lauantai 27. elokuuta 2011

Herkkuja Suomesta

Herkkujen Suomi -tapahtuma valtasi yhdessä Syystoberin kanssa Helsingin Rautatientorin 26. ja 27. päivä elokuuta. Siwllä maakuntien ruokatuottajat esittäytyivät, myivät sekä mainostivat tuotteitaan, ja nälkäiset vierailijat tekivät ruokaostoksia maistiaisten lomassa. Tarjolla siis oli lähiruokaa sekä jonkin verran luomua suoraan Suomesta. Tosin välillä mietin, että voiko Helsingissä kutsua Lapista tuotua muonaa lähiruoaksi. Virokin on nimittäin lähempänä...
    Mutta sanamerkityksistä huolimatta tein suomalaisia ruokaostoksia. Ostoskassiini päätyi Rikkilän leivän aarniaruisleipää, Meritalon puolukkahilloa sekä Lakumestan lisäaineetonta lakritsia.
Ruisleipä oli hyvää ja mehevää! Ja tuoreena kun sitä syö runsain määrin niin vatsa kiittää (juu nou vat ai miin...) :D

Lisäksi tapahtuma-alueen nurkasta löytyi mm. Marttojen, Helsingin yliopiston ja MTK:n piste sekä muuta puuhaa. MTK piti tietokilpailua, että löytyykö lihajalostepakkauksista tieto lihan alkuperämaasta. Ja alkuperämaata ei siis tosiaankaan aina löydy, sitä kun ei ole pakko ilmoittaa. Monille voi tulla yllätyksenä, että leivänpäälliskinkku, jonka merkki suorastaan huutaa kotimaisuutta, onkin Brasiliasta. Kuinka ekologista...

Vietettyäni monta ruoantäytteistä tuntia, kävin kotimatkalla vielä Ruohonjuuren kautta. Konsulentti oli liikkeessä esittelemässä Cocos vesiä ja sorruin tarjoukseen - äitini on nimittäin hurahtanut kookostuottesiin. :D Nykyään neitsyt kookosöljyä nautitaan meillä sekä suoraan lusikasta suuhun, että hipiälle. Joten varmaan hänelle maistuu kookosvesikin janonsammuttajaksi. 
Minä puolestani tahdoin kaakaopapuja. Aiemmin viikolla bongatulle tarjouskupongille tuli hyötyä, kun tartuin Puhdistamon kaakaopapupussiin. Ystävällinen myyjä vinkkasi, että ne ovat herkullisia hunajaan dipattuina. Pitää kokeilla!

Taas tuli ruoantäytteinen postaus. Pitää varmaan kohta laittaa varoitus blogiini, että älä lue nälkäisenä. :D

tiistai 23. elokuuta 2011

Ruokaa muttei roskaa

Edellisessä blogitekstissäni mainitsin Ylen Ykkösdokumentin Arvokas ja herkullinen jäte. Jos missasit sen, se on yhä katsottavissa Yle Areenassa (tästä päivästä alkaen 30 päivää katsomisaikaa).

Olin kyllä tietoinen, mitä asiaa dokumentti käsittelee, mutta silti se jätti hyvin tyhjentyneen fiiliksen. Tämä fiilis on minulle tuttu jo lapsuudesta, ja koin sen usein "maailmanloppudokkarien" jälkeen (eli siis ne Prisma-dokumentit joissa kerrottiin, milloin ja miten maailmanloppu tulee). 
   Vaikka dokumentti kertoi yleisesti länsimaista, emme voi tällä kertaa puolustautua käsitellyistä teemoista sanomalla "ei täällä Suomessa kyllä tuommoista". Voi kyllä täällä SuomessaKIN tuommoista tapahtuu, eli siis ihan yhtä painavaa ja ajankohtaista asiaa meille kuin muullekin Euroopalle ja Jenkeille.


Dokumentin aloituskohtaus valaisi heti mahdollisia pimennossa eläviä kuluttajia: ruokaa heitetään kauppojen hyllyiltä roksiin jopa pari viikkoa ennen parasta ennen -päiväystä, sillä kauppias ei voi mennä takuuseen, että kuluttajat ostaisivat tuotteita joiden eräpäivä on "niin lähellä". Suomessa monissa ruokakaupoissa eräpäivätuotteet merkitään erillisin alennuksin ja niitäkin on vain hieman, kyseessä on vain pisara meressä.
   Eniten minua raivostuttaa tämä kauppojen, markettien ja tukkujen jätevartiointi. Tuntuu jotenkin niin naurettavalta, että kaupat heittävät päivittäin pois täysin syöntikelpoista ruokaa ja lukitsevat sen tarkoin vartioituihin roskakatoksiinsa, ettei kukaan vain estäisi niiden kulkeutumista jätelaitoksiin. Eikä kyse ole vain lukituista roska-astioista vaan, ihan oikeasti, ihminen joka vie kaupan roskiksesta syöntikelpoista ruokaa on rikollinen, sillä silloin varastaa kaupan poisheittämää omaisuutta. 
   Siinä mielessä ymmärrän kauppojen vartioidut roskakatokset, sillä ne saattaisivat olla päivittäin tungoksenkin asti väkeä täyttämässä ilmaiseksi ruokavarantojaan. Toisaalta sehän juuri on naurettavaa, että Suomessakin on paljon köyhiä sekä työttömiä, joilla ei ole rahaa ostaa ihan mitä tahansa ruokaa, vaan he muun muassa joutuvat seisomaan leipäjonoissa pöperöidensä eteen. Ja samaan aikaan kaupat heittävät ruokaa menemään, ja varmistavat, että se varmasti menee roskiin eikä esimerkiksi ihan oikeasti syötäväksi.


