perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sulkasato

Kevät tuli, lumi suli, ja lumen alta esiin tuli bätmäään. Tämä siis meinaa, että on taas se aika vuodesta, jolloin eläimet vaihtavat turkkinsa väriä, ensimmäiset kukkaversot pilkahtelevat lumirajojen alta ja hailakan harmaan luonnon ulkonäkö kaunistuu silminnähtävästi. Minulle on vain tainut tulla syksy. Tämä tunne tuli ensimmäisenä, kun otin irti kuiturastapehkoni lähes parin kuukauden yhteiselon jälkeen.

Bye bye beautiful

Olin jo tottunut pitkiin, paksuihin ja näyttäviin "hiuksiini". Kuitenkin loppuvaiheessa ne alkoivat olemaan jo aika törkyisennäköiset: kiinnitykset löystyivät, ja jonkin verran likaakin oli tarttunut mukaan, mikä ei valitettavasti shampooopesulla poistunut.
   Oi mikä kaljuolo. Miksi? No sen lisäksi, että maassa lojui läjä pötkylöitä, oli vielä omista hiuksitani irtikammattuja takkumöykkyjä siellä sun täällä. Ajatelkaas: jos ihmiseltä irtoaa n. 100 hiusta päivässä, ja sitten tuleekin tilanne, jolloin irtoavat hiukset eivät pääse luonnollisesti putoamaan kauaksi juristaan, vaan kulkevat parin kuukauden ajan päivittäin mukana tiukoissa leiteissä, kunnes tulee päivä, milloin letit avataan, jolloin kaikki päivittäin irronneet (mutta silti mukana kulkeneet) hiukset pääsevät viimein putoamaan, niin siinähän on sitten parituhatta irtohiusta kerrakseen. Mukavaa.
   Ja tosiaan, kuiturastat ovat olleet kiinni omissa hiuksissani letytettyinä, joten voitte vain kuvitella mikä afro siitä syntyy, kun letit ovat viimein aukaistu ja kammattu auki (riittäköön tämä kiharatakkumöykkykuva demostroimaan kuontaloni kuntoa).

Ei villakoira vaan hiuskoira

Eniten kuiturastojen pitkäaikaisesta kiinnityksestä kärsi päänahkani ja hiusteni latvat. Pahimmat paukkupakkaset sattuivat juuri rastojen kiinnitystä seuranneisiin viikkoihin, jolloin ihoni kuivuu muutenkin. Siksi pidin kaikella mahdollisella tavalla huolta päänahan kunnotusta sekä hygieniasta. Omien hiusten latvoille en pystynyt tekemään kauheasti mitään sillä välin, kun pötköt olivat päässäni. Hoitoaineet imeytyivät pesusienen lailla tukkarykelmään, ja siksi suihkin päähäni vain silloin tällöin jotain jätettävää hiusbalsamia. 
 Tein perusteelliset hoitotoimenpiteet, kun omat hiukseni olivat taas vapaina. Tämä sisälsi kunnolliset hiusten ja hiuspohjan pesemiset, hoitavan hiusnaamion käytön sekä kampaamokäynnin, jolla sain pois huonoimmat latvat. Lisäksi pyykkäsin irrotetut rastat pesukoneessa.

Ja kaikesta tästä vaivannäöstä huolimatta minulla on ikävä kuiturastojani. En ihan heti laita niitä uudelleen, sen verran täytyy leputtaa omia hiuksiani, mutta mietin jo, mitä tässä seuraavaksi keksisi. Pari kuukautta meni kuin siivillä, sillä silloin bad hair dayt eivät vaivanneet näkyvästi. Nyt oma tukka (jossa juurikasvu on muuten jo kirinyt varmaan kymmensenttiseksi!) tuntuu hyvin tylsältä. Tässä sitä podetaankin sitten hiuskrapulaa urakalla.
Kyllä nyt kesäksi jotain pitää keksiä...

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ja taas asian vierestä

Olen pahoillani, että viime postaukseni ovat olleet hieman "aiheen ohitse", jos ajattelee blogini yleislinjaa. Ja pahoittelen, että tämäkin kirjoitus on taas mitä on.

