtöä tarvitsin kuitenkin lounaan, ja pikaisen sellaisen, jonka voisi mielellään syödä junamatkalla. Erään pasticcerian ikkunassa näin erilaisia täyteleipäsiä, ja tämä vihreä houkutus osui silmään. Vielä varmistus, että kyseinen läppä ei sisältänyt lihaa, ja se oli mun. Pyysin sen uunin kautta lämmitettynä ja niin olin valmis junamatkaani yksi täydellisimmistä pikaruoista mukanani. Täytteen pinaatti ja mehevä ricottajuusto oli sopiva pari ja leivän pahhdetutn seesaminsiemenet toivat sopivaa suolaisuutta. Suosittelen.

Valinnanvaikeus
Italiassa kävin ystävieni kanssa parina viikonloppuna La Spaghetteriassa syömässä Viterbon kaupungissa. Ravintolan nimi saattaa kertoa jo jotain... Eli kyseinen ravintola oli erikoisunut spaghettiannoksiin, ja sieltä niitä sai yli 300 erilaista sorttia. Valinnanvaikeus iski, kun naaman eteen avautui raamatun kokoinen Menu. Ottaisiko Pirate-nimisen annoksen (joka tietysti sisälsi mm. rommia) vai sittenkin Tutti Fruttin herkullisilla meren antimilla. Onneksi sain kahtena iltana mahdollisuuden valita (kun siellä kahteen kertaan kävimme) ja mielestäni maukkaat valinnat.
Ensimmäisenä kertana söin Spina-nimisen spaghettiannoksen, joka sisälsi pinaattia ja jotain hedelmää (olisikohan ollut mango?). Toisella kerralla otin oman nimikkoannokseni (kuvassa), joka sisälsi omenaa, raastettua ravunlihaa, oliiviöljyä ja persiljaa. Ja ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että oli herkullista?

Teetä ja "maitoa"
Chai Tea Latte Soija. Iso, isompi, isoin, mikä vain. Nomnom droool - 
*ryyst* slurp *ryyyyyst* slurp *ryyyyst ryyyst ryyyst* slurp...  oho, joko se loppu?
Lue lisää edellisestä teeaiheisesta postauksestani.

Ti amo
Italiassa ollessani (lukuunottamatta Veneziaa) asuin ystäväni perheen luona , joten söin siellä päivittäin italialaista kotiruokaa kala-kasvisruokavaliolleni soveltuen. Perheen äiti oli aivan loistava ruoanlaittaja, ja sain joka päivä herkullisen annoksen tuoreista raaka-aineista suoraan eteeni kannettuna ja valmiiksi lautaselle annosteltuna.
   Jos vain tilaa ja jaksamista riittäisi, mainitsisin vamaan jokaisen hänen tekemänsä ruoan tässä herkkujen yhteydessä, mutta tilan säästämiseksi (ja kuvien puuttumisen vuoksi) mainittakoon vain, että hyvin söin ja herkkua oli! Mm. pasta pesto, soija riso con frutti di mare ja insalata con tonno veivät kieleni ja sydämeni mennessäni. 
Olen niin kiitollinen jokaisesta suupalasta, jonka sain nauttia heidän seurassaan.


perjantai 12. elokuuta 2011

Matkamuistoja2: Teetä monessa muodossa

Tee on ehdoton lempparini kuumista juotavista. Kotona minulla on niin suuri valikoima erilaisia teitä, etteivät ne enää mahdu kaappeihini. (Silti niitä vain ilmaantuu lisää, can't help my self, ja tilan puute kiittää... :D) Matkustus on oiva mahdollisuus maistella lisää teetä ja mahdollisesti täydentää omia varastoja.

Olin etukäteen kuullut, että Pariisi ei ole teenjuojan paratiisi. Useat teehuone-nimellä varustetut kuppilat saattavat paljastua Liptonin pussiteetä tarjoaviksi kahvila-bistroiksi. Onneksi Pariisista löytyy sentään Mariage Fères, joka on tosin melkoisen kallis, mutta laadukas teen myyjä. Itse en siellä käynyt ajan puutteen vuoksi, mutta ystäväni on tuonut kyseisen merkin teetä minulle tuliaisiksi.