Elintarviketeollisuus ei ole ainoita ruoantuhlaaja, joka vauhdittavat kulutusta ja ruoan hinnan nousua. Kotitalousjäte on myös osa kokonaisuutta. Monissa huusholleissa ostetaan ruokaa yli tarpeen, ja jos tarvetta syömiselle ei olekaan, käyttämättä jäänyt (jopa syöntikelpoinen ruoka) heitetään pois, jotta saisi ostettua uutta tilalle. Eikö äiti opettanut, että otetaan vain sen verran kuin jaksaa syödä? Taitaa olla niin, että nykyäitien opetus on enemmänkin mielummin liikaa kuin liian vähän.

Kuten alussa mainitsin, tämän kaltaisten dokumenttien jälkeen on tunteet pinnassa. On pelkoa (apua, ihan kamalaa), syyllisyyttä (voi ei, noinhan minä ajoittain toimin...), raivoa (miksei kukaan tee mitään!?), huolta (mihin tämä maailma on menossa?) toivoa (ehkä joku päivä on paremmin) ja jopa intoa (huomenna minä aloitan maailmanparannuksen!).
   Todellisuushan on, että eivät asiat muutu, jos niitä ei muuteta. Valitettavasti joskus muutosta ei tapahdu vaikka jotain muutettaisiin. (Esimerkkinä dokumentissakin mainittu EU:n surullisen kuuluisa kurrkudirektiivi. Vaikka direktiivi sittemmin kumottiin, eivät vähittäiskauppiaat silti tahdo ottaa valikoimiin mukaan käyriä kurkkuja -  eihän niitä kuitenkaan kukaan ostaisi.) 
   Yksin on vähän hankala vaikuttaa, mutta lyömällä hynttyyt yhteen samanmielisten kanssa voi ehkä jotain tapahtua. Ongelma taitaa ollakin, miten pienen piirin tieto-taito saataisiin yleiseen piiriin? Lisäksi se, kuka uskaltaa lähteä muutokseen? Maailmaa ohjaa vahvasti valta ja mammona, eikä länsimaiden turvallinen ja vakaa elintaso sinällään auta asiaa. Moni nimittäin ajattelee, että miksi vaivautua, kun asiat on ihan hyvin näin. Moni jopa kokee rasittavaksi muuttaa elintapojaan (oli kyse sitten ympäristön, ihmisten, eläinten tai yhteiskunnan auttamisen vuoksi) sillä, ei haluta loikata pois omalta mukavuusalueelta.

maanantai 22. elokuuta 2011

Superisti hedelmiä

Ei, en aio kirjoittaa superfoodeista (vaikka ehkä tämä voisi kuulua siihenkin aiheeseen), vaan K-supermarketin Superpäivien saaliistani.

Vaikka kesän loppuminen on harmillista, olen viimeiset kolmisen vuotta odottanut syksyn alkua kuin kuuta nousevaa Superpäivien hedelmätarjouksien vuoksi. Tällä viikolla se on taas, maanantaista keskiviikkoon, erä hedelmiä 1e/kg! Olen kuin lapsi karkkikaupassa: lastan korin niin täyteen hedelmiä kuin vain jaksan kantaa ja otan erityisesti hieman harvinaisempia herkkuja, ja mahdollisesti jos löytyy jotain, mitä en ennen ole maistanut.


Tänään ostoskoriini päätyi:

Banaaneja
Omppuja
Luumuja
Nektariineja
Piel de sapo -meloni
Papaija
Pensasmustikoita
Mango
Päärynöitä
Kookospähkinä

Yhteensä reilu 7 kiloa. :D
Vitamiinia, voimaa ja piristystä syksyyn!



Valitettavasti luomu ja Reilunkaupan hedelmät eivät kuulu mukaan tähän hedelmätarjoukseen. Eli kannattaa pestä ja kuoria hedelmät, vaikka se tarkoittaakin vähäistä kuitu- ja vitamiinikatoa (useat ravintoaineet nimittäin piilevät juuri kuorikerroksen alapuolella).