Päätin osallistua Nuclear Blastin järjestämään Nightwish videokilpailuun.
Toivon, että videon katsoneet painaisivat Juutuubissa "tykkää"-nappulaa - edes säälistä. :D Täytyy nimittäin myöntää, että oman kisavideoni kuvanlaatu ja tekotaiteellisuus ovat aivan omaa luokkaansa! Ihan järkyttävä lumipyry oli juuri saapumaisillaan, kun metsässä yritin harppoa, huuppailla ja kuvailla. Kaiken lisäksi kahdesta mukana olleesta kamerastani loppui paristot kesken. Kolmannella kameralla sitten sain matskun jotenkin kasaan.

Mutta pidemmittä selittelyittä videota kehiin:
Joo! Aika nolo. :----D

perjantai 9. maaliskuuta 2012

One Lovely Blog Award


1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.

2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

1. Kiitoksia Imaginaerum - blogin Heaven Queenille, joka aivan yllättäen antoi minulle tämän tunnustuksen. Olen otettu!

2. Ja siispä, random faktoja tulkoot:

- Syön joka aamu puuroa. 

- Olen kesäihminen.

- Nightwish aiheuttaa minussa suuria tunteita (orly?).

- En ole koskaan juonut kokonaista kuppia kahvia.

- Enkä ole koskaan juonut yhtäkään alkoholiannosta.

- Enkä ole polttanut yhtäkään tupakkaa.

- Ja ei, kaikesta tästä huolimatta en ole uskovainen.

3. Olen tylsä, enkä jaa tunnustusta eteen päin. Syyksi laitan, ett blogit joita seuraan, tuskin ottaisivat tunnustusta sen kummemmin vastaan. Kaikki seuraamani bloggaajat tämän awardin kyllä ansaitsisivat, joten jos tunnistat itsesti - feel free to catch this. :)



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Once I had a dream and this is it!


"`Twas the night before

When all through the world
No words, no dreams, then one day.."


Tämä oli yksi uskomattomimmista reissustani koko elämäni aikana, ja varmaankin uskomattomin Nightwish keikka jolla olen ollut (vaikka niitäkin on kiertynyt nyt 12), ja onneksi se oli kerrankin extrapostiviivisella tavalla uskomaton...

Huom!
- Sisältää Nightwishin keikkaspoilereita! (mm. settilista, pikkujuttuja showsta)
- Haluan vain jakaa yhden elämäni onnellisimmista hetkistäni. En halua kerätä postauksellani kateutta tai kerjätä huomiota, ainoastaan kertoa, mitä koin, näin ja tunsin.
- Short explanation about this post in  ENGLISH in the bottom of the text.

***

Olin ostanut lipun Nightwishin Vuokattihallin konserttiin heti sinä päivänä, kun liput tulivat myyntiin. Talven aikana suunnittelimme ystäväni kanssa, että hänkin lähtisi pohjoiselle keikkareissulle mukaan, mutta valitettavasti lippuja ei ollut hänelle enää yhtään jäljellä.
   Tarkoitus oli, että Kainuussa asuva isäni veisi minut autolla konserttipaikalle, ja noutaisi minut sieltä sen jälkeen pois. Samalle viikonlopulle osui hänen talvilomaviikkonsa alku, joten suunnittelimme, että ajaisimme konsertin jälkeisenä päivänä vielä eteläiseen Suomeen. Kun kauan odotettu keikkaviikonloppu korvessa oli viimein koittanut, kuulin, että Vuokatissa olisi vielä luvassa viralliset jatkot, mitkä kiinnostivat minua. Laskin, että nyt 1+1 ei olekaan enää 2 ja logiikka koko reissusta puuttui. Miksi ajaisimme reilu 100 kilometriä edestakaisin yhteensä 4 kertaa parin päivän sisällä? Pahin ajo-osuushan tapahtuisi vielä mahdollisesti aamuyöllä, ja jatkosuunnitelmien takia aikataulutuskin heittäisi häränpyllyä. Päätimmekin isäni kanssa, että minulle varataan hotellihuone keikkapaikan lähimmästä hotellista, jonne voisin kipittää nukkumaan heti kun siltä tuntuisi (näin takaisimme etten eksyisi kylillä haahuillessani  paleltuisi hankeen väsyksissäni). Olin ihmeissäni, kun sain vielä huoneen hotellista! Päättelin, että Vuokattihalli olisi sen verran pieni, ettei yleisöä mahtuisi sinne mitään kymmeniä tuhansia, ja varmaan monet yleisössä olisivat lähipitäjiltä, ja lähtisivät vielä kotiin päin tapahtuman päätyttyä.