Pariisissa ollessani join pari kertaa ystäväni tarjoamia Nordqvistin pussiteetä, sillä en pidä Liptonista. Menin myös ensimmäistä kertaa elämässäni Starbucks-ketjun kahvilaan, ja siellä minä sitten rakastuin: Chai Tea Latte Soija! Se oli h-y-v-ä-ä, ja se sisälsi oikeasti chaita teenä, eikä vain makusiirappina. Join sitä lähes joka kerta, kun vain näinkin Starbucksin. :D Juoma oli kyllä verrattain aika hinnakas, mutta onneksi pienimmällä kupilla, jonka nimi oli muuten grande, oli kivasti kokoa.
   Meinasin kokea rankan hermoromahduksen, kun muistin, että kyseisen ketjun kahviloita ei löydy Italiasta (jonne matkustin Pariisin jälkeen) eikä Suomesta. Myöhemmin kuitenkin kuulin uutisen, että Hki-Vantaan lentokentälle olisi tulossa parit Starbucksit jossain vaiheessa.
En tosin tykkää suurten monikansallisten yhtiöiden tukemisesta, vaan mielummin kävisin paikallisten omistamissa yrityksissä. Lisäksi olen nyt viime päivinä valmistanut itselleni Chai Tea Latte Soijan korviketta. Eli siis valmistanut itse Chaita soijamaitoon. Hyvää se on kotikonsteinkin. :)
   Satbucksin laajasta ja herkullisesta leivosvalikoimasta löytyy myös vihreätee-marjapiirakka. Ystäväni maistoi sitä, eikä se kuulemma ollut yhtään hullumpi mutusteltava.
Ja leivos ei siis ole homeessa. :D Vihreä väri tulee tietysti vihreästä teestä, joka usein on japanilaista Matcha-jauhetta helpon käsittelynsä vuoksi leivonnassa.

Sitten Sveitsiin! Yhtenä päivänä minulla oli n. tunti aikaa vaihtaa junaa Baselin asemalla. Ajattelin, että sillä voisi olla helpompaa löytää hyvää teetä, vaikkakin vain juna-aseman kahvilasta. (Päättelyni johtui siitä, että olen jostain kuullut, että saksankielisistä kansoista löytyy intohimoisia teenjuojia). Aavisteluni taisi osuia oikeaan, sillä löysin ehdottoman lemppari take awayni: Tekoe-nimisen ketjun asemakuppilan. (Tästä tuli matkani toinen rakkaus. :D)
   Otin junamatkalleni mukaan "pienen" kupillisen marjoilla ja inkiväärillä maustettua vihreää teetä, sekä vihreäteecookien. Pieni kuppi oli vetoisuudeltaan varmaan nelisen desiä ja cookie oli varmaan naamani kokoinen. Olin niin onnellinen, kun sain taas vihreää teetä melkein viikon tauon jälkeen!

Italian kuuma kesä tekee jääteestä suositun virvokkeen, mutta itse en siitä niin tykkää - juomat kun ovat usein täynnä sokeria, väri-, aromi-, ja säilöntäaineita, puhumattakaan muista lisäaineista. Kuumaakin teetä onneksi saa, ja ihan hyvää sellaista. Majailin suurimman osan Italian ajastani ystäväni luona, ja hän oli myös teenautiskelija. Sain siis maistella kotioloissa monia tee-juomia: vihreää, mustaa, valkoista ja lisäksi teen kaltaisia haudukkeita.
   Join parina kertana barissa teetä, ja yksi niistä jäi positiivisesti mieleeni. Tilasin kupin persikka-vihreää teetä, ja sain pienen puolen litran pannullisen Eraclean Whittington -merkkistä teetä. Hintakin oli kohtullinen, taisin maksaa siitä vain 2,50.
Italiassa myös testasin vihreäteejogurttia eräässä baarissa. Kulhoni tullessa ihmettelin kummallista rakennetta, annoksen päällä oli vaahtokuplia ja jogurtti itsessään oli hyvin litkuista. Selvisi, että jogurtti sekoitetaan paikanpäällä valmiista jauhepussista, siksi siis hieman smoothiemainen olomuoto. Kyllä se silti ihan hyvää oli! :D
 
Joskus on siis hyvä teitää etukäteen, millainen teetarjonta perillä odottaa, jotta voi tarvittaessa varautua omin varastoin. Kuitenkin ennakkoluuloton asenne on ihan hyvä matkakumppani, ja välillä sattuma voi yllättyä iloisesti. Internet myös auttaa myös teehuoneiden/-talojen etsinnässä, jos haluaa tehdä täsmävierailuja.