Hedelmien runsaus sattui juuri sopivaan saumaan, sillä olin juuri lukemassa Kerstin Hulténin Suojaa ruoasta -teosta. Olin inspiroitunut kirjan lopusta löytyneistä resepteistä, ja erityisesti ihanan hedelmäisistä salaattiohjeista. Teinkin sitten hieman varioiden herkullisen mustikka-banaanisalaatin, jonka alkuperäinen resepti löytyy myös netistä. Oheessa siis oma versioni, joka määräytyi keittiön tarjonnan mukaan.
MUSTIKKA-BANAANISALAATTINEN (1 annos)
lautasen täydeltä lehtisalaattia
1 banaani
kourallinen mustikoita
kourallinen cashew-pähkinöitä
n. rkl auringonkukansiemeniä
kastike:
1 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa
½ tkl currya
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

- Revi salaatinlehdet lautaselle mukavaksi vihreäksi peitteeksi. Pilko banaanit ja asettele siivut nätisti salaattipedin päälle.
- Huuhdo mustikat jos niiden alkuperä epäilyttää tai muuten vain haluat olla hygieninen. Pudottele mustikat ympäri ämpäri salaatia. Ripottele myös siemenet ja pähkinät joukkoon.
- Tee kastike, eli sekoita kaikki ainesosat vaikkapa listan ohjeen mukaisessa järjestyksessä. (Voit jättää mustapippurin pois kastikkeesta ja rouhia sen vasta viimeistelynä koko annoksen päälle.)
- Lopuksi roiski kastike tasaisesti salaattiin. Ja ei kun syömään!

***

ps. Vinkkinä vaan, että tänään YLE 1 esittää Ykkösdokumentin Arvokas jäte, joka käsittelee käyttökelpoisen ruokajätteen poisheittämistä. (Saattaapi olla, että palaan aiheeseen ohjelma-arvion muodossa...)

pps. Luultavasti keltään bloggaajalta ei jäänyt huomaamatta, että eilen vietettiin Suomessa taas Ravintolapäivää. Osallistuin tempaukseen asiakkaana ystäväni kanssa, mutta valitettavasti kamerani oli jäänyt kotiin, joten herkulliset kuvasaaliit jäivät saamatta. Katsotaan, josko kuitenkin saisin jälkeen päin sopivan mielenkiintoista aineistoa kasaan, jotta ruokaisia postaus voisi syntyä...

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Matkamuistoja4: Lajittelua italialaisittain

Kuinka moni on tietoinen Napolin jäteongelmasta, joka aika ajoin on aivan kammottavassa jamassa?
Kuva yle.fi
Onneksi tilanne ei ole ihan tällainen koko Italiassa...

Siispä kyseisessä maassa ollessani kiinnitin huomiota erityisesti kotitalousjätteiden lajitteluun. Muun muassa biojäte ei kuulu yleisen lajittelun piiriin. Tämän uomasin esimerksiksi Rooman lähialueen pikkukaupungeissa, siellä ei noin yleisesti erillistä biojätettä kerätty, tai en ainakaan nähnyt että sitä olisi missään erikseen lajiteltu. Sen sijaan muovit, metallit, paperit, kartongit, lasit ja sekajätteet kerättiin ihan tavallisilta asuinalueilta, ja usein julkisilla paikoilla (kuten juna-asemat) löytyi näille omat roska-asitansa (katso kuva alla).
Tosiaan, muovi- ja metallijäte kerättiin samaan astiaan, ja sitten vähän loogisemmin paperi ja kartonki samaan. Ilmeisesti maatuvan jätteen kompostointi oli lähinnä omalla vastuulla - jos siis haluaa nähdä vaivaa ja hankkia oman pihakompostin. En kuitenkaan tavannut ketään, joka olisi teinnyt kertoa tarkemmin minne biojäte päätyy.

Matkustaessani junalla italian läpi näin paljon erilaisia jätteenkeruu ja -kierrätyslaitoksia. Esimerkiksi teollisuusalue, jonka pihalla on korkeita vuoria täynnä muoviryttyjä odottamassa jatkojalostusta, oli aika yleinen näky.

Myös autoromuttamoita oli ihan kiitettävä määrä. Italiassa kun sattuu asumaan reilu 60 miljoonaa ihmistä, on siellä autojenkin määrä hieman eri luokkaa Suomeen verrattuna. Onneksi kolariautoista ja vanhoista hylätyistä autoista kierrätetään käyttökelpoiset osat - näin eräänkin romuttamon pihalla rivin kauniita kiiltäviä autonovia odottamssa, josko joku tulisi ostamaan autoonsa yhden puuttuvan oven. :D

Välillä kiinnitin huomiota siihen, että kadut ja tien pientareet olivat melkoisen roskaisia. Paperi- ja muoviroskaa löytyi niin junaratojen kuin autoteidenkin varsilta. Hankala sanoa, onko Italia roskaisempi kuin Suomi, sillä näkeehän täälläkin, niin puskissa kuin kaduilla, merkkejä luontoonkuulumattomista jalostekappaleista. Mutta ottaen taas huomioon italialsiten valtavan määrän Suomea pienmmällä pinta-alalla, voisin väittää, että heidän ympäristönsä olevan roskaisempi kuin meidän.