The morning of the whatthehellishappening-day

Jo ajoreissulla mulla oli tippa linssissä. Kuuntelimme autossa Imaginaerumia huristellessa läpi korpimaisemien ja vaarojen auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta (soundtrack of the day!).
   Perillä ystävällinen hotellin henkilökunta otti minut vastaan, ja infosi minua viikonlopun ohjelmasta. Isäni tehdessä lähtöä, huomasin, että hyvin tutun näköinen hemmo joi aulassa kahvia. Sehän on Marco Hietala! Änkytin heiheit isälleni ja suuntasin hissille hämmentyneenä, ja samalla äitini soitti ja kysyi joko olen perillä. Sopersin hänellekin varmaan jotain todella selkeää, sillä näkökentälleni ilmaantui vielä Emppu. Lopetin puhelun ja tilasin hissin hämmennyksen vallassa. Saman aikaan Yövissyn blondit pojat poistuivat aulasta ulos (varmaan sound checkiin matkalla).
   Astuin upeaan hotellihuoneeseeni ja hihkuin innosta. Mietin vain, että onko tämä totta! Minä olen samassa hotellissa lempibändini kanssa? Uskomatonta.
Purkasin kassini, räpsin kuvia ja ryhdyin syömään eväitäni.
Mutustelun jälkeen laittelin itseni keikkakuntoon (you know - meikit ketjut ja vyöt). En malttanut jäädä hotellille sen pidemmäksi aikaa, vaan suuntasin keikkapaikalle jonottamaan n. 40 minuuttia ennen ovien avautumista. Jonoa ei ollut vielä paljoa, ja juttelin edessäni olleiden mukavien tyttöjen kanssa. Selvisi, että olimme tavanneet aiemmillakin Nightwish keikoilla, mikä teki jutustelusta vieläkin hauskempaa.

Bongaa meitsi (häähää, ettepäs pysty!)

Vähän ennen ilmoitettua ovienavautumisaikaa aloin riisua jo pipoa ja ulkotakkiani. Sitten ihmeteltiin, että miksei meitä päästetä sisään. Järkkäri sitten ilmoitti, että lava ei ole vielä valmis ja joudutaan hetki odottmaan. Noh, tämä hetki venyi puoleen tuntiin, ja siinä ehti jo pakkanen pikkuisen puraista kun seisoksittiin ilman ulkovaatteita. (Edessäni jonottaneet olivat vielä pidempään ilman takkeja, sillä he olivat saaneet jonotella sisällä ennen saapumistani.) Tässä vaiheessa koko keikkayleisö seisoi jo hallin ulkopuolella pitkänä kiemurtelevana jonona. Ennen ovien virallista avausta, VIP-lipulliset päästettiin jonon ohi jo sisälle. Siinä me kylmissämme katsottiin ohitsemme meneviä lämpimästipukeutuneita kunniavieraita. :D
   Kun ovet sitten aukesivat, pääsin ensimmäisenä narikkaan, sillä takittomat juoksivat suoraan konserttisaliin. Luovuttuani ulkoromppeistani pinkaisin juoksuun, mikä oli turhaa, sillä eturivissä ei ollut ruuhkaa. Pääsin suoraan Tuomaksen koskettimien eteen, ja istuuduin  nojaamaan truva-aitaa vasten. En tiedä jännittikö minua vai palelinko yhä, mutta vapisin kauttaaltani. Lisäksi varpaat ja sormet olivat edelleen tunnottomat, mutta muuten olin ihan okei.
My hand - ready to rock

Yleisössä oli mukavasti väljyyttä, sillä se koostui paljolti keski-ikäisistä rokkikuulijoista (keikkahan oli K18). Oli ihanaa olla eturivissä niin, ettei tarvinnut liiskantua aitaa vasten ja pelätä tukehtumiskuolemaa. Lisäksi sain pitää vesipulloni, joten vältyin myös nestehukalta.
   Musisointi alkoi ihan ajallaan, vaikka ovien avaus myöhästyikin. Lämppäri oli loistava Poisonblack. Yleisö ei ollut vielä ihan messissä, mutta se ei Oulun poikien soittoa haitannut.