Vaikka Italiassa ei ole panttipulloja, on muovienkeräys kotitalousjätteiden mukana onneksi aivan yleinen juttu. Lisäksi biohajoavia kauppakasseja sai usein ihan ilman lisämaksuja, joskus jopa ihan ainoana kassivaihoehtona, toisin kuin Suomessa.
   Valitettavasti kerättyjen jätteiden jatkokäsittelystä minulla ei ole tarkempaa tietoa. Voin kuitenkin päätellä, että muovijäte varmaankin sulatetaan muovimassaksi ja uudelleenmuokataan erilaisiksi muovituotteiksi.

Huom: Kaikki kertomani perustuu siihen mitä itse näin, koin ja kuulin Italiassa, en siis ole esimerkiksi haastatellut ketään asiantuntijaa.


***
Tässä siis neliosaisen juhlapostausmatkakertomukseni viimeinen osa. Toivottavasti maisemanvaihdokseni ja sen kautta tulleet uudet kuulumiset ovat kiinnostaneet. :) 

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Matkamuostoja3: Makuja muualla

Matkustaminen on myös mahdollisuus kulinaristisiin kokemuksiin - pöydän antimet kun ovat useimmiten ihan toista toisaalla. Vaikkakin otetaan huomiooon, että globalisoituminen on yhdenmukaistanut ravitsemustamme ympäri maailmaa länsimaalaisiin tottumuksiin. Pizzaa, hampurilaisia ja ranskalaisia saa lähes mistä maasta tahansa, ja ne uhkaavat perinteisiä ruokakulttuureita sekä ihmisten terveyttä. Itse suosin mielummin paikallisia erikoisuuksia - useimmiten syön silloin sitä, mitä en kotimaastani löydä, saati saa.
    Jos on sattunut katsomaan Madventures-ohjelmasarjaa, on moni saattanut traumatisoitua vieraiden maiden ruoista niin pahasti, että syö mieluusti tuttua ja turvallista roiskeläppää, minne ikinä meneekin. Tietysti aina löytyy jokin ällöruoka (onhan meilläkin läskisoosit ja mämmit, jotka ei maistu jokaiselle), mutta kannattaisi silti ihan rohkeasti maistella jotain vierasta. Mitä siis voi kokeillessa tapahtua? Voi yllättyä positiivisesti, pettyä karvaasti tai mussuttaa sapuskansa ihan tavallisesti.

Oman matkani ruoista löytyi positiivisia yllättäjiä sekä karvaita pettymyksiä. Ensin matkani epämiellyttävimmät makuelämykset. Jätetään parhaimmisto sokerina pohjalle... ;)

Venezialainen leivoksen irvikuva
Venezialainen "pistaasi"leivos. En kyllä ymmärrä, mikä tässä leivoksessa oli sitä pistaasia? Keinotekoinen pistaasia imitoiva värikö? Päällä oli karamellisoituja manteleita, ja itse leivos oli rakenteeltaan minulle aivan uusi. Vähän kuin sekoitus murukeksiä, pullaa ja muffinssia : kuivaa, murustavaa, kiinteää, pehmeää... Maku oli miltein olematon. Väriainetta oli käytetty niin paljon, että se tuntui suussta. Kieli tuntui aina vain kuivemmalta ja turtuneemmalta jokaisen haukun jälkeen. Söin ehkä noin puolet, kunnes päätin, että nyt saa riittää.

Luulen, että leivos yritti imitoida jotain vanhaa perinteistä Venezialaista pistaasileivosta, mutta nykypäivän teollinen halpa ja nopea valmistus on tehnyt siitä alkuperäisen esikuvansa irvikuvan. Älkää syökö tätä, jos tahdotte makuelämyksiä. Syökää, jos tahdotte turtuneen suun ja vihreän kielen.

Huonointa sushia
Tiedetään, juuri kun olen touhottanut, että "syökää paikallista" niin tämä kuulostaa todella tekopyhältä. Kyllä, söin matkallani sushia, kahdesti, vaikka en edes ollut Japanissa. Shame on me! ... ja suuren katumusriitin jälkeen asiaan. Ensimmäisen matka-sushini söin tällä Pariisissa, ja se oli hyvää. Ravintola oli sijainnut samoilla sijoilla ja 80-luvun lopulta asti ja sushi-mestari hoiti hommansta, ei siis valittamista. Vaan, mitä sitten tapahtui Rooman Parco Leaonardon ostoskeskuksessa? Söin sushia, taas. Olimme suurehkolla tyttöporukalla shoppailemassa, joista suurin osa koostui jokin asteisista japanifaneista. Japanilaisen ravintolan nähtyämme ei ollut vaihtoehtoja - fisua siis naamaan.
Tilasin 10 eurolla bento-lounaan, joka näytti näin aneemiselta, ihan kuin vankila-ateria. No, en antanut ensivaikutelman hämätä, vaan rohkeasti silmäilin tarkemmin myös lautasen täytteitä. Yleensä ruoan ulkonäkö ei ole suurin kysymys siinä, maistanko ruokaa vai en, mutta nyt vain en näkemäni jälkeen kyennyt maistamaan. Vasemman yläkulman jälkiruoka oli aivan liian pelottavaa ulkonäöltään, että ällöttävät mielikuvat estivät jopa sen syömisen harkitsemisen: aivan kuin koktailhedelmiä olisi killunut mätimaitokiisselissä. Huh! 
   Sushi tosin vaikutti olevan ihan jees, se ei haissut miltään ja näytti ihan siistiltä, vaikka makit ja nigirit olivat pienimmät, mitä olin ikinä nähnyt. Valitettavasti sushi oli mautonta, ja rakenne oli kumimaista. Kalat olivat sitkeitä ja riisi oli kuivanoloista. Aivan kun olisi pureskellut kumipalasia. Ainut hyvä maku tässä annoksessa oli tuo kaaliraastesalaatti.
   Jos siis joskus eksyy Parco Leonardon ostoskeskukseen Roomassa, älkää syökä siellä sijaitsevassa sushi-bento-baarissa. Ja jos kuitenkin eksytte sinne, ja syötte siellä, kokeilkaa jotain muuta kuin lounassushibentoa.

Ruma soosi
Kuten joistakin blogiteksteistäni on voinut päätellä, olen jonkin asteinen jäätelöjogurtin ystävä. Italiassa söin ylläryksekseni enemmän frozen yoghurttia kuin gelatoa, vaikka kyseinen maa on jäätelön luvattu maa. Joka kerta otin joguttini eri toppingeilla, jotta ehtisin maistella kaikkea mahdollisesti hyvää. Ja niin kaikki olikin hyvää, siihen asti kunnes maistoin erästä pistaasikastiketta...
   Kastike oli vihreää kuin peikon räkä, no pistaasi on vihreä pähkinä, mutta eihän pistaasi nyt sellaista vihreää ole! Maku oli todella amarettomainen - karvas ja pistävä. Eikä taaskaan maistunut yhtään pistaasilta! Ensimmäistä kertaa jäi kyllä jäätävä jogurttini syömättä...
Kuva: yogurino.it


(Taas pistaasi moka! Makukokeilujeni perusteella joku voi luulla, etten tiedä miltä pistaasi maistuu, kun koko ajan siitä nillitän. Vaan voinpas kertoa, että kyllä tiedän. Olen tottunut pistaasipähkinöihin, tai suolattuihin pistaasipähkinöihin. Olen aiemminkin syönyt ruokia ja leivonnaisia, joissa on läytetty pistaasipähkinöitä. Valitettavasti tällä retkellä sattuneet pistaasiruokamokani ovat liittyneet pistaasista jalostettuihin ruokiin. Voi olla että niissä ei oikeasti ole ollut grammaakaan oikeaa pistaasia, vain väri ja makuaineita. Mutta oli miten oli, maistamani pistaasinkaltaisetsapuskat olivat mielestäni pahanmakuisia.)

Ja sitten viimein niitä herkkuja. Älkää kuolatko näppäimistölle!

Pinaattista pikaruokaa
Yhtenä päivänä tein Veneziasta ekstemporee visiitin lähijunalla Veronaan. Ennen lähtöä tarvitsin kuitenkin lounaan, ja pikaisen sellaisen, jonka voisi mielellään syödä junamatkalla. Erään pasticcerian ikkunassa näin erilaisia täyteleipäsiä, ja tämä vihreä houkutus osui silmään. Vielä varmistus, että kyseinen läppä ei sisältänyt lihaa, ja se oli mun. Pyysin sen uunin kautta lämmitettynä ja niin olin valmis junamatkaani yksi täydellisimmistä pikaruoista mukanani. Täytteen pinaatti ja mehevä ricottajuusto oli sopiva pari ja leivän pahhdetutn seesaminsiemenet toivat sopivaa suolaisuutta. Suosittelen.

Valinnanvaikeus
Italiassa kävin ystävieni kanssa parina viikonloppuna La Spaghetteriassa syömässä Viterbon kaupungissa. Ravintolan nimi saattaa kertoa jo jotain... Eli kyseinen ravintola oli erikoisunut spaghettiannoksiin, ja sieltä niitä sai yli 300 erilaista sorttia. Valinnanvaikeus iski, kun naaman eteen avautui raamatun kokoinen Menu. Ottaisiko Pirate-nimisen annoksen (joka tietysti sisälsi mm. rommia) vai sittenkin Tutti Fruttin herkullisilla meren antimilla. Onneksi sain kahtena iltana mahdollisuuden valita (kun siellä kahteen kertaan kävimme) ja mielestäni maukkaat valinnat.
Ensimmäisenä kertana söin Spina-nimisen spaghettiannoksen, joka sisälsi pinaattia ja jotain hedelmää (olisikohan ollut mango?). Toisella kerralla otin oman nimikkoannokseni (kuvassa), joka sisälsi omenaa, raastettua ravunlihaa, oliiviöljyä ja persiljaa. Ja ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että oli herkullista?