Itse Nightwish aloitti hiukkasen etuajoissa (kerrankin etuajoissa eikä myöhässä!). Koko show oli uudistettu ja sai vaan äimistellä, että mitä tulee olevan.
Settilista näytti tältä (vaikka järjestystä en nyt taida muistaa oikein):

Taikatalvi
Storytime
Wish I had an angel
Amaranth
Scaretale
The Siren
Slow love slow
I want my tears back
The Crow, the Owl and the Dove
Islander
Nemo (akustinen)
Last of the wilds
Planet hell
Song of myself
Last ride of the day

Encore:
Poet and the pendulum
Finlandia
Over the hills and far away

Taikatalvi alkoi verhon takana, missä Marco lauleskeli kiikkutuolissa suomalaisia sulosäveliä. Kappaleen päätteeksi keinutuoli heitettiin nurkkaan ja bändi pamahti lavalle Storytimea soittamaan. Verho tipputettiin maahan kappaleen puolivälissä ja yleisö (tai ainakin meikäläinen) riehaantui.
Troy tuli mukaan soittoon, kun I Want My Tears Back alkoi. Anette rytmitti kappaleen väliosaa tampuriinin kanssa. :)
  Setin puoliväli oli hyvin rauhaisa - hempeitä kappaleita ja balladeja tuli paljon, sillä Nemo soitettiin myös akustisena. Loppua kohden taas meno räjähti uuteen nousuun! Paljon oli pommeja, taustalla iso screeni ja lavasteet olivat uudet.
   Keikka loppui parin tunnin soiton jälkeen. Tuntuu aina, että joko se loppui. Mutta hienoa oli - kiitos!
Keikan jälkeen olin innosta soikeana. Kävin vielä shoppailemassa itselleni uuden Nightwish veskan sekä The crow, the owl and the dove -singlen. Oli muuten hauska näky, kun otin kengät pois jalasta hotellilla. Sieltähän tulvahti mukava määrä paperikonfettia, jota oli keikalla sadellut:
Oh, I got something in my shoes...

Siinä sitten jalkani karistelua ja ulkovaatteet riisuttuani söin vielä soijajogurtin jämät sekä loput omput, jotka olin ottanut evääksi. Siistin vielä kampaukseni, korjasin meikkini sekä suihkin (ehkä vähän liikaakin) hajuvettä, jonka jälkeen suuntasin hissille suunnittelmana jatkot.

"An obese girl enters an elevator with me. 
All dressed up fancy, a green butterfly on her neck. 
Terribly sweet perfume deafens me.
She`s going to dinner alone.
That makes her even more beautiful."

Song of myself? Todellakin. :D Valitettavasti vihreän perhosen korvasi Nightwish-koru ja olin fädärinä syönyt jo illalliseni (vieläpä suoraan purkista). 

Mutta siis, takaisin hissiin! Kun astuin hissistä ulos, en ollut uskoa silmiäni - Tuomas ja Anette olivat juuri astumassa sisään hissiin, josta olin tulossa ulos. Ilmeeni oli luokkaa 8-----------D !
He tervehtivät minua iloisesti ja minä vastasin jotai  piipittäen. En oikein tiennyt, mitä kieltä pitäisi vääntää, ja kun kuulin Tuomaksen puhuvan enkkua, ajattelin, että sillä mennään. Pyytelin anteeksi, että häiritsen heitä ja haluaisin heidän kanssaan yhteiskuvat. Siinä minulle vastailtiin, että ei haittaa ollenkaan ja kuviahan otetaan. Tuomas otti minusta ja Anettesta testikuvan (jouduttiin säätämään vähän kameran kanssa kun ilman salamaa ei oikein tarkennu) ja sitten kunnon otoksen, jota varten Tuomas sanoi: "Say cheese!" Ja mehän sanottiin juusto (kuten ilmeistä näkee).

Cheesy faces, thanks to Tuomas! :D

Ihana Anette otti minusta ja Tuopista kuvan, jota varten he naurattivat minua vähän lisää. You can see more of my urpo face:
Easy to smile! :)

Kuvien jälkeen kiittelin ihanasta keikasta ja Tuomas kehui kaunista koruani. Pyytelin vielä kertaalleen anteeksi, johon he ystävällisesti naureskelivat ettei tästä ollut mitään vaivaa. Kun nuorempia poikia tuli pyytämään heiltä nimmareita, lähdin jatkoille eritääin tyhmä virne kasvoillani. Olin niin onnellinen!