Teetä ja "maitoa"
Chai Tea Latte Soija. Iso, isompi, isoin, mikä vain. Nomnom droool - 
*ryyst* slurp *ryyyyyst* slurp *ryyyyst ryyyst ryyyst* slurp...  oho, joko se loppu?
Lue lisää edellisestä teeaiheisesta postauksestani.

Ti amo
Italiassa ollessani (lukuunottamatta Veneziaa) asuin ystäväni perheen luona , joten söin siellä päivittäin italialaista kotiruokaa kala-kasvisruokavaliolleni soveltuen. Perheen äiti oli aivan loistava ruoanlaittaja, ja sain joka päivä herkullisen annoksen tuoreista raaka-aineista suoraan eteeni kannettuna ja valmiiksi lautaselle annosteltuna.
   Jos vain tilaa ja jaksamista riittäisi, mainitsisin vamaan jokaisen hänen tekemänsä ruoan tässä herkkujen yhteydessä, mutta tilan säästämiseksi (ja kuvien puuttumisen vuoksi) mainittakoon vain, että hyvin söin ja herkkua oli! Mm. pasta pesto, soija riso con frutti di mare ja insalata con tonno veivät kieleni ja sydämeni mennessäni. 
Olen niin kiitollinen jokaisesta suupalasta, jonka sain nauttia heidän seurassaan.


perjantai 12. elokuuta 2011

Matkamuistoja2: Teetä monessa muodossa

Tee on ehdoton lempparini kuumista juotavista. Kotona minulla on niin suuri valikoima erilaisia teitä, etteivät ne enää mahdu kaappeihini. (Silti niitä vain ilmaantuu lisää, can't help my self, ja tilan puute kiittää... :D) Matkustus on oiva mahdollisuus maistella lisää teetä ja mahdollisesti täydentää omia varastoja.

Olin etukäteen kuullut, että Pariisi ei ole teenjuojan paratiisi. Useat teehuone-nimellä varustetut kuppilat saattavat paljastua Liptonin pussiteetä tarjoaviksi kahvila-bistroiksi. Onneksi Pariisista löytyy sentään Mariage Fères, joka on tosin melkoisen kallis, mutta laadukas teen myyjä. Itse en siellä käynyt ajan puutteen vuoksi, mutta ystäväni on tuonut kyseisen merkin teetä minulle tuliaisiksi.

Pariisissa ollessani join pari kertaa ystäväni tarjoamia Nordqvistin pussiteetä, sillä en pidä Liptonista. Menin myös ensimmäistä kertaa elämässäni Starbucks-ketjun kahvilaan, ja siellä minä sitten rakastuin: Chai Tea Latte Soija! Se oli h-y-v-ä-ä, ja se sisälsi oikeasti chaita teenä, eikä vain makusiirappina. Join sitä lähes joka kerta, kun vain näinkin Starbucksin. :D Juoma oli kyllä verrattain aika hinnakas, mutta onneksi pienimmällä kupilla, jonka nimi oli muuten grande, oli kivasti kokoa.
   Meinasin kokea rankan hermoromahduksen, kun muistin, että kyseisen ketjun kahviloita ei löydy Italiasta (jonne matkustin Pariisin jälkeen) eikä Suomesta. Myöhemmin kuitenkin kuulin uutisen, että Hki-Vantaan lentokentälle olisi tulossa parit Starbucksit jossain vaiheessa.
En tosin tykkää suurten monikansallisten yhtiöiden tukemisesta, vaan mielummin kävisin paikallisten omistamissa yrityksissä. Lisäksi olen nyt viime päivinä valmistanut itselleni Chai Tea Latte Soijan korviketta. Eli siis valmistanut itse Chaita soijamaitoon. Hyvää se on kotikonsteinkin. :)
   Satbucksin laajasta ja herkullisesta leivosvalikoimasta löytyy myös vihreätee-marjapiirakka. Ystäväni maistoi sitä, eikä se kuulemma ollut yhtään hullumpi mutusteltava.
Ja leivos ei siis ole homeessa. :D Vihreä väri tulee tietysti vihreästä teestä, joka usein on japanilaista Matcha-jauhetta helpon käsittelynsä vuoksi leivonnassa.

Sitten Sveitsiin! Yhtenä päivänä minulla oli n. tunti aikaa vaihtaa junaa Baselin asemalla. Ajattelin, että sillä voisi olla helpompaa löytää hyvää teetä, vaikkakin vain juna-aseman kahvilasta. (Päättelyni johtui siitä, että olen jostain kuullut, että saksankielisistä kansoista löytyy intohimoisia teenjuojia). Aavisteluni taisi osuia oikeaan, sillä löysin ehdottoman lemppari take awayni: Tekoe-nimisen ketjun asemakuppilan. (Tästä tuli matkani toinen rakkaus. :D)
   Otin junamatkalleni mukaan "pienen" kupillisen marjoilla ja inkiväärillä maustettua vihreää teetä, sekä vihreäteecookien. Pieni kuppi oli vetoisuudeltaan varmaan nelisen desiä ja cookie oli varmaan naamani kokoinen. Olin niin onnellinen, kun sain taas vihreää teetä melkein viikon tauon jälkeen!

Italian kuuma kesä tekee jääteestä suositun virvokkeen, mutta itse en siitä niin tykkää - juomat kun ovat usein täynnä sokeria, väri-, aromi-, ja säilöntäaineita, puhumattakaan muista lisäaineista. Kuumaakin teetä onneksi saa, ja ihan hyvää sellaista. Majailin suurimman osan Italian ajastani ystäväni luona, ja hän oli myös teenautiskelija. Sain siis maistella kotioloissa monia tee-juomia: vihreää, mustaa, valkoista ja lisäksi teen kaltaisia haudukkeita.
   Join parina kertana barissa teetä, ja yksi niistä jäi positiivisesti mieleeni. Tilasin kupin persikka-vihreää teetä, ja sain pienen puolen litran pannullisen Eraclean Whittington -merkkistä teetä. Hintakin oli kohtullinen, taisin maksaa siitä vain 2,50.
Italiassa myös testasin vihreäteejogurttia eräässä baarissa. Kulhoni tullessa ihmettelin kummallista rakennetta, annoksen päällä oli vaahtokuplia ja jogurtti itsessään oli hyvin litkuista. Selvisi, että jogurtti sekoitetaan paikanpäällä valmiista jauhepussista, siksi siis hieman smoothiemainen olomuoto. Kyllä se silti ihan hyvää oli! :D
 
Joskus on siis hyvä teitää etukäteen, millainen teetarjonta perillä odottaa, jotta voi tarvittaessa varautua omin varastoin. Kuitenkin ennakkoluuloton asenne on ihan hyvä matkakumppani, ja välillä sattuma voi yllättyä iloisesti. Internet myös auttaa myös teehuoneiden/-talojen etsinnässä, jos haluaa tehdä täsmävierailuja.

torstai 11. elokuuta 2011

Matkamusitoja1: Pariisin luomumarketteja

Luomu on länsimaisissa kulttuureissa nyt IN, mikä on hyvä juttu, sillä luonnonmukaisesti tuotettuja tuotteita on aiempaa helpommin saatavilla myös matkaillessa.
   Pariisissa tavallisissa ruokakaupoissa on usein aivan oma hylly luomu- ja erityisruokavaliojen ruoille, ja kokonaisia luomukauppaketjujakin on perustettu. Itse pistäydyin kahdessa luomumarketissa, Naturaliassa ja Bio C'Bonissa, jotka erosivat hieman toisistaan.

24 Rue Beaurepaire, 75010 Paris
Kyseessä on siis markettiketju, joka myy luomua, reilua, vegaanista ja "superiakin" ruokaa. Valikoimista löytyy myös luonnonkosmetiikkaa, huushollausaineita sekä lemmikkiruokaa. Ketjulla on myös omat kotisivut, joista löytyy mm. nettikauppa ja ruokaohjeita sekä liikkeiden sijainnit.

Liike, jossa kävin ei ollut kauhean suuri, mutta siellä oli kuitenkin laaja valikoima erilaisia tuotteita. Erityisesti kylmähyllyjen laaja valikoima oli positiivinen ihmettelyn aihe: erilaisia puolivalmiita ja valmisruokia, lihoja, maito- ja soijatuotteita (esim. soijajogurtteja oli laaja valikoima). Itse ihastuin "maidottomiin maitojen" tarjontaan, sillä niitä oli mukavan paljon - makuina löytyi riisi ja soijajuomista mantelia, hasselpähkinää, banaania ja mansikkaakin. Lisäksi yksinreissaajalle löytyi vielä sopivan kokoisia pakkuksia, n. 2 desin pillijuomia (sillä jääkaapin puutteessa litran tölkistä olisi joutunut loput juomasta hukkaan).

Olin myös iloinen, että ketjulla on ilmeisesti ajoittain vaihtuvia tarjouksia, sillä tämä alentaa kuluttajien kynnystä ostaa kalliiksi mieltämiä luomutuotteita. Lisäksi sieltä sai tuoretta paikallista lähileipää.