Jatkoilla törmäsin jonosta tuttuihin tyttöihin, ja jatkoin iltaa heidän seurassaan. Näimme Marcon ja Empun saapuvan myös kekkereihin, mutta annoimme heidän olla rauhassa. Musiikkia iltaan tuotti Cherry and The Vipers, jonka jäseniin kuului mm. Apocalyptican Eicca ja hänen vaimonsa Kirsi. Musiikki oli rock covereita, jotka tanssittivat mukavasti - tanssimme siis tyttöjen kanssa aina bändin viimeiseen kappaleeseen saakka. Marco kävi laulamassa myös yhden kappaleen heidän kanssaan. Kirsi oli ihan mahtava lavapersoona, innostunut meininki oli niin välitön että jaksoi helposti jammailla koko yön.

Marco ja Kirsi on the stage

Hyvästeltyäni tytöt ja palattuani hotellihuoneeseen, olin ihmeisäni. Tämä oli ollut päivä, josta olen unelmoinut 11-vuotiaasta lähtien! Oli vaikea nukkua, kun kaikki ihanat hetket pyörivät mielessäni, ja siksi ponkaisin pystyyn jo ennen aamu kasia.
   Saatuani itseni jotenkin ihmisen näköiseksi, lähdin aamupalalle. Hotelliaamiaiset ovat parhautta! Ruisleipiä, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, myslejä, luonnonjogurttia, marjoja, teetä... Lämpimän ruoan puolelle en jaksanut ollenkaan (no eipä lihapullat ja nakit kuulukaan ruokavaliooni), sillä santsasin ruikkaria pariin otteeseen.

Tuomas tuli myös aamiaiselle, ja jouduin keskittymään kovasti, etten vain kompastuisi jalkoihini/tukehtuisi ruokaani/pudottaisi lautasta käsistäni.

Syötyäni palasin huoneeseeni, pakkasin ja tulin aulaan odottamaan kyytiäni. Näin Empun lähtevän hotellilta, mutten yksin viitsinyt häiritä häntä olemassaolollani.
   Isäni saapui aulaan samaan aikaan kuin Marco, ja rohkenin mennä pyytämään hänet vielä yhteiskuvaan ennen lähtöä. Vaihdoin vielä jotain small talkia hänen kanssaan kiitosten kera ja lähdin.
Can't stop smiling...

Selitin koko automatkan (7 tuntia) kuinka upeaa oli ollut, ja mitä kaikka olin kokenut. Kotiin päästyäni kävin ihan ylikierroksilla - vähät yöunet, innostunut mielentila sekä hävitetty ääni oli kyllä aika hurjaa. Kun yritin käydä puolen yön jälkeen nukkumaan, en pystynyt nukahtamaan koska hengitin kiivaasti, sydän tykytti ja ajatukset poukkoilivat. Suorastaan pelottavaa! Tein pienen joogavenyttelyn jonka jälkeen yritin nukkua uudelleen ja viimein nukahdin.

Olen edelleen ihmeissäni viime viikonlopusta. Miten tämä kaikki tapahtui? Minulle ei koskaan käy tällaista mäihää, ei koskaan! Elämäni on ollut varsinainen surkeiden sattumusten sarja, etten olisi ikinä olettanut tällaista tapahtuvaksi, oikeasti.
Se ikävä juttu oli, ettei ystäväni päässeet keikkamatkalle mukaan. Onneksi meillä on paljon hauskoja yhteisiä Nightwish konsertteja takana ja varmasti vielä edessä päin!

Kiitos Nightwish. <3

*** Some words in English***

Last weekend I was in the Nightwish gig at Vuokattihalli. I had to made completely new plans for the whole weekend, because it was very long way to the village where the concert was (more than 100 km). So I ended up booking a hotel room, which was close enough to Vuokattihalli. When I arrived at the hotel I soon found out that I was going to spend overnight in the same hotel with Nightwish band. It was totally surprise, super surprise!

I was alone on travel but it didn't matter. I enjoyed the gig in the first row, met nice people in the audience and saw the band members.

Especially THE moment of my weekend was after the gig when I stepped out from the elevator:
Anette and Tuomas were about to step in at the same time! :D They were so kind that they took photos with me and made me laugh. Tuomas took the one where I'm with Anette, and vice versa. I was so happy! I mean happyhappy! That moment was so awesome, I mean something like that never ever happens to me (although I've been in more than 10 Nightwish concerts).
It was first time when I had more time with Anette than 10 seconds  in the signing session queue and say "hi, du är söt" kind of comment.
Before leaving the hotel I met also Marco and he was also kind to take picture with me. 

I love the whole band, they're music makes the colors of my life!
Thank you Nightwish, och tack Anette! <3