Tykkäsin liikkeen selkeästä "rakenteesta", tuotteet olivat siisti esillä ja helposti löydettävissä. Lisäksi kohderyhmänä vaikutti olevan nuori ympäristötietoinen nainen. Liikkeestä jäi positiivinen mielikuva.

52 Avenue Permantier, 75011 Paris
Bio C'Bon on luomukauppaketju, jonka tarkoituksena on myydä luonnonmukaisia tuotteita, jotka eivät ole vaaraksi ympäristölle eikä ihmisille. Heilläkin on omat kotisivut, joilta lötyy liikkeiden sijainnit ja tietoa yrityksestä. Spesiaalina sivuilta löytyy myös vihanneskalenteri, joka kertoo aina kyseessä olevan kuukauden kausikasvikset.

Tämäkään liike ei ollut hirveän suuri, mutta tuotevalikoima oli hyvä. Kylmähyllyltä löytyi myös lihaa, kalaa, juustoja, jogurtteja, valmista ja puolivalmistaruokaa. Vertailin tuotteiden hintoja ja pakkauskokoja siihen, mitä muistin Naturaliasta ja havaitsin, että Bio C'Bonissa oli korkeammat hinnat, vähemmän (jos lainkaan) tarjouksia ja lähinnä isoja perhepakkauksia (esim. maidottomia maitopillijuomia löytyi vain kahta eri laista: suklaariisi- ja suklaasoijajuomaa) 
Kaupan perällä oli oma luonnon apteekki, josta ilmeisesti sai vaihoehtoisia lääkkeitä ja rohtoja henkilökunnan opastuksella. 

Kaupassa tuotteet oli myös jaettu selkeästi eri ryhmiin, myös keliaakikot ja vauvat oli otettu huomioon. Valitettavasti  monet tuotteet olivat korkeissa metallirakenteisissa hyllyissä, joiden ylimmille tasoille oli mahdoton yltää edes varapillaan (jos jotain tahtoi ylempää, piti etsiä tikkaat tai kysyä henkilökunnalta).

Tämä luomumarketti oli hieman hallimainen ja yleisilmeeltään viileä. Kohderyhmänä taisi olla luomutietoinen perhe, jonka vanhemmat ovat hyväpalkkaisessa työssä. Mielikuva siksi, koska vauvat oli huomioitu hyvin tuotevalikoimassa ja, kuten jo mainitsin, pakkaukset olivat melkoisen kookkaita.

Naturaliasta soijajuomaa ja ruisleipää.
Keksit Monoprix-marketista.

Kaiken kaikkiaan...

Pidin hieman enemmän Naturaliasta, sillä sen tuotteet sopivat hinnaltaan ja kooltaan paremmin minulle yksinäiselle budjettimatkaajalle. Lisäksi se muistutti minua ehkä enemmän kotoisasta Ruohonjuuresta kuin Bio C'Bonin trendikäs cityilme. Kumpikaan kaupoista ei siis ollut mikään suitsukkeentuoksuinen ituhippiluola, saati superruokien nimiin vannovien terveysintoilijoiden temppeli. :D

Ei siis pöllömpiä vaihtoethoja ruokaostoksille Pariisissa (tai vaikka vain pistäytymiselle), molemmille on varmasti kysyntää (ja ympäsitöteitoisa asiakkaita taitaa syntyä nykyään kuin sieniä sateella).

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Matkamuistoja

Ciao!

Olen taas palannut takaisin kotimaahan ikimuistoisen kolmen viikon reissun jälkeen. Tein siis pienen matkan Euroopassa, jonka pysähdyspaikkoina toimi mm. Pariisi, Disneyland, Basel, Venezia, Verona, Viterbo sekä Rooma. Vajaan ensimmäisen viikon vietin Ranskan puolella, ja loput reilut pari viikkoa Italiassa nähden siellä tarkemmin paria eri kaupunkia. Pääsin nauttimaan kulttuurien kirjosta, ystävien seurasta (vaikka pääosin matkustus tapahtui yksin) sekä erilaisista ruokakokemuksista.

Kuten jo ennen matkaani mainitsin, tämä on blogini 100. postaus (*partyyy*) ja siksi ajattelin juhlistaa sitä kirjoittamalla lisää. :D Aion siis hieman jakaa matkani jännittäviä kokemuksia tekemällä pienen postaussarjan. Se on neliosainen ja sisältää seuraavat aiheet:
* Pariisin luomu-puodit: Vertailussa Naturalia ja Bio C'Bon
* Teetä teetä: teesyötävää ja tietty ihan teejuotavaakin
* Makuja muualla: erikoisia ruokakokemuksia (niin hyvässä kuin pahassakin)
* Kierrätystä italialaisittain - mitä näin ja mitä mietin

On aika pyyhkiä pölyt näppikseltä ja kaivella muistiani sekä matkakuvakansioitani. Siispä uusia kirjoituksia, ja satasen yli! (LoL, en suinkaan käynyt Disneylandissa...) :-----D